Sanottiin irti kaikki vakuutukset

Me siis, mutta olen huolissani koska mieheni on iäkäs ja alkoholi ongelmainen. Taloudellisista syistä ei ole varaa vakuutuksiin, nyt on siis koti ja henkivakuutukset sanottu irti. Sossun asiakkaina emme ole. Diakonitoimistosta joskus ruokaan ostolapun olemme saaneet, Nyt sitten ekaa kertaa pelastusarmeijalta. (7-vuotta olen ollut työttömänä oman seurakuntani ruokajonossa.)
25-vuotta oli kaiken kattava vakuutus, Kaatui iso taulu-TV ei mitään korvausta ja maksoi maltaita.

Se on aina kun omavastuuosuus on niin suuri.

Mitähän tehdä kun pelkään mieheni humalassa jättävän vaikka keittolevyn päälle kun olen poissa ulkona lenkillä. Läheisen vankina siis. Ei uskalla uloskaan kun pitää vahtia.

Oli jättänyt kaikki ulko-oven ja välioven tänään auki.

Mikä olisi sellainen huokea vakuutus jotta saisi edes vaatteet ylle vaikka maallinen mammona menisi?
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ota laaja kotivakuutus, maksu neljässä erässä. Tämän jälkeen pyydät kilpailevilta yrityksiltä parhaan tarjouksen, ja vaihdat siihen. Henkivakuutuksia ette tarvitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huokea-vakuutus kirjoitti:

Me siis, mutta olen huolissani koska mieheni on iäkäs ja alkoholi ongelmainen. Taloudellisista syistä ei ole varaa vakuutuksiin, nyt on siis koti ja henkivakuutukset sanottu irti. Sossun asiakkaina emme ole. Diakonitoimistosta joskus ruokaan ostolapun olemme saaneet, Nyt sitten ekaa kertaa pelastusarmeijalta. (7-vuotta olen ollut työttömänä oman seurakuntani ruokajonossa.)
25-vuotta oli kaiken kattava vakuutus, Kaatui iso taulu-TV ei mitään korvausta ja maksoi maltaita.

Se on aina kun omavastuuosuus on niin suuri.

Mitähän tehdä kun pelkään mieheni humalassa jättävän vaikka keittolevyn päälle kun olen poissa ulkona lenkillä. Läheisen vankina siis. Ei uskalla uloskaan kun pitää vahtia.

Oli jättänyt kaikki ulko-oven ja välioven tänään auki.

Mikä olisi sellainen huokea vakuutus jotta saisi edes vaatteet ylle vaikka maallinen mammona menisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu