Työtön tuskin on syyllinen jos työpaikat on valuneet ulkomaille, tai kysyntä Suomalaistuotteelle on loppunut hävittyään kilpailun halpamaille.
Työpaikkoja varmaan syntyy kun annetaan keppiä !!
porkkanaaa
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ennen vaaleja ps lupasi äänestäjille, että duunareista ja työttömistä pidetään huolta.
No kuinka kävi? Keppiä saa tavallinen kansa, ja rikkaat juhlivat.
Duunareilta leikataan palkkoja kiky-sopimuksella ja työttömiltä leikattaan työttömyysturvaa.
Ei ole ihan linjassa ps:n puheet vaalien aikaan ja nyt sitten toiminta vaalien jälkeen.
Ennen vaaleja:
"Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan pienituloisilta ei ole varaa leikata enää lisää.
– Meillä on suomalaisessa yhteiskunnassa noin miljoona ihmistä suurin piirtein tuhannen euron tuloilla. Siltä porukalta ei voi, ei saa, eikä ole varaa leikata, Soini toteaa tiedotteessaan."
Miten kävikään?
Pitäisi ottaa oppia Venäjästä. Siellä kannustetaan töihin ja työpaikkojen synnyttämiseen tehokkaasti:
http://www.heavy-r.com/video/124006/Prison_Discipline_Russian_Style_/
Käytössähän tuo on hallituksella Suomessakin, pamput ja saappailla päähänpotkiminen vain puuttuvat:
https://demokraatti.fi/ville-ranta-hei-mee-toihin/
Suomesta on kadonnut työpaikkoja rajustti ,onko se työttömöksi jääneen syy ?? vai kenties Hallituksen veropolitiikan syy tms, eli keppiä hallitukselle.