Mikäs tätä palestiinalaisneitiä niin naurattaa?

Mikäs tätä palestiinalaisneitiä niin naurattaa?
No, Ahlam Tamimi arveli murhanneensa vain kolme lasta pitseriaan tehdyn terrori-iskun yhteydessä 9.8.2001 mutta yllättyy iloisesti kuullessaan toimittajalta, että surmattuja lapsia olikin peräti kahdeksan!
Ahlam kertoo, että hän ei missään tapauksessa kadu tekoaan, sillä hän on omistautunut jihadille Allahin asian puolesta (al-jihad fi sabil Allah) ja ni­men­omaan Allahin ansiosta terrori-iskun uhreja oli niin paljon. Hän tekisi saman uudelleen ja samalla tavalla:

Sillä lailla. Pääsääntöisesti muslimeja opastetaan jättämään vääräuskoisten naiset ja lapset henkiin, sillä Allah on luvannut nämä lailliseksi sotasaaliiksi mujahidineille, ”kilvoittelijoille”, jotka taistelevat koko ihmiskunnan alistamiseksi Allahin shari’an käskyvaltaan. Jos seurataan Allahin toisinaan perin erikoista ajatuksenkulkua, niin mikä olisikaan oivallisempi palkkio vääräuskoisten tappamisesta kuin päästä raiskaamaan näiden naiset ja ottamaan näiden lapset orjiksi? Ja Allah tietää parhaiten.

Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita [ts. saastaisia uskottomia] vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyök­käämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tun­keudumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja vel­vol­lisuu­temme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava it­sensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tu­levat sallituiksi sotasaaliiksi muslimeille. (Islam Q&A:13759)

Vankien joukossa oli Safiya. Ensin hänet annettiin Dihya Al-Kalbille ja sitten profeetalle. (Sahih Bukhari 3:34:431)

o9.13 Kun lapsi tai nainen otetaan vangiksi, hänestä tulee vangitsemisen myötä orja ja naisen aiempi avioliitto mitätöityy välittömästi. (’Umdat al-Salik, auktorisoitu shari’a-opas)

On vääräuskoisille toki muutakin käyttöä elävinä: Al­lah mää­rää Ko­raanis­sa, että mus­limit voi­vat ot­­taa näi­tä pantti­vangeik­si lun­naita vastaan ja kiris­tää sillä tavoin halua­miaan asioi­ta:

Kun kohtaatte taistelussa uskottomia, sivaltakaa heitä niskaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köy­siin vapaut­taaksenne heidät joko suosionosoituksena tai lunnaita vastaan. (Koraani 47:4)

Nige­rialai­nen ruohon­juuritason muslimi­aktivisti­liike Bo­ko Ha­ram, jonka nimi suo­mek­si on vapaasti käännettynä ”länsimainen sivistys on kiellettyä” (kirjaimellisesti ”petos on kiellettyä”, missä ”petoksella” tarkoitetaan kaikkea muuta kuin islamia), on keksinyt jännän lun­­nas­vaa­ti­­muk­sen:

Boko Haramin tiedottaja 6.3.2012: ”Aiomme toimeenpanna lisäponnisteluja iskeäksemme kristittyihin pelon islamin voimasta kidnaappamalla heidän naisiaan. (…) vaadimme lunnaina, että perheet poistuvat islamilaisilta alueiltamme.” (Bikya Masr, 6.3.2012)
Lue jatkoa..
https://aikapommi.wordpress.com/2012/03/05/paskantakoon-saatana-heidan-haudalleen/
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Boko Haramin johtaja Imam Abubakar Shekau kertoo myyvänsä sotasaaliiksi ottamansa lähes 300 kristittyä koulutyttöä orjiksi. Vääräuskoisten naisten ja lasten sieppaaminen seksiorjiksi ja ylipäätään orjien pitäminen on islamin lain mukaan sallittua (halal), ja merkittävä osa islamin laista käsitteleekin orjien koh­te­lua. Afrikassa ja Arabian niemimaalla on laajat markkinat orjakaupalle, ja Englannissa mus­li­mi­­mie­­het ovat islamin nimissä ja viranomaisten hiljaisella suostumuksella pyörittäneet vuo­si­kym­me­niä grooming-toi­min­taa, jossa vääräuskoisia tyttölapsia houkutel­laan salakavalasti sek­suaaliseen kans­sa­käy­miseen luo­tet­taval­ta vaikut­ta­van hen­kilön kans­sa, ad­­dik­toi­­­daan huu­­­mei­­siin ja kiris­te­tään seksi­orjuu­teen. (Lue Law and Free­dom Foun­da­tio­nin perusteellinen raportti “Easy Meat”: Multiculturalism, Islam and Child Sex Slavery.) ­

Jos kuitenkin terrori- ja ryöstöretkien yhteydessä muslimeille koituisi kohtuutonta vaivaa vääräuskoisten naisten ja lasten hengen säästämisestä, niin ei hätiä mitiä! Käsittämättömässä armeliaisuudessaan Allah on näet luvannut, että naiset ja lapset saa kyllä tarvittaessa listiä samaan syssyyn, sillä loppujen lopuksihan nämä kuuluvat samaan saastaiseen pakanaliutaan.

As-Sab bin Jaththama on kertonut: Profeetta ohitti paikan nimeltä A-Abwa tai Waddan, ja häneltä kysyttiin, onko luvallista hyökätä pakanasotureiden kimppuun yöllä siinäkin tapauksessa, että näiden naiset ja lapset to­dennäköisesti joutuvat vaaralle alttiiksi. Profeetta vastasi: “He (ts. naiset ja lapset) ovat samaa joukkoa (ts. pa­kanoita).” (Sahih Bukhari 4:52:256)

Mitä tulee omien lasten tappamiseen, Allah on yksiselitteisempi ja suvaitsevampi muslimeja kohtaan: kuten tunnettua, shari’a sallii oman lapsen ja lapsenlapsen tappamisen ilman rangaistusta (’Umdat al-Salik: o1.2; lue: Oman lapsen saa tappaa), mikä on osaltaan mah­dol­lis­ta­nut ri­kkaan kunnia­murha­kult­tuuriin kukois­ta­misen ympäri islamilaista maailmaa.

Paskantakoon Saatana heidän haudalleen!

”Paskantakoon paholainen heidän haudalleen! Tällainenko tyttären pitäisi olla? Pitäisikö tyttären olla sellainen huora?” totesi Mohammad Shafia, 58, joka tuomittiin yhdessä vaimonsa Tooba Mohammad Yahyan ja poikansa Hamedin, 21, kanssa omien teini-ikäisten tytärtensä Zainabin, 19, Saharin, 17, ja Geetin, 13, murhasta. Vanhempien mielestä heidän tyttärensä olivat syyllistyneet sikamaiseen käytökseen, sillä nämä olivat tapailleet ei-muslimipoikia, lähetelleet tekstiviestejä ja pukeutuneet länsimaisiin vaatteisiin. (The Week, 30.1.2012.)
Linkistä lisää...

Äänestä
  • Lisää infoa tarvitaan.

    Äänestä

  • Vieläkö naurattaa?

    Äänestä

  • Mitä, mitä kun kikattaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herätkääinfoon kirjoitti:

Mikäs tätä palestiinalaisneitiä niin naurattaa?
No, Ahlam Tamimi arveli murhanneensa vain kolme lasta pitseriaan tehdyn terrori-iskun yhteydessä 9.8.2001 mutta yllättyy iloisesti kuullessaan toimittajalta, että surmattuja lapsia olikin peräti kahdeksan!
Ahlam kertoo, että hän ei missään tapauksessa kadu tekoaan, sillä hän on omistautunut jihadille Allahin asian puolesta (al-jihad fi sabil Allah) ja ni­men­omaan Allahin ansiosta terrori-iskun uhreja oli niin paljon. Hän tekisi saman uudelleen ja samalla tavalla:

Sillä lailla. Pääsääntöisesti muslimeja opastetaan jättämään vääräuskoisten naiset ja lapset henkiin, sillä Allah on luvannut nämä lailliseksi sotasaaliiksi mujahidineille, ”kilvoittelijoille”, jotka taistelevat koko ihmiskunnan alistamiseksi Allahin shari’an käskyvaltaan. Jos seurataan Allahin toisinaan perin erikoista ajatuksenkulkua, niin mikä olisikaan oivallisempi palkkio vääräuskoisten tappamisesta kuin päästä raiskaamaan näiden naiset ja ottamaan näiden lapset orjiksi? Ja Allah tietää parhaiten.

Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita [ts. saastaisia uskottomia] vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyök­käämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tun­keudumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja vel­vol­lisuu­temme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava it­sensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tu­levat sallituiksi sotasaaliiksi muslimeille. (Islam Q&A:13759)

Vankien joukossa oli Safiya. Ensin hänet annettiin Dihya Al-Kalbille ja sitten profeetalle. (Sahih Bukhari 3:34:431)

o9.13 Kun lapsi tai nainen otetaan vangiksi, hänestä tulee vangitsemisen myötä orja ja naisen aiempi avioliitto mitätöityy välittömästi. (’Umdat al-Salik, auktorisoitu shari’a-opas)

On vääräuskoisille toki muutakin käyttöä elävinä: Al­lah mää­rää Ko­raanis­sa, että mus­limit voi­vat ot­­taa näi­tä pantti­vangeik­si lun­naita vastaan ja kiris­tää sillä tavoin halua­miaan asioi­ta:

Kun kohtaatte taistelussa uskottomia, sivaltakaa heitä niskaan! Kun olette alistaneet heidät, sitokaa heidät köy­siin vapaut­taaksenne heidät joko suosionosoituksena tai lunnaita vastaan. (Koraani 47:4)

Nige­rialai­nen ruohon­juuritason muslimi­aktivisti­liike Bo­ko Ha­ram, jonka nimi suo­mek­si on vapaasti käännettynä ”länsimainen sivistys on kiellettyä” (kirjaimellisesti ”petos on kiellettyä”, missä ”petoksella” tarkoitetaan kaikkea muuta kuin islamia), on keksinyt jännän lun­­nas­vaa­ti­­muk­sen:

Boko Haramin tiedottaja 6.3.2012: ”Aiomme toimeenpanna lisäponnisteluja iskeäksemme kristittyihin pelon islamin voimasta kidnaappamalla heidän naisiaan. (…) vaadimme lunnaina, että perheet poistuvat islamilaisilta alueiltamme.” (Bikya Masr, 6.3.2012)
Lue jatkoa..
https://aikapommi.wordpress.com/2012/03/05/paskantakoon-saatana-heidan-haudalleen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu