Valtamedian uusi svekotaktiikka!

Mediatarkkailija

Kuten varmaan monet kieliaktiivit ovat huomanneet, niin valtamedia on selvästi muuttanut taktiikkaansa ruotsalaisuus-uutisoinnissa. Ruotsalaisuus-uutisten tuputus on vähentynyt jyrkästi. Tosin urheilu-uutisoinnissa vähemmän. Ja tietenkin tämän viikonlopun "Ruotsi-ottelu" vääristää kuvaa.

Ja tuskin on yllätys, että muutos tapahtui kaikissa lehdissä ja YLE:ssä samaan aikaan. Jopa Iltalehdessä!

Eli valtamedia on päättänyt lopettaa aikuisten kansalaisten manipuloinnin ylenmääräisillä ja turhilla ruotsalaisuus-uutisilla. Varmaan mediatahot huomasivat yrityksen turhuuden ja jopa haitallisuuden svekoaatteen kannalta.

Joten nyt keskitytään nuoriin ja lapsiin! Jotta svekoilun jalo aate olisi turvattu tulevaisuudessa. Taktiikasta saatiin jo esimakua, josta kerrottiin Pikku Kakkonen-avauksessa.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parempaan_päin

      Hyvä kuitenkin, että Ruotsi-tuputus loppuu tai ainakin vähenee. Koska lapsiin niljakkaat svekot ovat keskittyneet muutenkin.

      Suomalaiset taas kerran osoittivat sinnikkyytensä puolustautuesaan ruotsitusta vastaan!

      • Ylen.anto

        Samalla sinnikkyydellä tulisi suomalaisten vastustaa Ylen ruotsalaistamista. Yle oli sentään viimeinen koko kansan televisio ja suomalaisuuden edistäjä omilla kanavillaan.
        Mainoskanavat ovat mainoksineen turhuuden jumalia, jotka kehottavat kerskakulutukseen. Tosin MTV on tuputtamassa hurriohjelmia yhtä lailla kun on hurrien omistuksessa. On halpaa kierrättää Ruotsin ohjelmistoa myös Suomessa.
        Nelonen tuntuu olevan ainoa suomalainen kanava.
        Ylen kakkonenkin on vielä osittain suomalainen, mutta sitä ajetaan alas kiihtyvällä vauhdilla pelkäksi urheilukanavaksi.


      • ParantamisenVaraaVielä

        Valitettavasti YLE-uutiset on se sairas uutiskanava, jossa ammattitaidoltaan vajaat vihervasuritoimittajat kaikkein rivoimmin tuputtavat mamu- ja sveko"uutisiaan".

        MTV-uutisten toimittajat ovat oleellisesti ammattitaitoisempia ja usein tasapuolisiakin uutisoinnissaan. Siinä mielessä ruotsalaisomistaja on kaiketi halunnut olla sotkeutumatta toimituspolitiikkaan.
        Mainostajien sana myöskin auttaa pitämään etäisyyttä kukkahattu-utopisteihin.


    • HyväMeFennot

      Varmaan meidän kieliaktiivien toiminnalla on vaikutusta TUOHONKIN päätökseen?

      Minä ainakin olen kaikilla foorumeilla tuonut esiin valtamedian svekoilun ja etenkin ruotsalaisuus-aiheiden tuputuksen. ja on moni muukin.

      Kun mediapäälliköt huomaavat kritiikin, niin kyllä se lopulta vaikuttaa...

      • dontmesswithfennos

        10000

        Samaa olen minäkin tehnyt viimeisen parin kuukauden aikana. Tuntuu kuin sähköisku olisi kulkenut fennojen läpi ja todella avannut meidän silmät.

        Kahdeksan kieltä puhuvana olen pistänyt kommentin ulkomaisilla foorumeilla aina kun olen nähnyt svekon haukkuvan suomalaisia ulkomaalaisille. Riippuen foorumista saan privaviestejä missä halutaan tietää lisää tai sitten kysellään julkisesti foorumilla.

        Olen kuitenkin varma siitä että meidän asiamme leviää kuin kulovalkea. Ja suomalaisilla foormeilla itsekin koin valtavan herätyksen, joten kiitos kaikille fennoille jotka jaksatte puhua meidän fennojen puolesta. Sillä on suuri merkitys!

        Tottakai se tulee toimittajien tietoon ennemmin tai myöhemmin, nehän seuraavat tarkkaan mitä ihmiset kirjoittavat.

        Parasta oli kuitenkin kun sain bannit ruotsalaisella foorumilla koska kirjoitin Suomen esihistoriasta. Se oli minulle voitonmerkki, koska muut ruotsalaiset jäivät ihmettelemään mitä tapahtui ;)

        Don't mess with Finland. Be afraid. Very afraid.

        https://chawedrosin.wordpress.com/2009/01/27/dont-mess-with-finland/


    • VesaKaitera

      Olen kiinnittänyt huomiotani samaan seikkaan kuin mitä nimimerkki Mediatarkkailija mainitsi: jatkuvat itseisarvoisen positiiviset uutiset Ruotsista ovat vähentyneet. Samoin ovat vähentyneet pakkoruotsia tukevat kirjoitukset. Ei tämä tietenkään sitä merkitse, että media olisi muuttamassa peruslinjaansa pakkoruotsin osalta, mutta ilmeisesti sen edustajat tajuavat, että aiemmantyylinen propaganda ei yksinkertaisesti uppoa kansaan.

    • suhteellisuudentajua

      Näitä lievästi ja pahemmin vainoharhaisia on aika lailla täällä nettimaailmassa, salaliittoteorioita yms. pukkaavat sinne sun tänne, esim. kuussa ei ole käyty oikeasti, WTC tornien tuhoajat olivat amerikkalaisia itse, valtamedia Suomessa harhauttaa kansalaisia jne. Aika pahoin eksyneitä aikuisiksi.

      • svekotoope_taas

        Onko selvä fyysinen havainto muka jotain harhaa tai salaliittoa?

        Jos sinä et mitään huomaa tai ole huomaavinaan, niin se ei merkitse, että muutkin olisivat sokeita ja typeriä!


      • realismbites
        svekotoope_taas kirjoitti:

        Onko selvä fyysinen havainto muka jotain harhaa tai salaliittoa?

        Jos sinä et mitään huomaa tai ole huomaavinaan, niin se ei merkitse, että muutkin olisivat sokeita ja typeriä!

        Mutu, kuulemma ja huhu ei käy todisteeksi oikeuslaitoksessa, eikä muuallakaan.


    • kielipassiivit

      "Kuten varmaan monet kieliaktiivit ovat huomanneet"

      Niinpä. Kun te "kieliaktiivit" joskus kiinnittäisitte huomionne olennaisiin asioihin, vaikkapa kansalaisadressiin nimien keruuseen, niin saisitte ongelmianne ratkottua. Nyt huomionne kiinnittyy Ruotsin uutisten vähenemiseen, ja tämäkö on teille nyt sitten onnenpäivä ?!

      • syssys

        Katsos kun fanatismi sekoittaa ihmisen pään, kaikki loogisuus katoaa, myös suhteellisuudentaju ja asioiden tärkeysjärjestyksen tajuaminen katoaa. "Kieliaktiivi" on oikeasti hyvin saamaton ja passiivinen.
        p.s. siihen kansalaisaloitteeseen ei nimiä olisi tullut tarpeeksi millään keinolla.


      • suomen_kielinen
        syssys kirjoitti:

        Katsos kun fanatismi sekoittaa ihmisen pään, kaikki loogisuus katoaa, myös suhteellisuudentaju ja asioiden tärkeysjärjestyksen tajuaminen katoaa. "Kieliaktiivi" on oikeasti hyvin saamaton ja passiivinen.
        p.s. siihen kansalaisaloitteeseen ei nimiä olisi tullut tarpeeksi millään keinolla.

        pakkoruotsin poisto ei tunnu tällä hetkellä olevan kovin keskeinen ongelma tavallisten suomalaisten elämässä. omassa tuttavapiirissäni esim. ei kukaan puhu pakkoruotsista.


      • armatuuri
        suomen_kielinen kirjoitti:

        pakkoruotsin poisto ei tunnu tällä hetkellä olevan kovin keskeinen ongelma tavallisten suomalaisten elämässä. omassa tuttavapiirissäni esim. ei kukaan puhu pakkoruotsista.

        Niin totta tuo. Ainoastaan muutama maaninen sekopää riehuu päivästä toiseen netissä, ja kuvittelee edustavansa muita suomalaisia.


    • Ruotsin kielinen media on kriisissä. Ilman mediaa ei kieli säily.
      Kenenkään ei kannata puhua ruotsia. Pakkoruotin opiskellu on aina underdog asemassa.

    • Mediatarkkailija

      Olen huomannut kuinka useana päivänä YLE:n uutissivustolla ei ole ollut yhtäkään Ruotsi- tai ruotsalaisuus-uutista! Vielä kuukausi takaperin niitähän oli aina vähintään kymmenen päivässä.

      Viikko sitten eräänä päivänä en löytänyt yhtäkään ruotsalaisuus-uutista KOKO valtamediassa!?

      Eli selvä muutos on tapahtunut. Mutta kuten sanoin, kyse on melko varmaan svekotaktiikasta. Tuskin olisi käynyt niin ihmeellisesti, että koko valtamedia olisi muuttunut suomenmieliseksi lähes yhdessä yössä?!

      Sen todistaisi vasta, kun alkaisi tulla juttuja, joissa kritisoidaan pakkoruotsitusta ja kielisysteemiämme. Niitähän ei ole näkynyt.

    • tässäsyyy

      Johtuu siitä, että Ruorsin yhteiskunta on romahduspisteessä, eikä siksi oikein kannata uutisoida, että "Ruotsissa kaikki hyvin".
      Eilen terveydenhoitohenkilösto piti mielenosoitusta, koska heidän tilanteensa on äärimmäisen vaikea.
      Poliisien keskuudessa vallitsee epätoivo ja apatia, koska poliisi ei pysty hoitamaan hälytyksiä, koska joka päivä ja yö on jatkuvia matujen aiheuttamia hälytyksiä, joissa autot palavat, kranaatit räjähtelevät, pääkin putosi eilen ja kaikenlaisia raiskauksia ja ryöstöä yhä kiihtyvässä tahdissa.
      Paha sellaisesta maasta on enää uutisoida, että jopas on hyvä maa.

    • BuuKluppeni on niin hyvä ohjelma, että lähetys Olympialaisistakin kannattaa katkaista sen takia.

    • Mediatarkkailija

      Tänään YLE ja HS julkaisi pari melko turhaa Ruotsi-uutista. Tai viittasivat Ruotsiin turhaan jo otsikossa.

      Ei vielä mikään varpusparven pärskähdys, mutta hieman näköjään ottavat takaisin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1247
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      848
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      712
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      711
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      606
    10. 78
      601
    Aihe