Onko Tampereen johto auttamassa yrityksiä?

Lehtitietojen mukaan Kiinan valtion jättimäisen pääomasijoitusyhtiön (Beijing Capital Investment) pääjohtaja koluaa parhaillaan suomalaisia teknologiayrityksiä. Haluavat tuoda Kiinan markkinapotentiaalin ja omat verkostonsa pohjoismaisten yritysten ulottuville.
Toivottavasti kaupungin johto on antamassa apuaan tamperelaisille yrityksille.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juu, tällaista tää on Tampereella. Pyydettiinkö Norjan kuningasta valtuuskuntineen vierailemaan Tampereella? Ouluun se porukka kyllä meni.

Äänestä

ettei vaan kiinalaiset ole konkurssikypsän Tampereen kimpussa,
kohta meillä pakkokiina kouluissa ja puikoilla on syötävä,
ratikkahömpötys pois niin ehkä pelastumme

Äänestä

Noh, yksityisen yrittämisen alueella Tampere näyttää nukkuvan, mutta Helsinkiin kyllä lähetään edustajia kinuamaan rahaa ratikkaan köyhältä, ja aina enemmän köyhtyvältä, Suomen valtiolta. Eilen olin uutisista kuulevinani, että valtiolta voi saada lisärahaa, kunhan ratikkapäätös on ensin tehty. Kaupungin on tarkoitus päättää ratikasta ensi kuussa. Tänään taas olin kuulevinani uutisista, että valtion lisäraha on epävarmaa. Ja aikaisintaan asiaa käsitellään ensi keväänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutakin_kuin_ratikkaa kirjoitti:

Lehtitietojen mukaan Kiinan valtion jättimäisen pääomasijoitusyhtiön (Beijing Capital Investment) pääjohtaja koluaa parhaillaan suomalaisia teknologiayrityksiä. Haluavat tuoda Kiinan markkinapotentiaalin ja omat verkostonsa pohjoismaisten yritysten ulottuville.
Toivottavasti kaupungin johto on antamassa apuaan tamperelaisille yrityksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu