jottei paljastuisi hallituksen epäonnistuminen. Ettei paljastuisi SIpilän oma epäonnistuminen, sillä tämä miljonääri lupasi
Tulos tai ulos.
Tällä ennustuksellaan vuoteen 2021 tapahtuvalla VALTION VELANOTOLLA Sipilä petaa pääministerinpalliaan hallituskauden loppuun saakka.
Epäonnistumista ei ole, tietenkään, velkahan on budjetoitu jo vuonna 2016!!! Suomalaiset saavat kuulla aivan sata varmasti tätä hokemaa koko paskaisen hallituskauden ajan.
Seuraavissa vaaleissa ei sitten Sipilän tarvitsekkaan enää kisata. Sai leikkiä suurta valtiomiestä (Angelan rinnalla punaisella matolla) tämän hallituskauden aikana.
Miljonäärit ovat kovia, omanedun tavoittelijoita ja seurapiirinsä etuja ajavia politikkoja. On todella kansakunnan edun kannalta tuhoisaa valita näitä kylmiä ihmisiä yhteisten asioiden hoitajaksi.
Kokoomus tulee jättää tulevaisuudessa oppositioon. Kekkonen oli aikoinaan viisas, kun piti tätä syöjäpuoluetta oppositiossa. Näin Suomesta kehittyi todellakin lähes "onnela", kun verorahoja käytettiin vähäosaisemman kansan osan hyvinvoinnin rakentamiseen ja kehittämiseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.