Ksylitolin vaikutus hampaisiin.

Syökää ksylitol-purkkaa, niin hampaanne pysyvät terveinä. Siinäkin yksi mainoskikka.
Tutkimusten mukaan ksylitolipurkan jauhamisella ei ole käytännössä mitään merkitystä hammasterveyteen. Ellei vaihda purkkaa viiden minuutin välein uuteen. Josko lie sittenkään.
Voihan koivusokeri.

ps. Nykyään ei jostain syystä näy purukumia jauhavia ihmisiä.
Onko purkkatrendi mennyt ohi?
991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jenkki-purukumi. Mistä sellainen idioottimainen nimi Suomeen? Oliko se jotain irtaantumista suomettuneisuudesta ja nuorisolle tarjottiin "länsidemokratiaa" purukumin nimessäkin?

Äänestä
  • "Jenkki oli ensimmäinen purukumi, josta tuli Suomessa kaupallinen menestys. 1950-luvulla, jolloin amerikkalainen pop-kulttuuri rantautui nuorison keskuuteen, hetki oli otollinen trendituotteelle, kuten purukumille. Jenkki tuli markkinoille vuonna 1951, vuotta aikaisemmin kuin Coca-Cola saapui Suomeen [2]. Jenkin kehitti Huhtamäki Oy Hellas, nykyinen Cloetta (ent. Leaf). Se sai nimensä yhdysvaltalaissotilaista, jotka olivat tehneet purukumin tunnetuksi Euroopassa toisen maailmansodan aikana [2]. Mainosten tunnuslauseena oli "Jenkki-purukumi venyy ja paukkuu"."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jenkki

    Kun alkaa näyttää todennäköiseltä, että Suomi liittyy Natoon, kannattaa sijoittaa Cloettan osakkeisiin tai perustaa kioski. Nimittäin Jenkki-purukumin kulutus suorastaan räjähtää kasvuun heti, kun olemme Naton jäseniä.

    Äänestä

  • "Kun alkaa näyttää todennäköiseltä, että Suomi liittyy Natoon"


    Onko asiat niin pahassa jamassa? Eikö Sipiläkään voi asialle mitään? Vai onko hänkin sellainen poliitikko, joka vain venyy ja paukkuu?

    Äänestä

  • onkosejotodennäköistä kirjoitti:

    "Kun alkaa näyttää todennäköiseltä, että Suomi liittyy Natoon"


    Onko asiat niin pahassa jamassa? Eikö Sipiläkään voi asialle mitään? Vai onko hänkin sellainen poliitikko, joka vain venyy ja paukkuu?

    https://www.youtube.com/watch?v=lLvokzyRdRU

    Parempaakin on kuultu kyseiseltä artistilta.

    Äänestä



  • joskus70-80-luvulta kirjoitti:

    Haepa Kismet-mainos, jossa sanotaan, "niin hyvää, ettei sanotuksi saa".

    En viitsi. Muistan kyllä mainoslauseen, mutta itse mainos ei tainnut olla yhtä hyvä kuin nämä 70-luvun makeismainokset.

    https://www.youtube.com/watch?v=1nuSDeTuTHI

    https://www.youtube.com/watch?v=jtfSW1aKcYQ

    70-luvun camp-huumori mainoksissa ja musiikissa oli mukavaa vastapainoa kaikelle aikakauden yhteiskunnalliselle angstille. Nykyään muka ollaan kaikin tavoin vapaamielisiä, mutta tämän päivän kukkahattutädit ajaisivat esimerkiksi tuon Ajax-pastillimainoksen esityskieltoon sovinistisen ja seksistisen asenteensa takia.

    Äänestä

Mikä siinä oli, että ennen jo nelikymppisille piti laittaa tekohampaat?
Eikö ne koskaan harjanneet hampaitaan? Olisi luullut jo hengityksenkin haisevan?
Hammastahna on keksitty jo ajat sitten. Tosin siihen lisättiin 1900-luvun alussa paradoksaalisesti sokeria, maun vuoksi. O tempora, o mores, mutta kenenkään ei silti kannata sortua siihen, että kuvittelisi tämän ajan ja aikaan kuuluvien oppien millään saralla olevan kiveen kirjoitettuja. Ei tarvitse kulua kauaakaan aikaa, kun tämän päivän opeille jo nauretaan tyyliin, kuinka ne saattoivat olla niin alkeellisia anno Domini 2016?

Äänestä
  • Harva meistä hampaita harjanneistakaan sukupolvista on selvinnyt ilman hampaiden paikkausta. Paikkaus tuli yleisesti mahdolliseksi kai vasta 1950-luvun lopulla tai 1960-luvulla. Sitä ennen reikiintyneet hampaat piti poistaa yksi kerrallaan ja lopulta oltiin tilanteessa, että oli laitettava tekohampaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


karies_loitolla kirjoitti:

Syökää ksylitol-purkkaa, niin hampaanne pysyvät terveinä. Siinäkin yksi mainoskikka.
Tutkimusten mukaan ksylitolipurkan jauhamisella ei ole käytännössä mitään merkitystä hammasterveyteen. Ellei vaihda purkkaa viiden minuutin välein uuteen. Josko lie sittenkään.
Voihan koivusokeri.

ps. Nykyään ei jostain syystä näy purukumia jauhavia ihmisiä.
Onko purkkatrendi mennyt ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu