Valiokunta asetettiin erottamaan kunnanhallitus

Tilapäisen valiokunnan kokoonpano sen sijaan tulee aiheuttamaan lakikirjan tutkimista lähipäivinä. Illan kokouksessa valtuutettu Mikko Puro (kesk.) luki valmistelijoiden ehdotuksen kokoonpanosta. Valiokunnan puheenjohtajaksi tuli Ville Väkeväinen ja varalle Hannu Övermark, sihteeriksi Päivi Huhtala.

Kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen valiokunnan kokoonpano jäi mietityttämään kunnan viranomaisia siitä, että täytyvätkö Kuntalain 22 §:n pykälät kaikilta osin.

Mitähän hyötyä tuosta erottamaisesta on, kun samat henkilöt ovat kuitenkin ehdokkaana hallitukseen, vai tuleeko ulkopuolinen virkamieshallitus?

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/lappajärvellä-asetettiin-valiokunta-erottamaan-kunnanhallitus-1.2118856
21171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Eihän siellä ole ketään täysjärkistä koko kylässä. Ainoa vaihtoehto on käynnistää pikaiset kuntaliitosneuvottelut tänne Kauhavaan niin saatte tervepäisen johdon. Tänne te tulette tulemaan jokatapauksessa joten miksi pitkittää väistämätöntä.

Äänestä

Onhan täällä kansanedustajan urasta haaveileva sari.

Äänestä

Tämä on ollut yhtä farssia viime syksystä lähtien ja kaiken kukkuraksi valtuusto kuvittelee tekevänsä tärkeääkin työtä.

Äänestä
  • Farssilta tämä vaikuttaa. Kaksi kunnanhallituksen jäsentä esittää itselleen epäluottamusta. Hoh,hoh....

    Äänestä

Tämä oli ehdottomasti järkipäätös. Ei hallitus ole vahva toimija ellei nauti valtuuston luottamusta. Matkan varrella ollut eripuraa monista suurista asioista, joista hallitus vs valtuusto ovat vetäneet täysin eri linjoja.

Äänestä
  • Kun typeryys saa vallan,niin kuka sen saa??

    Äänestä

Ei asiassa ole mitään uutta. Jos 1960-luvulla joku olisi aikonut perustaa 20 henkilöä työllistävän metalliteollisuusyrityksen Lappajärvelle, niin voi minkälainen show siitä olisi syntynyt. Olisi kunnanhallitukset eronneet. Ja vaikka mitä tapahtunut. Silloin hyväksyttiin vain sahalaitokset, perunajauhotehdas ja kenkätehdas. Ne kun käyttävät maa- ja matsätaloudesta saatavia raaka-aineita. Lisäksi Metallityöväenliitto on ollut aina voimakkaasti vasemmistolainen, mikä aiheuttaa vieroksuntaa.

Äänestä
  • Härmässä ,Vimpelissä ja muuallakin oli näitä teollisuuden perään ymmärtäviä ihmisiä ja näissä pitäjässä onkin vielä menestyvää teollisuutta.

    Lappajärvellä tämä olisikin ollut aivan mahdotonta ,kateuden ja muutaman kymmenen vasemmistolle menevän äänen vuoksi kun täällä olisi palkkatyöläisiä.

    Äänestä

Kunnanhallitus kumoon vaan,varsinkin kunnanhallituksen puheenjohtajalle kenkää takapuoleen,se on niin itsekeskeinen se ei näe kuin oman napansa,ei se anna muille mitään arvoa.Sen pitää yksin määrätä joka asiasta.

Äänestä

pitäis varmaa käskeä risumihen soittaa

Äänestä

Kyllä on hävettävää tämä muutaman valtuutetun toiminta Lappajärvellä. Asioista ja kuntalaista ei oteta selvää ja siksi tehdään pitkin vuotta ehdotuksia tunteiden pohjalta. Samassa valtuuston kokouksessa päätetään YKSIMIELISESTI sijoittaa 30 Kivitipun mamua kunnan vuokrataloihin odottamaan turvapaikkapäätöstä ja heti seuraavaksi 11 valtuutettua esittää kunnanhallituksen erottamista. Yksimielisyys on saatu näköjään aikaan lisäämällä hallituksen esitykseen asumisehto, jossa mamun on välittömästi muutettava Kauhavan Vokkiin, mikäli turvapaikkapäätös on ensivaiheessa kielteinen. Haloo, mamulla on oikeus hakea muutosta päätökseen. Miksi ihmeessä valtuusto päätti talvella YKSIMIELISESTI, että kuntaa ottaa 30 kiintiöpakolaista vapaina oleviin vuokra-asuntoihin ja ensisijaisesti Kivitipusta. Valtuuston pöytäkirjoissa kukaan ei esittänyt näihin esityksiin vastaehdotuksia. Miksi ihmeessä, koska kuitenkin oli eri mieltä? Nyt vielä tämä hallituksen erottamisesitys ja väliaikaisen valiokunnan perustamis-sotku. Lapsellista ja poukkoilevaa toimintaa. Hohhoijaa.

Äänestä

Ketkä ovat puuhamiehet hallituksen erottamisasiassa??

Äänestä
  • Puuhamiehet eivät uskalla tulla nimillään julkisuuteen, vaan piilottelevat näiden 11 valtuutetun joukossa. Kyllä heidät tiedetään, 3 kunnallissankaria. Lappajärvellä on nyt "radiohiljaisuus", ja näitä henkilöitä suojellaan. Oppia sankareille on antanut mm. Suomen Sisu. Paikkakunnan Pravda on nykyään MV-lehti. Alas on vaivuttu, toivottavasti pohjakosketus on jo nähty.

    Äänestä

  • Siinä on meidän hiljainen taksikuski ja kunnallisneuvos jotka häärivät takapiruina ja villaavat näitä kokemattomia ressukoita.

    Äänestä

  • Kunnanhallitus on toiminut aivan oikein ja toiminut kunnan parhaaksi. Erottamispyrkimys on aivan typerää.

    Äänestä

Näiĺlä eväilläkö mukamas Lappajärvi saadaan nousuun kun keskenään kinataan ja
valituksia väsätään.

Äänestä
  • Maput paskoo vielä teidän järvenkin, asiathan tarvitsee jatkuvaa punnaamista eteenpäinvientiä, teillähän häädää edelleen nämä kananmunanriemut, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan ja mamutus jotkuvasti toiminnassa verkostoituneena.

    Äänestä

  • Kyllä saadaan, jos kunta ostaa Kivitipun. Se on aivan välttämättömyys tulevaisuuden kannalta.

    Äänestä

IRAKILAINEN MOHAMMED: ”HALUAN POIS FORSSASTA”- TAJUKANGAS: ”TURVALLISTA MATKAA”
Julkaistu 14.9.2016 Kirjoittaja: Paavo Tajukangas Yksi kommentti
Eillisen ajankohtaisohjelman perusteella Forssassa majailevat sotapakolaiset pelkäävät. Mutta mietitäänpä ensin mitä Mohammed Qasim, joka antoi pelolle kasvot, kertoi lähetyksessä.

Hän sanoi, että Forssan vastaanottokeskus on sotapakolaisten ikäänkuin toivepaikka. Monet haluaisivat sinne. Tottakai haluaisivat. Forssassa sotapakolaiset asuvat opiskelija- asuntotyyppisissä huoneistoissa, jossa jokaisella tulijalla on oma tilansa, joillakin omat huoneistot. Tämä on luksusta verrattuna johonkin Hennalan kasarmiin. Lisäksi sotapakolaiset voivat paistella omia ruokiaan ruokarahan turvin. Kaiken tämän he saavat ilmaiseksi, veronmaksajien kustannuksella. He ovat eläneet heti alusta asti tulonsa jälkeen suomalaisten kustannuksella.

Minäkin haluaisin elää lunkia elämää jossain siistissä huoneistossa, jossa elämisen kustantaa veronmaksaja. Olen oikeasti kyllästynyty työntekoon. Päivät nukkuisi ja illat zättäilisi netissä ja välillä kävisi tansseissa.

Ja kaikenlisäksi vieressä on ammattikoulu, aikuiset sotapakolaiset voivat tehdä tuttavuutta nuorii tyttöihin.

Qasim siis sanoi pelkäävänsä, ja että ei halua asua enää Forssassa!

Mielenosoitus teki siis tehtävänsä. Näin sen pitikin mennä. Mielenosoituksen jälkeen jokainen Forssassa majaileva miespakolainen tietää, että he eivät ole tervetulleita Forssaan eivätkä edes koko Suomeen. Tämän tunteen jälkeen he eivät tunne oloaan kotoisaksi Suomessa.

Näin he sanovat myös irakilaisille kavereilleen Facebookin ryhmässä: Suomi on paska maa. Silloin muutama iraki miettii, että jospa sittenkin Saksaan/ Ruotsiin/ x- landiaan.

Äänestä

Heti alkaa somen paskamyllyn pyörittäjät jauhaa, kun jotain järkevää kirjoitetaan.

Äänestä
  • Kerropa missä se järki tässä touhussa piilee.. Helvetin syvälle on se ainakin on haudattu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heeeeeeeee kirjoitti:

Tilapäisen valiokunnan kokoonpano sen sijaan tulee aiheuttamaan lakikirjan tutkimista lähipäivinä. Illan kokouksessa valtuutettu Mikko Puro (kesk.) luki valmistelijoiden ehdotuksen kokoonpanosta. Valiokunnan puheenjohtajaksi tuli Ville Väkeväinen ja varalle Hannu Övermark, sihteeriksi Päivi Huhtala.

Kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen valiokunnan kokoonpano jäi mietityttämään kunnan viranomaisia siitä, että täytyvätkö Kuntalain 22 §:n pykälät kaikilta osin.

Mitähän hyötyä tuosta erottamaisesta on, kun samat henkilöt ovat kuitenkin ehdokkaana hallitukseen, vai tuleeko ulkopuolinen virkamieshallitus?

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/lappajärvellä-asetettiin-valiokunta-erottamaan-kunnanhallitus-1.2118856

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu