Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump puhui tänään mustille äänestäjille Detroitissa. Vierailu kirkkoon aiheutti kohua jo ennakkoon, kun selvisi, että Trump sai tilaisuuden haastattelukysymykset nähtäväkseen jo etukäteen.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Donald Trumpin vierailun kohteena olevan afroamerikkalaisen kirkon ulkopuolella Detroitissa oli barrikadeineen 150 mielenosoittajaa.
– Paholainen on saarnatuolissa, yksi mielenosoittajista, Wyoman Mitchell, huusi.
Niin ikään mielenosoitukseen osallistunut Vicki Dobbins sanoi Reutersille olevansa pettynyt siihen, että Trump kutsuttiin kirkkoon.
– Uskon, että Trumpin vierailu Detroitiin on vitsi. Häpeän pastoria, joka hänet kutsui. Minun mielestäni hän puukotti kaikkia selkään.
TRUMPIN kutsui kirkkoon pastori Wayne Jackson. Republikaanien ehdokkaan oli tarkoitus ensin istua alas televisiossa lähetettävään haastatteluun Jacksonin kanssa ja osallistua sitten kirkon toimitukseen.
New York Times kuitenkin paljasti torstaina, että haastattelukysymykset oli käyty etukäteen läpi ja Trumpin neuvonantajat olivat ehtineet jo luonnostella vastauksia niihin.
Jackson vahvisti toimittaneensa kysymykset etukäteen, mutta kiisti jyrkästi työskentelevänsä käsi kädessä Trumpin vaalikoneiston kanssa. Hän sanoi CNN:lle myös muuttaneensa joitakin kysymyksistään.
– Minulla on kysymyksiä, joista he eivät tiedä. Muutin niitä, kun tämä tuli ilmi, Jackson kommentoi CNN:lle.
CBS:n mukaan hän puolestaan kertoi aikovansa kysyä, onko Trump rasisti.
Demokraatit ovat muistuttaneet äänestäjiä säännöllisesti myös siitä, että Trumpin tukijoihin kuuluu entinen Ku Klux Klanin johtaja David Duke.
TRUMPIN vierailua Detroitiin ja puhetta mustille äänestäjille pidettiin jo ennakkoon merkityksellisenä, koska demokraattien Hillary Clinton nauttii selvästi Trumpia suurempaa suosiota afroamerikkalaisen väestön keskuudessa, jotka muodostavat 12 prosentin osuuden äänestäjistä.
Detroitissa puolestaan mustien osuus kaupungin asukkaista on yli 80 prosenttia, mikä on enemmän kuin missään muussa Yhdysvaltain suurista kaupungeista.
Vuoden 2012 vaaleissa noin 93 prosenttia mustista oli Barack Obaman takana. Myös Clintonin suosio näyttäisi olevan vankalla pohjalla, sillä demokraattien esivaaleissa hän keräsi 90 prosenttia mustien äänistä kilpaillessaan ehdokkuudesta Bernie Sandersin kanssa.
Mielipidemittauksissa vähemmistöjen keskuudessa huonosti menestynyt Trump puhuikin Detroitissa ylevästi kansalaisoikeuksien agendan päivittämisestä.
– Uskon, että tarvitsemme agendan, joka takaa oikeudet koulutukseen sekä oikeuden elää hyvien palkatussa työpaikassa, johon rakastaa mennä joka aamu, hän sanoi puheessaan.
Katariina Karjalainen

Vastaukset 6
Vanhimmat
Barack Obama on julkisesti pilkannut Trumpia kaikin mahdollisin keinoin,joten eiköhän pelkästään Obaman asenne Trumpia kohtaan kerro mustien olevan manipuloitu julkisen median turvin Trumpia vastaan???
Heitä perään vähän vapaamuurari ja lucifer juttuja niin saadaan nauraa.
Barack Obama on vapaamuurari ja LUCIFERin palvoja,joten eiköhän hymy hyydy NATOtrollien suupielistä ???
Mustat ja latinot eivät äänestä Trumpettia, ei mitään mahdollisuutta tulla valituksi.
Tiltusten äänet ei autan Trumppia.
keksineet nipun valeita Trumpistakin.