Hallituksen toimet riittämättömiä.

Passivoiva hyvinvointivaltio on muutettava aktiivisuuteen kannustavaksi turvaverkkovaltioksi.
1) Halpatyömarkkinoiden luominen luopumalla minimipalkasta ja työehtosopimusten yleissitovuudesta.
2) Tähän liittyen kaupungistumisen edistäminen luomalla gettoihin joustavan halpatyövoiman reservi. Mm. maataloudesta vapautuva väki voidaan "uudelleensijoittaa".
3) Vastikkeettoman sosiaaliturvan korvaaminen osin Kansalaistilillä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehdotuksesi suosia aktiivista mallia passiivisuuden sijaan on periaatteessa kannatettava. Mutta aktiivisuuden suhteen lähdet minusta liikkeelle aivan väärästä päästä. Oma näkemykseni on se, että kansalaisia tulee kannastuu ennen muuta hankkimaan itselle korkeatasoinen koulutus.

Halpatyövoiman lisääminen tarkoittaa sitä, että työssäkäynti painottuu enemmän kotimaisen kysynnän tukemiseen. Vientiteollisuuden halpatyövoimapaikoissa emme nimittäin vielä mitenkään kykene kilpailemaan Kiinan ja Intian kanssa.

Siirtymä kohden halpatyövoimavaltiota tarkoittaa helposti sitä, että palkkataso alkaa yleisesti hinautua alaspäin. Se on sisäistä devalvaatiota, jota jotkut toivovat. Itse näen, että sellainen johtaa meillä maaltapakoon. Korkeasti koulutettu väki alkaa hakeutua sellaisessa tilanteessa ulkomaille töihin. Tätä aivossirtoa muualla on tapahtunut kaiken aikaa näissä halpatyövaltioissa. Jo yksin Virosta tulee Suomeen tällaisia ammattiosaajia. Kun Suomi ajautuu halpatyövoimakierteeseen, ammattiosaajat siirtyvät Ruotsiin ja Norjaan sekä muualle korkean palkkatason maihin. Tämä ilmiö on meillö koettu jo sairaanhoitajarintamalla. Suomalaiset hoitavat Norjassa norjalaisia ja meille tuodaan hoitajia Venäjältä, Virosta, Filippiineiltä ym. Tämä ilmiö näkyy myös lääkärikunnan kohdalla, missä julkisessa terveyden- ja sairaanhoidossa on yhä enemmän vierasperäistä väkeä.

Halpatyövaltioksi siirtyminen tarkoittaa vähemmän maksettua palkkasummaa kaiken kaikkiaan, vaikka työttömyyttä sillä ehkä voidaan vähentää jonkun verran. Se puolestaan johtaa yleiseen elintason laskuun, kun kysntävoima heikkenee. En tiedä kannattaako sellaista edeltävien vuosikymmenten tason yhteiskuntaa tavoitella. Toki silloinkin pärjättiin, mutta nykytasoiseen kulutukseen tottuneelle sukupolvelle siirtymä voisi olla suuri järkytys. Kannattaa ainakin jostain historian sivuilta katsella etukäteen, millaista elämä oli esim. 1950-luvun Suomessa. Ettei tule sitten ihan yllättäen.

Äänestä

Vastikkeeton sosiaaliturva? Jälleen yksi porvarin keksintö, jolla ei ole järjellistä sisältöä. Sosiaaliturvaahan tarvitaan jo siksi, että yhteiskunta pystyy uusintamaan itsensä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa sosiaaliturvankin pitäisi olla sen tasoinen korvaus, että porvari saa työvoimaa. Jos työtä tekevä väki kuolee nälkään, niin siinä menee porvari huleveden mukana notta heilahtaa.

Porvarin itsensä velvollisuuksiin pitäisi kiinnittää huomio, ei suinkaan mihinkään työtä vailla olevien aktivointiin. Aktivointi on täysin turhaa, jos porvari vetää lonkkaa ja nuuskaa huuleensa sen sijaan että työllistäisi.

Porvarin käniseminen yleissitovuuksista ja aktivoinneista tympäisee. Yhteiskunta suorastaan raikastuisi, kun porvarit heivattaisiin pois päättämästä ja asioita sotkemasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OikeistoSosDem kirjoitti:

Passivoiva hyvinvointivaltio on muutettava aktiivisuuteen kannustavaksi turvaverkkovaltioksi.
1) Halpatyömarkkinoiden luominen luopumalla minimipalkasta ja työehtosopimusten yleissitovuudesta.
2) Tähän liittyen kaupungistumisen edistäminen luomalla gettoihin joustavan halpatyövoiman reservi. Mm. maataloudesta vapautuva väki voidaan "uudelleensijoittaa".
3) Vastikkeettoman sosiaaliturvan korvaaminen osin Kansalaistilillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu