avartaa ja auttaa ymmärtämään eri kulttuureja.Pelkkästään lehtiä lukemalla ja uutisia kuuntelemalla saa eri maista usein suppean kuvan joka ei välttämättä vastaa todellisuutta.Moniko suomalainen on matkustellut maailmalla esimerkiksi ollut Venäjällä,Italiassa tai Usa:ssa.On todettu että sellaiset ihmiset jotka ovat äänekkäimpiä arvostelemaan jotakin maata ei ole koskaan käynyt siellä vaan on perustanut tietonsa kuulopuheisiin ja huhuihin.Sellainen ei ole mielekästä eikä viisasta.Sohvamatkailijat liikkuvat vain omien päiden sisällä joissa on ahtaat rajat ja ehkä se matkailu pelottaa joitakin koska silloin joutuu ehkä korjaamaan omia ennakkoluulojaan.Savolaisten ja hämäläisten on hyvä tietää että maailmaa löytyy myös pitäjien ulkopuolelta.
Euroopan unionissa uskotaan että matkailu
matkailuavartaamieltä
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
NATO intoilija kun viedään Roomaan,Barcelonaan tai Pietariin turistimatkalle niin se sulkee silmänsä ja korvansa ja huutaa bläblääblää ja ulvoo kuin hysteerinen että vain Usa on aitoa kulttuuria ja ei suostu katselemaan paikkoja vaan lukkittautuu hotelliin kun muut nauttivat matkasta.Sitten kun tullaan takaisin Suomeen kirkonkylälle niin tämä NATO ankka rauhoittuu.Ehkä se ei ole tottunut vielä matkustelemaan.
Totta.
NATOttaja elää omassa ahdasmielisessä maailmassa.Paha ei halua olla yksin vaan pyrkii haalimaan kumppaneita omaan rotankoloon.Siksi sille pitää osta sanoa EI
Ja taas Dildojen propagandaa. Olen käynyt työn vuoksi suurimmassa osassa Euroopan maista ja Venäjällä sekä USAssa kymmeniä kertoja ja mielipiteeni ei ole muuttunut edelleenkään. Ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistaisi.
Joku mainitsi mielestäni hyvän toteamuksen Venäjästä eli jos Venäjää asuttaisi saksalaiset, sveitsiläiset tai japanilaiset, olisi se maailman suurin talousmahti. Venäjä ei onnistu muuta kuin ryssimään oman maansa mahdollisuudet. Toisaalta suurin osa venäläisistä on ollut 1000 vuotta maaorjina, ensin oli tsaari ja aateliset, sitten oli komukat politbyroineen ja nyt on Putler oligarkkeineen. Johtajat ryöstävät maan rahat itselleen ja kansa kärsii...
Ja Dildot vain ihailevat tuota järjestystä ja haluavat Suomen siihen samaan kurjuuteen!
Nim. Wärtsilän voimalaitosdildo?
Voi kyllä on minullekin amerikkalainen leipä maistunut jo toista vuosikymmentä. Se on leveää ja SITÄ RIITTÄÄ :-D
Ja työkaverit ovat loistavia :)
RYSSIÄ ei tarvita mihinkään!
Venäjällä ei ole yhtään ulkomaan velkaa ja omavaraisuus ja oma tuotanto elpyy pikku hiljaa.Venäjän on ehkä hyvä irtaantua lännen tuotteiden hankkimisesta ja löydettävä innovaatioita omasta takaa ja kehitettävä omia tuotteita..Venäjällä ihmiset ovat kouluttautuneita mutta byrokratia on vielä se joka hidastaa pienyritysten toimintaa mutta se kasvaa koko ajan.Tsaarin ajoista lähtien valtaa pitävät ympäröivät itsensä länsituotteilla ja laiminlöivät oman kansan ja infrastruktuurin kehittämisen.
Syynä on ollut myös se että Venäjää on yritetty valloittaa sen mittaamattomien luonnonvarojen takia.Napoleon,Hitler esimerkiksi mutta nyt kun Venäjä kasvattaa asevoimiaan se haluaa saada rajoilleen kontrollin ja maana se on valtava.
