Tilan antaminen moottorietielle pyrkiville

Annatteko aina tietä moottoritien liittymästä tuleville, kun vasemmalla kaistalla on tilaa? Eilen ajelin vakionopeussäädin tarkasti suurimpaan sallittuun eli sataseen säädettynä oikealla kaistalla. Edessä ja takana oli runsaasti tilaa. Eilen pakettiauto tuli liittymästä noin kahdeksaakymppiä yrittämättäkään sovittaa nopeuttaan minun ajonopeuteen. Kiihdytyskaista tietenkin meinasi loppua kaverilta kesken ja se joutui jarruttamaan. Tämä johti hirveään road rageen, tööttäilyihin ja provosoivaan vierellä ajamiseen.

Tieliikennelaki kieltää turhat kaistanvaihdot. Motarille tulevan kuuluu itse kolmion takaa tulevana väistää, eikä sille saa antaa tilaa vaihtamalla vasemmalle kaistalle. Ajonopeuttaan voi tietysti säätää helpottaakseen tapahtumaa, mutta samalla voi vain haitata jos ajatukset eivät käy yksiin tielle pyrkivän kanssa, ja toisekseen vauhdin pumppaminen hidastaa takana tulevaa liikennettä. Ajonopeuden sovittaminen on moottoritielle liittyvän tehtävä.

Miksi ihmeessä jotkut olettavat, että motarilla ajavien kuuluu väistää heitä, vaikka heillä on väistämisvelvollisuus. Moottoritieonnettomuudet tapahtuvat varmaankin 99-prosenttisesti kaistanvaihtotilanteissa. Itse yritän pidän aina sen verran turvaväliä, että ainakin eteeni on tilaa tulla, mutta poukkoilemaan en ala ajotaidottomien takia. Kannattaa alkaa opettelemaan liittymässä ajo. Automaattiohjaksella kulkevat Teslat ja muut eivät nimittäin varmasti väistä vasemmalle, kun tulette liittymästä.
24137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

> Annatteko aina tietä moottoritien liittymästä tuleville

Jos vilkku on päällä, pyrin antamaan tilaa.

> kun vasemmalla kaistalla on tilaa?

Ei liity tähän. Vasemmalle en väistä kuin korkeintaan raskasta liikennettä (ja silloikin tietysti vain jos voin tehdä sen haittaamatta takaa nopeammin tulevia tai liikennettä vaarantamatta).

Jos vilkku ei vilku, niin liittyjä saa minun puolestani pysähtyä, jatkaa pientareella, tai tehdä ihan mitä itse haluaa. Pari kertaa joku on nähnyt hyväksi ajella pientareella jopa pari sataa metriä. Aika erikoista...

Äänestä
  • > tietysti vain jos voin tehdä sen haittaamatta takaa nopeammin tulevia tai liikennettä vaarantamatta.

    Tietenkin huomioiden onko tuo nopeampi liikenne sääntöjen vastainen vai ei, vaikö eikö?

    Jos itse jo ajaa suurinta sallittua, voi hyvinkin siirtyä sinne vasemmalle kaistalle jos turvaväli sen sallii. Jos siellä vasemmalla kaistalla osataan ajaa yli rajoitusten osataan silleä myös hetkeksi hiljentää suurimpaan sallittuun.

    Äänestä

  • tietenkin.näin kirjoitti:

    > tietysti vain jos voin tehdä sen haittaamatta takaa nopeammin tulevia tai liikennettä vaarantamatta.

    Tietenkin huomioiden onko tuo nopeampi liikenne sääntöjen vastainen vai ei, vaikö eikö?

    Jos itse jo ajaa suurinta sallittua, voi hyvinkin siirtyä sinne vasemmalle kaistalle jos turvaväli sen sallii. Jos siellä vasemmalla kaistalla osataan ajaa yli rajoitusten osataan silleä myös hetkeksi hiljentää suurimpaan sallittuun.

    Tarkoitatko, että jos noudattaa yhtä lakikohtaa, muita ei tarvitse noudattaa? Olet sitten päättänyt noudattaa nopeusrajoituksia, vaikka se nyt sattuu olemaan niitä turhimpia sääntöjä.

    Ei minua haittaa, jos joku ajaa liikennesääntöjen vastaisesti. En minä silti mene hänen etenemistään sotkemaan. Toisaalta, jos joku sotkee minun etenemistäni esimerkiksi hidastelemalla ohituskaistalla, niin metsä tulee vastaamaan...

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Minuakaan ei haittaa jos joku sääntöjä rikkoo. Viime viikonloppunakin näin kun iso kaveri hakkasi naista puistossa mutta koska se ei minua eikä muitakaan haitannut niin kävelin vaan ohi. Iso kaveri oli määritellyt itse mitä sääntöjä noudattaa niin oli sitten päättänyt pahoinpidellä ilmeisesti vaimoaan tai naisystäväänsä. Se hänelle suotakaan ja kunnia siitä. Kukin noudattakoon lakeja kuin itse huvittaa ja parhaaksi näkee.

    Äänestä

  • Itsemääräämisoikeus kirjoitti:

    Touché, osui ja upposi :-)

    Äänestä

Tämä on taas näitä kysymyksiä.. Miksi ihmiset ei vilkuta kun kuuluu. Miksi ihmiset painaa hurjaa ylinopeutta jopa vaarallisesti. Miksi ajellaan puskurissa kiinni, ilman mitään aikeita edes ohittaa. Miksi jotkut ei noudata kolmioita tai stop-merkkejä. Miksi ajellaan selkeästi päin punaisia.

Vastaus kaikkeen: idiootteja liikenteessä. Ainoa lääke olisi viedä saunan taakse, mutta se ei tietysti onnistu sivistysvaltiossa.

Äänestä

Kannattaa myös ajaa rajoitusten mukaisesti siellä pääväylällä ettei häiritse ylinopeuden takia sinne liittyviä.

Äänestä

Antaa kaverin hermoilla. Päätietä ajava kun pitää oman vauhtinsa tasaisena, oli sitten ylkkää tai alinopeutta tai jotain siltä väliltä, on liittymästä tulevan helpompi passata oma vauhtinsa muun liikenteen rytmiin.
Liittyjä kun vilkulla kertoo mihin väliin on tulossa, helpottaa se sitten muita, ruuhka-aikaan tai sopivan rykelmän sattuessa kohdalle kaikkien on syytä hieman joustaa. Ja jos väylä on kertakaikkiaan yhtä autoa vaille tyhjä, turha on pakun siihen sen auton tilalle tähdätä. Tai sitten tottakai jos päätietä kulkevan alla on parempi tien kohta.

Äänestä

En anna.
Pitää olla sellainen vauhti että pääsee liikennevirtaa mukaan, vilkuttaa ja tulee eikä meinaile tai vartoile eikä ylivaro.
Häiritsemättä pitää saada itsensä moottoritielle eli tilanantaminen on jotenkin noloa , liikennerikkomus sekin.
En anna enkä odota kenenkään antavan tilaa.

Äänestä
  • Liikennevirta pitää kulkea sallittua nopeutta pääväylällä. Ei ole kenenkään velvoite ryhtyä arvailemaan että mitä nopeutta sillä tänään ajetaan. Riittää että tietää maksiminopeuden väylälle jonne olla liittymässä.

    Äänestä

Jos vaikuttaa siltä että mun pitää se liittymästä tuleva kuitenkin ohittaa niin siirryn ajoissa ohituskaistalle, kuten jokin ajokin ajoneuvo joka ei pääse kovempaa kuin 87km/h tai joku tulee hyvin hitaasti ja ajoittuu hänen tuleminen juuri niin että kerkiää tulla eteen niin sama kai sitten on lähteä ohitukseen ja ajoissa. En muuten vaihda kaistaa turhan takia, mun edessä ja takana on tilaa että kyllä sieltä pitäs mahtua tulemaan muillakin vaihdoilla kuin ajaa kylkeen.

Kyllä minäkin olen huolimattomasti aikonut ajaa motarille monet kerran, katson ajoissa montakin kertaa sivupeiliin mutta silti vaan sinne kuolleeseen kulmaan jää auto, pitäisi vielä viitsiä kurkistaakkin vasemmalle ja ajoissa.

Muistakaa ajaa motarilla ylinopeutta oikealle kaistalla niin saatte ihmetellä miksi aina jokainen on eteen kiilaaja, jos ajat ylinopeutta niin mene sinne ohituskaistalle koska oletusarvoisesti olet ohittaja.

Äänestä

Tilaa ei tarvitse erityisesti antaa, jos pitää riittävästi väliä edellä kulkevaan ajoneuvoon. Moottoritiellä muulloin kuin ruuhkassa se väli on vähintään 50 metriä, ja siihen rampilta tulevan pitää kyllä mahtua kädestä pitämättäkin.

Minä en ainakaan rupea säätämään muuten kuin rekkojen takia. Harvassa liikenteessä nämä vasemmalle väistäjät ovat ikäviä, kun ne häviävät yllättäen takakulmasta juuri, kun itse olen tekemässä päätöstä, kiihdyttäisikö vai jättäytyisikö taakse.

Äänestä

Ei se ole tilan antamista, vaan ohittamista. Ohitettava on tosin vielä kiihdystykaistalla siinä vaiheessa kun itse aloitan ohituksen ja vaihdan kaistaa, mutta sitten kun tulen kohdalle, niin ohitettava on jo liittynyt motarille, jolloin kyseessä todellakin on ihan normaali ohitus. Tilanne on vain ennakoitu hyvissä ajoin tarkkailemalla kiihdytyskaistalle tulevan nopeutta.

Äänestä
  • Kuvailemallasi tavalla myös itse toimin. Usein moottoritietä ajavana olen huomioinut tämän tavan olevan sujuvuutta ja turvallisuutta arvostavien kuskien suosiossa.
    Tottakai kuskeja jotka lukevat pykäliä kuin piru raamattua ja ajavat muutenkin niska punaisena, otsasuonet pullottaen ja ns. peukalo perseessä löytyy.

    Äänestä

  • sujuvuus.on.turvallista kirjoitti:

    Kuvailemallasi tavalla myös itse toimin. Usein moottoritietä ajavana olen huomioinut tämän tavan olevan sujuvuutta ja turvallisuutta arvostavien kuskien suosiossa.
    Tottakai kuskeja jotka lukevat pykäliä kuin piru raamattua ja ajavat muutenkin niska punaisena, otsasuonet pullottaen ja ns. peukalo perseessä löytyy.

    Sulla on aivan ihana tapa käyttää peukaloa...

    Äänestä

En tietenkään, miksi pitäisi, edes tieliikennelaki ei velvoita antamaan tilaa, eikä rotan käsitykset.

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091022289592_uu.shtml

Järjetöntä uhoamista moottoritiellä - Audi-mies jarrutti, kuorma-auto roikkui perässä

Hengenvaarallisesta rysäyksestä selvittiin niskakivulla ja peltivammoilla. Oikeus katsoi molemmat pukarit yhtä syyllisiksi ja määräsi kummallekin 30 päiväsakkoa.

Kumpi voitti vai oliko tasapeli? Hovioikeus laittoi kustannuksia enemmän Audi-kuskin piikkiin ja taisi rekkarikin mennä auton mukana..? Tapahtumia selittää ehkä osaltaan myös se, että toimitusjohtajan autossa oli erikoisrekisterikilpi, josta jokainen terveellä järjellä varustettu autoilija voi lukea, että "tässä menee tavallista räväkämpi mies". Auto on sittemmin myyty.

Äänestä

Pari kommenttia keskusteluun:

Kiihdytyskaistoja on monenlaisia. Osassa liittymässä on niin jyrkkä mutka, että lähtönopeus siinä kaistan alussa on hiljainen. Kun kiihdytyskaista on lyhyt ja päättyy kaiteeseen, niin silloin muutamat kuskit katsovat hätäjarrutuksen olevan ainoa vaihtoehto ja pysäyttää autonsa siihen kiihdytyskaistan. Siitä on tosi hankala sitten lähteä liikkeelle. Tämän tyyliset tapaukset olisi pienellä joustolla poistettavissa siten, että päätietä ajava hidastaa hieman ja antaa merkin valoilla, että kiihdytyskaistalta tulijalle on tilaa.

Näitä tilan antajia on monenlaisia. Muutamat jättävät turvaväliä riittävästi, mutta jotkut tulevat siihen vasemman kulman katveeseen piiloon. Jos antaa vastoin lakia tilaa, niin se pitää antaa reilusti eikä kiusata toista turhaan. Joustoa tarvitaan varsinkin tapauksessa, että kiihdytyskaista on lyhyt eikä sen aikana pysty sovittamaan nopeuttaa päätien liikennevirtaan.

Liittymäkaistat ovat oma lukunsa. Otetaan vaikka esimerkiksi kaista, jolla tullaan Tuusunväylältä kehä3:lle itään. Siinä ei ole kolmiota, sillä liittymäkaista jatkuu suoraan seuraavan liittymän rampille. Siinä kehä3:a ajava, joka pyrkii samaiselle rampille, ei tajua olevansa väistövelvollinen. Kyseisellä vajaan puolen kilometrin tien pätkällä on mielestäni normaalit kaistanvaihdon säännöt voimassa, eli kaistan vaihtaja väistää. Onko tämä käsitykseni oikein, sillä kovin usein tullaan keskikaistoilta vaatimaan tilaa, vaikka takani on sitä vapaana vaikka kuinka? https://goo.gl/maps/3w2XgWgycz52

Äänestä
  • Keskustasta Kehä 1 itään oli sama tilanne, ei kolmiota, eli Kehältä poistujat väistävät omalla kaistallaan pysyviä.
    Yleisin ongelman aiheuttaja liittymissä on liian lyhyet turvavälit, alle 3 sekuntia, tai sitten liittyjä alkaa liian myöhään selvittämään liittymisen edelletyksiä eli hakea paikkaa.

    Äänestä

Annan tilaa jos näyttää siltä että sillä voi estää pahemman tilanteen syntymisen. Pelisilmää pitää olla.

Äänestä

Olette varmaan huomanneet että liittymistä aika usein vilkkaamman liikenteen aikaan ainakin tulee useampi auto tiiviissä jonossa. Ne kun sitten änkee myös tässä tiiviissä jonossa yhtä aikaa niin saavat kyllä liikenteen sekaisin. Siinä ei riitä enää 50 metrin väli edellä olevaan kun sieltä tullaan 25 metrin jonona ja nämä sitten korjailee välejään niin nopeus putoaa hyvinkin 80-90km/h sinne 50km/h ainakin.

Äänestä
  • Tuo riittävän välin pitäminen edellä ajavaan on tosiaan tarpeen motarin lisäksi kiihdytyskaistalla. Varsinkin hitaammin kiihtyvällä autolla tullessa joutuu ihmettelemään, miksi siihen takapuskurin lähelle tullaan melkein kiinni. Sehän vain vaikeuttaa hänen omaa liittymistään, koska edellä ajavan liittymistä ei saa haitata tunkemalla rinnalle. On outoa, että ei jätetä itselle mahdollisuutta kiihdyttää.

    Äänestä

Nuo kaiken maailman pakukuskit on juuri näitä suurimpia mielensäpahoittajia ja liikenteen "sankareita". Perässä roikkumista, sikailua, rattiraivoa - yleensä siitä syystä että jonkun muun töppöily koetaan v****iluksi. Lienee henk koht ominaisuuksilla jokin juurisyy sille, että on ajauduttu pakun rattiin.

En suhtautuisi kovin vakavasti kyseisiin koppikuskeihin.

Äänestä
  • Juuri+näin.+Tosin+on+noissa+pullakuskeissa+yhden+prosentin+verran+mustia+lampaita,+jotka+ei+perseile.+Mutta+ne+loput+99%,+niitä+saa+ja+kannatta+kyykyttää+aina+&+hyvällä+omallatunnolla.+Saa+itse+hyvän+mielen+ja+pullakuskille+ei+ole+mitään+väliä,+kun+niillä+on+joka+tapauksessa+metrin+kyrpä+otsassa,+kun+joutuvat+sellaisella+koppimopolla+ajamaan.+Ei+asiaa+edes+auta,+vaikka+jotkut+valopäät+tuunaa+koppimopojaan+aluvanteila+ja+laittamalla+keulalle+homovalot+ja+lisäkaukovalot+angel+eyes+-teinivaloilla+hyöstettyinä+++parit+teinipäivävalot+siihen+päälle+ja+kaikki+samaan+aikaan+palamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

original_poster kirjoitti:

Annatteko aina tietä moottoritien liittymästä tuleville, kun vasemmalla kaistalla on tilaa? Eilen ajelin vakionopeussäädin tarkasti suurimpaan sallittuun eli sataseen säädettynä oikealla kaistalla. Edessä ja takana oli runsaasti tilaa. Eilen pakettiauto tuli liittymästä noin kahdeksaakymppiä yrittämättäkään sovittaa nopeuttaan minun ajonopeuteen. Kiihdytyskaista tietenkin meinasi loppua kaverilta kesken ja se joutui jarruttamaan. Tämä johti hirveään road rageen, tööttäilyihin ja provosoivaan vierellä ajamiseen.

Tieliikennelaki kieltää turhat kaistanvaihdot. Motarille tulevan kuuluu itse kolmion takaa tulevana väistää, eikä sille saa antaa tilaa vaihtamalla vasemmalle kaistalle. Ajonopeuttaan voi tietysti säätää helpottaakseen tapahtumaa, mutta samalla voi vain haitata jos ajatukset eivät käy yksiin tielle pyrkivän kanssa, ja toisekseen vauhdin pumppaminen hidastaa takana tulevaa liikennettä. Ajonopeuden sovittaminen on moottoritielle liittyvän tehtävä.

Miksi ihmeessä jotkut olettavat, että motarilla ajavien kuuluu väistää heitä, vaikka heillä on väistämisvelvollisuus. Moottoritieonnettomuudet tapahtuvat varmaankin 99-prosenttisesti kaistanvaihtotilanteissa. Itse yritän pidän aina sen verran turvaväliä, että ainakin eteeni on tilaa tulla, mutta poukkoilemaan en ala ajotaidottomien takia. Kannattaa alkaa opettelemaan liittymässä ajo. Automaattiohjaksella kulkevat Teslat ja muut eivät nimittäin varmasti väistä vasemmalle, kun tulette liittymästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu