Yle kehitti pelin, jossa voi leikkiä turvapaikanhakijaa. Peli on rajoittunut ja tarkoitushakuinen, mutta se herätti ajatuksia. Nimittäin tällaisia:
Turvapaikanhakijoilla on monta syytä, miksi he haluavat jäädä Suomeen (ainakin vakaa yhteiskunta, korkea elintaso jne). Mutta mitkä voisivat olla niitä henkilökohtaisia syitä, miksi ei haluta palata Irakiin, ja miltä paluu ehkä tuntuu?
Niin sanottu tavallinen ihminen tuntee luultavasti häpeää ja pettymystä. On noloa epäonnistua. Ehkä naapuri on jo onnistunut korjaamaan talonsa ja istuttamaan tomaatit, mutta sinä palaat raunioiden keskelle. Joudut aloittamaan kaiken alusta ja tekemään sen itse, vaikka olit kuvitellut, että Eurooppa avaisi ovet ja tarjoaisi sinulle kaikki mahdollisuutensa.
Joku muu on saattanut saada työsi tai jos olet yrittäjä, niin asiakkaasi ovat ehkä vaihtaneet sinut kilpailijaasi. Elämä tuntuu ymmärrettävästi raskaalta ja mielessäsi velloo erilaisten muistojen ja tunteiden sekamelska. Kulttuuritaustastasi johtuen pidät mahdollisesti syypäänä onnettomuuksiisi Suomea, "joka ei piittaa ihmisoikeuksista".
Seuraavalle esimerkkihenkilöllemme paluu on erityisen karvas. Hänen matkarahojensa takia myytiin perheen omaisuus ja lisää lainattiin sukulaisilta. Toiveena oli, että hän avaisi reitin ja auttaisi mahdollisimman monta sukulaistaan Eurooppaan. Tai ainakin lähettäisi rahaa ja naisi myöhemmin jonkun irakilaisista serkuistaan parempiin oloihin.
Koko suku tietää, että turvapaikan saanti riippuu uskottavasta tarinasta. Sinun selviytymiskykyysi ja tarinankertojanlahjoihisi oli sijoitettu paljon, enemmän kuin olisi ollut varaa, mutta sinä epäonnistuit ja tuotit pettymyksen läheisillesi. Olet vihainen ja katkera, ja todennäköisesti syytät tilanteesta Eurooppaa ja eurooppalaisia. Voi olla, että tunnet erityistä katkeruutta Suomea kohtaan, aivan kuin Suomi olisi pettänyt sinut lähtemään koko hyödyttömälle matkalle.
Tai ehkäpä olet "irakilainen interreilaaja"? Kun muut sotivat ISISiä vastaan tai sinnittelivät hengissä miten kuten, sinä napsit selfieitä suomalaisessa kylpylähotellissa, söit viisi ateriaa päivässä ja osallistuit välillä Suomen "suvakkien" suosiollisella avustuksella mielenosoituksiin, joissa kerroit, että palvelu vastaanottokeskuksessa on huonoa ja elämäsi virikkeetöntä. Kun palaat Irakiin, sinulla on paljon tarinoita kerrottavana niin siiderivalaiden iskuyrityksistä kuin vapaamielisistä suomalaisblondeista, joiden kanssa heiluttelit peittoja ja banderolleja.
Kerrot myös, että jotkut suomalaisista ovat "rasisteja" ja jupisevat "turvapaikkaturismia" vastaan. Vastaanottokeskukset kuitenkin pyrkivät kaikenlaisin erityisjärjestelyin täyttämään turvapaikanhakijoiden toiveet ja tekemään oleskelusta mahdollisimman mukavaa. Sinusta oli erityisen mielenkiintoista huomata, että valtaisa joukko keski-ikäisiä punatukkaisia naisia oli valmis nousemaan villiintyneenä barrikadeille puolestasi ja että veronmaksajien kustantama valtiollinen media suolsi päivästä toiseen propagandauutisia, joista sinäkin pystyit ottamaan kaiken hyödyn irti (vaikka tiesitkin, ettet millään mittapuulla olisi ollut oikeutettu turvapaikkaan).
Palattuasi kotiin jotkut tuttavistasi ihailevat sinua ja tuntevat ehkä hienoista kateutta, olihan sinulla melkoinen seikkailu. Kaltaistesi seikkailijoiden kanssa vertailet kokemuksia Europasta ja muistot kirvoittavat teissä monet hyvät naurut. Jotkut naapureistasi puolestaan halveksivat sinua ja pitävät sinua pelkurina ja loisena myös Irakissa. Voi olla, että olet yläluokkaisesta perheestä, ehkäpä esikoispoika ja "mamin aarre", joka lähetettiin miesten kosmetiikkavälinepussi kainalossa sotalapsena Suomeen (pussi säilyi, vaikka passi putosi Välimereen). Totuit juhliin jo Irakissa, joten mukava elämä myös sodan aikana tuntui sinusta täysin luontevalta etuoikeudelta. (Voi myös olla, ettei tämä esimerkkihenkilömme edes ollut lähtöisin miltään Irakin sota-alueelta, hän halusi vain kokeilla onneaan Euroopassa ja seikkailla.)
Tällaisia esimerkkejä tuli näin pikaisesti mieleen. Muitakin tarinoita tietty on, mutta eiköhän näissäkin tarinoissa ainakin jotain perää ole.
Turvapaikanhakijoilla on monta syytä, miksi he haluavat jäädä Suomeen (ainakin vakaa yhteiskunta, korkea elintaso jne). Mutta mitkä voisivat olla niitä henkilökohtaisia syitä, miksi ei haluta palata Irakiin, ja miltä paluu ehkä tuntuu?
Niin sanottu tavallinen ihminen tuntee luultavasti häpeää ja pettymystä. On noloa epäonnistua. Ehkä naapuri on jo onnistunut korjaamaan talonsa ja istuttamaan tomaatit, mutta sinä palaat raunioiden keskelle. Joudut aloittamaan kaiken alusta ja tekemään sen itse, vaikka olit kuvitellut, että Eurooppa avaisi ovet ja tarjoaisi sinulle kaikki mahdollisuutensa.
Joku muu on saattanut saada työsi tai jos olet yrittäjä, niin asiakkaasi ovat ehkä vaihtaneet sinut kilpailijaasi. Elämä tuntuu ymmärrettävästi raskaalta ja mielessäsi velloo erilaisten muistojen ja tunteiden sekamelska. Kulttuuritaustastasi johtuen pidät mahdollisesti syypäänä onnettomuuksiisi Suomea, "joka ei piittaa ihmisoikeuksista".
Seuraavalle esimerkkihenkilöllemme paluu on erityisen karvas. Hänen matkarahojensa takia myytiin perheen omaisuus ja lisää lainattiin sukulaisilta. Toiveena oli, että hän avaisi reitin ja auttaisi mahdollisimman monta sukulaistaan Eurooppaan. Tai ainakin lähettäisi rahaa ja naisi myöhemmin jonkun irakilaisista serkuistaan parempiin oloihin.
Koko suku tietää, että turvapaikan saanti riippuu uskottavasta tarinasta. Sinun selviytymiskykyysi ja tarinankertojanlahjoihisi oli sijoitettu paljon, enemmän kuin olisi ollut varaa, mutta sinä epäonnistuit ja tuotit pettymyksen läheisillesi. Olet vihainen ja katkera, ja todennäköisesti syytät tilanteesta Eurooppaa ja eurooppalaisia. Voi olla, että tunnet erityistä katkeruutta Suomea kohtaan, aivan kuin Suomi olisi pettänyt sinut lähtemään koko hyödyttömälle matkalle.
Tai ehkäpä olet "irakilainen interreilaaja"? Kun muut sotivat ISISiä vastaan tai sinnittelivät hengissä miten kuten, sinä napsit selfieitä suomalaisessa kylpylähotellissa, söit viisi ateriaa päivässä ja osallistuit välillä Suomen "suvakkien" suosiollisella avustuksella mielenosoituksiin, joissa kerroit, että palvelu vastaanottokeskuksessa on huonoa ja elämäsi virikkeetöntä. Kun palaat Irakiin, sinulla on paljon tarinoita kerrottavana niin siiderivalaiden iskuyrityksistä kuin vapaamielisistä suomalaisblondeista, joiden kanssa heiluttelit peittoja ja banderolleja.
Kerrot myös, että jotkut suomalaisista ovat "rasisteja" ja jupisevat "turvapaikkaturismia" vastaan. Vastaanottokeskukset kuitenkin pyrkivät kaikenlaisin erityisjärjestelyin täyttämään turvapaikanhakijoiden toiveet ja tekemään oleskelusta mahdollisimman mukavaa. Sinusta oli erityisen mielenkiintoista huomata, että valtaisa joukko keski-ikäisiä punatukkaisia naisia oli valmis nousemaan villiintyneenä barrikadeille puolestasi ja että veronmaksajien kustantama valtiollinen media suolsi päivästä toiseen propagandauutisia, joista sinäkin pystyit ottamaan kaiken hyödyn irti (vaikka tiesitkin, ettet millään mittapuulla olisi ollut oikeutettu turvapaikkaan).
Palattuasi kotiin jotkut tuttavistasi ihailevat sinua ja tuntevat ehkä hienoista kateutta, olihan sinulla melkoinen seikkailu. Kaltaistesi seikkailijoiden kanssa vertailet kokemuksia Europasta ja muistot kirvoittavat teissä monet hyvät naurut. Jotkut naapureistasi puolestaan halveksivat sinua ja pitävät sinua pelkurina ja loisena myös Irakissa. Voi olla, että olet yläluokkaisesta perheestä, ehkäpä esikoispoika ja "mamin aarre", joka lähetettiin miesten kosmetiikkavälinepussi kainalossa sotalapsena Suomeen (pussi säilyi, vaikka passi putosi Välimereen). Totuit juhliin jo Irakissa, joten mukava elämä myös sodan aikana tuntui sinusta täysin luontevalta etuoikeudelta. (Voi myös olla, ettei tämä esimerkkihenkilömme edes ollut lähtöisin miltään Irakin sota-alueelta, hän halusi vain kokeilla onneaan Euroopassa ja seikkailla.)
Tällaisia esimerkkejä tuli näin pikaisesti mieleen. Muitakin tarinoita tietty on, mutta eiköhän näissäkin tarinoissa ainakin jotain perää ole.
Vastaukset 1
Vanhimmat
2. esimerkki saattaa sopia paremmin somaleihin?