JOKAINEN, valitettavasti, uskovainen JUmalan/Jumalien/valtiaiden puolesta puhuja, ON OLLUT EKSYTTÄJÄ. Oikeasta VAARALLISUUDESTA ollut VAROITTAMATTA, ilmoittamatta. PUHUKAA ÄKKIÄ vaikka esim. Oulunkylän Kirkon pappien kanssa, Johanna Elo, Kaisa Heininen, Ulla Kosonen, heidän kanssaan, JOTKA ovat nyt niin nähneet, eläneet, läpikäyneet IHAN kaiken Apocalyptisenkin VALEpaskan KOKO n. 11 VUODEN AJAN. ÄKKIÄ VALISTAMAAN Arkkipiispoja, HIIPPAKUNTIIN, erityisesti ETELÄ-SUomen hiippakuntiin, arkkipiispoille ÄKKIÄ KERTOMAAN, VAROITTAMAAN VAARALLISUUDESTA, VAAROISTA, Asioista VALTIAIDEN, taholta. KAikki ne PääVALTIAAT OVAT VAAN ja AINOASTAAN Pahoja, VÄÄRIÄ, VAARALLISIA (valkoihoisia ihmisiä VARSINKIN KOHTAAN, vastaan) ANTI-Valtiaita, Antikristus-OLENTOJA ja sellaisia VALTIAITA, JOTKA EIVÄT KOSKAAN EDES YRITTÄNEETKÄÄN tehdä mitään Oikeutettua, EI Oikein VAAN VAIN AINOASTAAN kaiken VAARALLISEN VÄÄRYYDEN EpäOikeudella epäTosiAsioita. EpäOikeutettua ON OLLUT Aikoja sitten kaikkien PääValtiaiden, ja kaikkien IKÄVIEN, VAARALLISTEN ja HAITALLISTEN Valtiaiden olemassaolo. EI OIKEUTTA AIkoihin ole Heidän olemassaoloonsa! ÄKKIÄ VAROTTAKAA valkoihoisia! Eurooppaan ASTI, ovat jo sielläkin niin paljon KAIKEN joutuneet läpikäymään, ja AISTINEET ovat kaikki NOiden VAltiaiden AIKEENSAKIN, VAARALLISET VÄÄRYYDET, EpäOikeuksin.!!!!!
JOKAINEN JUmalan puolustaja on EKSYTTÄJÄ
3
129
Vastaukset
- valistunut
Niin on myös ne jotka uskovat, että jumalaa ei ole, koska omaavat saman psykologisen perimän eli perisynnin kuin uskovaisetkin.
Vain ne jotka ovat kaikesta uskosta vapautuneita ja elävät uskomatonta elämää, eivät eksytä, sillä heudän ajatuksensa kumpuavat suoraan kaiken lähteensä- POISTAKAAHeidätÄKKIÄ
Luojan (siis Maapallon) kiitos, että kaltaisiasi on olemassa, enemmänkin tarvittaisiin. Uskosta , uskonnosta ja kaikenmaailman Jumalista ja Jeesuksesta (pelkkä KIROTTU Kirous) vapauttamaan. Sillä ihmiskunta, juuri valkoihoiset OVAT maksaneet kaiken ylihinnan, Vahais-Keski-Ajasta lähtien. Vapauttakaa meidät uskonnoista ja Jumalista, emme ole saaneet itse valita, VAAN meistä tuli Heidän ja uskon(non) UHREJA, pakotettuja, alistettuja asemaamme. Taisteltu on ja sodittu vastaan. Vapauttakaa valkoihoiset!
Perisyntiä muuten EI ole, EIKÄ olisi olemassa, ELLEI Jeesus just varsinkin sitä ITSE meihin sukupolvista toiseen KYLVÄISI, olemalla, asumalla meidän sisällä. Perisynti ON Heidän (hoitamattomia, maksamattomia syyllisyyksiään) ja Heidän KAUTTA sitä levitetään perättömästi ihmisiin ja kuka ties henkimaailman olentoihin. - hoitoonhoitoon
POISTAKAAHeidätÄKKIÄ kirjoitti:
Luojan (siis Maapallon) kiitos, että kaltaisiasi on olemassa, enemmänkin tarvittaisiin. Uskosta , uskonnosta ja kaikenmaailman Jumalista ja Jeesuksesta (pelkkä KIROTTU Kirous) vapauttamaan. Sillä ihmiskunta, juuri valkoihoiset OVAT maksaneet kaiken ylihinnan, Vahais-Keski-Ajasta lähtien. Vapauttakaa meidät uskonnoista ja Jumalista, emme ole saaneet itse valita, VAAN meistä tuli Heidän ja uskon(non) UHREJA, pakotettuja, alistettuja asemaamme. Taisteltu on ja sodittu vastaan. Vapauttakaa valkoihoiset!
Perisyntiä muuten EI ole, EIKÄ olisi olemassa, ELLEI Jeesus just varsinkin sitä ITSE meihin sukupolvista toiseen KYLVÄISI, olemalla, asumalla meidän sisällä. Perisynti ON Heidän (hoitamattomia, maksamattomia syyllisyyksiään) ja Heidän KAUTTA sitä levitetään perättömästi ihmisiin ja kuka ties henkimaailman olentoihin.Pakkohoitoon vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616