Minun kokemus Jehovan todistajista;

New Yorkin oli aikansa siirtolaisten vastaanottosatama. Kuapungin ympäristöön syntyi kymmeniä erilaisia seurakuntia. Uskonpuhdistuksen aika alkoi siellä, ja kun tutkija löysi Raamatusta tietoa syntyi ympärille kuulujakuntaa, joista kasvoi kansainvälisiä järjestöjä.
Nämä siirtolaiset olivat Eurooppalaista perua, ja Lutherin 1400-1500 luvun vaiheessa alkanut uskonpuhdistus vaikutti heissä.

Jehovantodistajia ei voi sanoa tämän enempää asiayhteydessä.
Seitsemännen päivän Adventtikirkossa, joka rekisteröitiin 1863 ei ole mitään tekemistä Jehovan todistajien kanssa ollut.
Vartiotorniseuran perustaja on ihmisenä varmaankin kuitenkin liikkunut erilaisissa kokouksissa siellä ja täällä alueella.
Jehovan todistajilla ja Adventtikirkolla on yksi ainoa sama teologia, ja se on oppi kuoleman unesta ennen ylösnousemusta.
Kaikessa muussa on eroa.

Minulla on kokemusta Jehovan todistajista lapsuuteni kesänviettopaikan sukulaiseni puolison suvusta joita tapasimme usein. En muista pahalla vähääkään näitä ihmisiä, -päinvastoin, mutta meidän autolastin missio ei ollut usko, ja uskosta ei minun kanssani koskaan keskusteltu sanaakaan. Sukulaiseni muuttui Jehovantodistajaksi 15 vuotta ennen kuolemaansa, (edesmennyt 1987) enkä ole keskustelleet sanaakaan uskosta ja uskonnosta hänenkään kanssa.
Mutta lukuisissa konventeissa ja ko. seurakunnan tilaisuuksissa kävimme kohteliaisuus syistä tapaamassa sukulaiseni puolison sukua.
Istuin murrosikäisenä 14-15 vuotiaana poikana 1970 luvulla Helsingissä stadionilla viikon konventissa aamusta iltaan joka päivä, ja kyllä se oli raskas viikko minulle.
En ymmärtänyt ohjelmasta, ja jaksanut kuunnella ohjelmaa. Meidän autolastissa ei kukaan koskaan uskovainen ollut kuitenkaan.

Raamattuni lukeneena en voi allekirjoittaa useita kohtia Vartiotorniseuran teologiaa. Siksi en voi olla Jehovantodistaja. Minuun suopeasti sukulaiseni vuoksi suhtautuneet Jehovantodistajat olisivat olleet minulle hyvä seurakunta-alusta yksilön tarpeita ajatellen. Onhan näillä isoja seurakuntia, joissa olisi ollut ystäväseuraa yllin kyllin, ja puolisokin löytynyt aivan varmasti.
Jehovantodistajien veljeshenki ei jätä ihmistä yksin. Olisin varmasti hyvinvoipa näiden veljeksien ystävyydessä, mutta olen Raamattuni lukenut, ja en voi kieltää esim. Jumalan synnin opettavaa lakia. Laki on synnin opettaja niin kauan kun taivas ja maa on paikoillaan; -Olen kirjoittanut laista kaiken täällä, syyt löytyy;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/4
Myös jumaluudesta ja Pyhän Hengen toiminnasta minulla on usko joka poikkeaa Vartiotorniseuran opetuksesta; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1
En voi omantunnon asioita kieltää Jumalan edessä siis oman mukavuuteni vuoksi, että minulla olisi maallisessa elämässäni paremmin Jehovan todistajana, mutta en voi omantunnon teologisista syistä olla Jehovantodistaja.
En kuitenkaan ole arvostellut kenenkään ihmisen henkilökohtaista uskoa Jumalan koskaan, ja kaikissa piireissä Jumalalle pyhittyneitä ihmisiä on oman tietomääränsä varassa, joiden uskoa ja ikuisen elämän asiota en koskaan ole tuomaroinut enkä syyttänyt; Luuk 12:47-48; kuvaa oikeudenmukaisen tuomarin suhtautumista.
Raamatun keskushenkilö, elävä Ylipappi, Hebr 8:1-2, 2:18, 3:7-8, 4:14-16, 1 Kor 12-14 luvut, Joh 14 luku, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki on edelleen hiukan alemmuuden roolissa Vartiotorniseuran opetuksessa kuitenkin.

Minun ymmärrys ajattelee että taivaan ja uuden maan joukkoa on
ihmisyksilöt ihmisyksilön metodissa, -ei sen rajan mukaan missä jäsenkirjat on.
Tuomio -positiivinen tai negatiivinen- ikuisen elämän kannalta tulee siis yksilöperusteella, ei jäsenkirjojen mukaan. Yksilön oman tiedon määrä- vaikuttaa ihmisen omaantuntoon käsisydämellä Jumalan edessä, ja tässä riippuu ihmisen lopullinen tuomio; Ilm 20, Room 6:22-23.
Olen tavannut monta omalle uskolleen pyhittynyttä Jehovantodistajaa, joiden uskoa ja vilpittömyyttä uskolleen arvostan henkilökohtaisella tasolla. Yksilöitä on aina erilaisia kaikissa piireissä.
Kuitenkin se että kelpo Jehovantodistaja on velvoitettu ovelta ovelle työhön, on synnyttänyt lähetystyöhön ihmisiä joihin sopii tämä tuntomerkki; 2 Tim 3:1-7. Onhan liikkeen jäseninä paljon ihmisiä joita sitoo piiriinsä muut syyt kuin henkilökohtainen usko esim. perhesyyt.

Minä en ole suorittanut hengellisiä maallikkotehtäviä 1.6.2006 jälkeen uupumuksen seurauksina inhimillisistä syistä, enkä ole enää vuosiin ollut Adventtikirkon jäsen. Pysyttelen näistä em. uupumus-inhimillisistä syistä erossa jäsenkirjoista, ja ryhmänormituksista.
Minulla on henkilökohtainen yksityinen piruntorjunta-bunkkeri. Joh 10:16.

Adventtikirkon teologia on tiukasti, ja vankasti Raamatun Kristus kalliolla, eikä siitä koskaan hievahda maailman synnin puolelle. Adventtikirkko täyttää näin lopun ajan seurakunnalle asetetut vaatimukset, ja on osa jäännöstä pyhittyneiden yksilöiden mukaan per/ nuppi.
> En minä kiellä kenenkään pelastusta koskaan.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_78555 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu