Yle: Suomessa lähes miljoona köyhää!!!
Ilman rahaa olet kuin vieras omassa maassasi. Moni hakee ruokansa soppajonosta, masentuu ja jää yksin kotiin - jos sellaista enää on.
Suomessa on lähes miljoona köyhää. Kuva on Helsingistä seurakunnan elintarvikejonosta. (JARNO JUUTI)
Ylen mukaan väliaikaisessa köyhyydessä, joka johtuu esimerkiksi opiskeluista tai lyhyehköstä työttömyydestä, elää tällä hetkellä noin 800 000 henkilöä.
Pitkään jatkuvasta huono-osaisuudesta, kuten pitkäaikaistyöttömyydestä ja asunnottomuudesta, kärsii puolestaan noin 100 000 ihmistä.
- Yli 20 000 suomalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta, Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saari toteaa Ylelle.
Moni rahaton ja työtön ihminen vetäytyy kotiinsa. Saari huomauttaa, että kun ihminen elää köyhyysrajan alapuolella tarpeeksi pitkään, alkaa köyhyys määritellä paitsi sitä, miten he voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan, myös ihmisen omaa identiteettiä.
- Kaikista heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä on tullut niin sanotusti muukalaisia keskuudessamme.
Suomessa on liki miljoona köyhää –”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia
köyhistä ei osata pitää huolta. Pitkään työttömänä ollut lahtelaisnainen on nähnyt lähipiirissään köyhyyden aiheuttamaa masennusta ja yksinäisyyttä.
Työllisyysluvut eivät näytä paranemisen merkkejä ja talous sakkaa. Uusia työpaikkoja ei synny. Esimerkiksi Lahdessa työttömien osuus oli heinäkuussa 18,7 prosenttia, joka on suurten kaupunkien korkein lukema.
köyhyydestä kärsii tällä hetkellä noin 800 000 henkilöä, kertoo Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saari.
Nimettömänä leimautumisen pelon vuoksi pysyttelevä lahtelaisnainen vietti 500 pitkää päivää työttömänä. Hän rustaili hakemuksia ja haastattelukutsujakin tuli eteen. Monta kertaa työpaikan saanti oli lähellä.
Noin viisikymppinen nainen epäili, ettei häntä enää työmarkkinoille huolittaisi.
Naisen lähipiirissä on useita pitkäaikaistyöttömiä, osa heistä yksinhuoltajia.
Yleisen määritelmän mukaan köyhyysrajan alapuolella olevan ihmisen käytössä oleva rahamäärä on alle 60 prosenttia suomalaisesta mediaanitulosta.
Köyhyys on lamaannuttanut monen ikätoverini ja vähän vanhemman ihmisen. Masennus ja yksinäisyys ovat jatkuvasti läsnä, lahtelaisnainen kuvailee lähipiiriinsä kuuluvien ihmisten arkea.
Usean köyhän ihmisen elämää lähietäisyydeltä seurannut entinen pitkäaikaistyötön ei allekirjoita julkisuudessa esitettyjä väitteitä siitä, että nykytasoinen perusturva passivoisi ihmisiä.
– Karvat nousevat pystyyn, kun niitä lausuntoja kuulee. Kyllä suurin osa ihmisistä haluaa tehdä työtä ja hakee sitä koko ajan.
Pitkään jatkunut köyhyys on omiaan aiheuttamaan ylivelkaantumista, päihteiden käyttöä ja asunnottomuutta.
– Köyhyys tuo mukanaan mielenterveysongelmia, sosiaalisten suhteiden hajoamista ja yksinäisyyttä. Ylipäätään elämän peruspilareiden murtumista, Saari luettelee.
Pihtiputaan mummot” eivät ole hyötyneet talouskasvusta siinä määrin kuin olisi mahdollista, Saari toteaa viitaten suureen vanhusväestön köyhyyteen.
Suomi on Saaren mukaan sosioekonomisesti latautunut luokkayhteiskunta. Erot ääripäiden välillä ovat kasvaneet entisestään.
– Kaikista heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä on tullut niin sanotusti muukalaisia keskuudessamme.
http://yle.fi/uutiset/suomessa_on_liki_miljoona_koyhaa_heikoimmassa_asemassa_olevista_on_tullut_muukalaisia/7436047

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei vasemmisto vaivaudu köyhiä auttamaan koska RKP maksaa paremmin. RKP maksaa siitä että vasemmisto jättäytyy vapaaehtoisesti oppositioon.
Lahjonta on tullut Li Anderssonille tutuksi. Vasemmistoliitto tulee kaveeraamaan RKPn kanssa jatkossakin ja pysymään oppositiossa.
Vasemmistoliitto kaivaa omaa kuoppaansa.
Ruotsinkieliset säätiöt onnistuivat puffaamaan ruotsinkielisen duunareiden puolueen pomoksi, siitä ei ole epäilystäkään. M.m YLE on ollut valjastettu pönkittämään Lin uraa jo useamman vuoden ajan.
Tästä syystä duunarinkin on opiskeltava eliitin kieltä pakkoruotsia ja siten pyrittävä eliitin joukkoon.
Li Andersson vas. sai pyytämättä vaalitukea työstään pakkoruotsin hyväksi. Li sai 1300€ vaalitukea ruotsinkieliseltä säätiöltä ilman anomusta tms.
HBL
Li sai odottamatonta rahallista tukea ruotsinkieliseltä säätiöltä.
http://hbl.fi/nyheter/2015-03-21/738331/li-andersson-fick-ovantat-valbidrag
Äärioikeiston suomensisulaiset ovat samaa fasistiporukkaa joka aina yrittää saada köyhät riitelemään keskenään. Edellinen kirjoittaja on juuri tätä halpamaista lajia.
Kiitos avaajalle linkistä.
Suomen sisulla ja äärioikeistolla ei ole mitään YHTEISTÄ JA TEKEMISTÄ KESKENÄÄN!! OTTAKAA APINAT ASIOISTA SELVÄÄ ENNEN KUIN PASKAA TÄNNE KIRJOITTELETTE.
Natsien väkivaltasiiven uhoamisella ei ehkä natsien parlamentaarista siipeä pestä puhtaaksi?