He pyrkivät omavaraisuuteen ja siihen menee vielä aikaa.Kiina on esimerkki siitä että heillä ei ole sellaista valtavaa luonnonvarojen yltäkylläisyyttä kuin Venäjällä mutta he lähtivät markkinatalouden kokeiluun vapaalla linjalla mutta itse kommunistinen keskushallinto on tiukka.Nykyisin Kiinan ja Usan välit ovat kireät mutta se johtuu taas siitä että Kiina haluaa vahvistaa asevoimiaan ja kontrolloida lähialueitaan.Venäjällä taas oli aikoinaan toisinpäin, siellä yrittelijäisyys oli ollut tiukan byrokratian valvonnan alla mutta tiukka keskusjohtoinen kommunistinen hallinto väistyi ja tilalle tuli Jeltsinin luotsaama sisäpiiri jolta odotettiin paljon mutta oli tehoton kehittämään maataan.Nyt Venäjä suojaa omat luonnonvarat ja maan vahvalla armeijalla ja on selvää että nyt alkaa oman maan talouden ja yrittäjyyden kehittäminen.
Suomi oli aikoinaan menestynyt ja vauras länsimaa joka pystyi tekemään kauppaa Venäjän kanssa.Silloin ei tarvinnut kilpailla markkinoista koska Venäjä teki Suomen kanssa kauppaa.Nyt meillä Suomessa kauppa on melkein tyrehtynyt Venäjän kanssa ja me olemme taas kasvattaneet kauppaa Euroopan Unionin jäsenmaiden kanssa.Schengen alueen ulkopuolisten maiden kanssa Suomen kaupan kokonaiskasvu on ollut verkkaista.Suomella on hyvät tuotteet ja terveellä pohjalla yhteiskunta jossa nyt sovitaan raameista miten saada maa kilpailukykyiseksi.
Myös nykyään Venäjällä asiakkaat ovat tottuneet laadukkaisiin länsituotteisiin ja se teettää paljon Venäjän omien tuotteiden laadun parantamiseen ja tässä pienyrittäjät voivat kilpailla teollisuustuotteiden kanssa ja saada jalansijaa omille tuotteille Venäjän markkinoilla.Venäjä on selvästi lähtenyt kokeilemaan omien resurssien kehittämistä ja se on aina hyvä asia kuin olla riippuvainen lännestä koska siihen liitty kaupan lisäksi politiikkaa ja keskinäistä kopua siitä mikä on oikeaa ja väärää missäkin tilanteessa.
Ei tule mitään sillä ryssä on ryssä ja ryssii KAIKEN!
Liibalaabaa piisaa kyllä mutta puheiden asteelle kaikki jää :-D
Venäjän talous ja poliittinen uskottavuus on lattakierteessä ... siitä ei pelasta edes Tumanskin ohivirtausmoottori. Venäjä hukkuu omaan paskaansa.
IMHO
Markkinatalous Venäjällä on alkanut hiljalleen nousta ja esimerkiksi Pietarin alueen rakentaminen,moottoriteiden rakennusvaiheet ja kunnostus edenneet ja se luo infraa ja palvelua.Palvelusektori on piristymään päin ja se on hyvä.Suomen työllisyys paranee ja palveluelinkeinot kehittyvät.Usassa taas latinot on kasvava ryhmä ja syntyvyys ja koulutusmahdollisuudet on se joka kehittää positiiviseen suuntaan.
Kuule:
Ensin tarvittaisiin OIKEUSVALTIO.
Se on semmoinen jonka viranomaisiin voi luottaa ja joka kohtelee ihmisiä tasavertaisesti. Tarvitaan myös ihmisoikeudet, puhevapaus ja OIKEA demokratia. Pitää olla investointisuoja ja tolkullinen ympäristö yrittää.
Nyt on Venäjällä rikollisuus, korruptio ja viranomaisten aivan täysi mielivalta. Ei sinne tule kukaan mitään yrittämään kun olosuhteet ovat tuollaiset.
Mitkään tiet sun muu infra ei aita mitään jos PERUSASIAT puuttuvat.
Venäjällä kuten muissa maissa on noussut teema "kun suosit kotimaisia tuotteita niin olet mukana kehittämässä ja tukemassa oman maan tuotantoa ja tuotteiden kehitystä" ja tämä pätee myös täällä Suomessa.Suomi kehittää omaa ja Venäjän on kehitettävä myös omaa talouttaan ja olla vähemmän riippuvainen muista maista.
No sitten kehittää vaan :)
Aseiden lisäksi Venäjällä ei osata tehdä YHTÄÄN MITÄÄN!
Eli Venäläiset kehittävät perseensuristimen tuotantoaan ja ehkä myös tuovat markkinoille vuotamattoman sinkkiämpärin. Hyvä hyvä, kyllä se siitä...
RYSSÄ voisi nostaa päänsä ylös sieltä putinatsitunkiosta ja havaita maailmasta muutamia pikku tosiasioita Kremlin virallisen 'totuuden' sijaan :-D