Sua varmaan kaduttaa koko homma ja sanotut asiat

niin paljon, että sulla on täysi työ eliminoida virhearviointisi. Älä nyt kuitenkaan tee mitään tyhmää.
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ei kaduta. Miksi minä rakastumista katuisin? Sitäpaitsi tunnen itseäni tämän myötä paremmin. Sehän on vain hyvä asia. Sinä sitten kadut, vai?

Äänestä
  • Mä oon vähän huolissani siitä et mitähän hän meinaa. Mut kai hän tietää mitä tekee. Ja se täydellinen vastakohta kaikille puheille herättää vaan ajatuksia. Mut luulen että kohtaamisemme kuitenkin ohjasi häntä oikeaan suuntaan. Siihen mitä hän oikeasti haluaa.

    Äänestä

Mikäs sitten olisi ap:n mielestä tyhmää, josta olla noin huolissaan?

Äänestä

Minulla ei ole virhettä mitä en pysty perumaan

Äänestä

Trollien seasta gtaonlineen, än yy tee nyt. Morientes.

Äänestä

paikalla? "neidon" ryöstäjä täällä. Kävin teroittamassa miekkani seitsemän päistä käärmettä vastaan, tuntemassa kylmenevän tuulen ytimisissä ja luissa, paikassa, minne ei enää rakkauslaulujen sävelet kuuluneet kuin vain hiljaisena vireenä, tuulen tuomana muistona, joka sekunnin verran pyrki kietomaan ympärilleen, ennen kuin katosi muiden kuultavaksi, jotka paremmin sen vastaanottavat.

Vilkaisen vielä viimeisen kerran, vieläkö neidon ympärillä on vallihaudat, varaisukit suojelemassa kuin kiertelevää kurjaketta vastaan, kilpakosijat lankoja virittämässä, vihollisena pitävät hyökkäyksiä suunnittelemassa, kuin heidän keskiaikainen maailmansa romahtaisi muuten, jolloivet olisi sotatilassa kaiken aikaan.

Kalliolta katson tuota linnaketta, vielä yksi syvääluotava silmäys ja jatkan matkaa.

--
Osaa ihmiset olla outoja ja julmia, luin lehdestä ent. urheilija Sandelin ja uuden miehensä tarpeesta muuttaa muualle, koska heidän yhteenmenonsa sai aikaan jonkinlaisen kiusaamisilmiö sekä paikkakunnallaan että netissä. Kaksi aikuista ihmistä ja muut puuttuvat noin rajusti toisten ratkaisuihin, todella outo juttu.

--

Tiedätkö, että joskus kun kirjoittaa jotain ja vaikka vielä siihen asti on juuri siten ajatellut, hahmotellut asiaan, kun sen eteensä laittaa, samalla siitä jutusta, ajatuksesta luopuukin. Onko koskaan teille käynyt niin?

Että siinä samalla hetkellä kun sen asian ilmaisi, tajuaa että samalla päästi siitä ajatuksesta, toiminnasta irti?

Sanoja, mietteitä, jotka unohtuvat, häipyvät muistoihin, kadotuksiin vain sen sekunnin todisteena sen hetkisestä tilanteesta, jotka ovat kuin eilispäivän sanomalehdet, juurikaan ole tarpeellisia, vaan mennyttä aikaa todentamassa musteellaan. Kukaan niitä ei säilytä päivänkirjanomaisesti.

Jos ei edes säilytä, muista kirjoituksistaan kuin jonkun ydinolemuksen, sen mikä on enempi niiden taustalla, mikä johti sanojen peräkkäisiin merkintöihin, ei niillä sanoilla, kirjoituksilla ole muuta merkitystä.

Teot ovat tekoja, joita ei mitkään sanat muuksi muuta, ne jäävät elämään toisin kuin musteet paperilla, paitsi muistona sen hetkisestä tilanteesta, kuin kuva, jota voi etäisesti katsoa, se oli silloin.

---
Seitsemän päinen käärme, kun sanansa, kirjoituksensa avaa muille, vaikka täällä, tuntuu kuin helvetin portin verho avautuisi, ja tarvitsisit selviäksesi sen miekan, joka pystyy seitsemän päiseen käärmeenseen?

Mikä on?

Äänestä
  • Hyvä kirjoitus! Tuollaisiahan nettiin kirjoitetut sanat ovat kirjoittajalleen, hetkellisiä jo syntyessään.

    Äänestä

  • Asia on juuri noin.

    Äänestä

  • Zjääjz kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus! Tuollaisiahan nettiin kirjoitetut sanat ovat kirjoittajalleen, hetkellisiä jo syntyessään.

    Niin, kuin ajatus joka jumittaa ihmistä, ja sen sanoiksi, kirjaimiksi muotoilee, jää se taakse. Kuin ilmaisisi sillä sekunnilla vanhoja tapahtumia, jotka sekuntti sitten olivat akuutteja. Jolloin ne eivät ole muille (tarkoitettuja).

    Toisaalta (kirjoitukset) jotkut ovat ajankuvia, miltä maailma näyttäytyi vuonna 0, mitä tapahtui kuka omaksui minkin näkökulman, katsantokannan asioihin.

    Missä vaiheessa kyseessä on virhearvio?

    Tilanne-ajankuvia. Muuttuvat (näkemykset) kun uusia näkökulmia, perspektiivejä tulee esille.

    Sananhukkaa, ajanhukkaa, hulppeeta vääntöä, kaikkea tuota.

    Mietin mitä esim naistenlehdissä haastatteluja antajat miettivät jälkeenpäin, kaihertaako toimittajien muotoilemat otsikot, väärä lipsahdus, joka antaa mahdollisuuksia lisäspekulaatioille, vai ovatko valmistautuneet ottamaan vastaan kaiken mikä tulee? Ihmettelevät kui nyt noin pilveä (unelmahöttöä) menivät sanomaan, jospa ero tuleekin kahen viikon päästä, luottavat itseensä ja ratkaisuihinsa. Esittävät sen "maailmalle" tietyllä tapaan, kuitenkaan tavoittamatta lehdissäkään kuin sen hetkisen tilanteen ja halutun esitystavan.

    Äänestä

  • Minkälaisena näet itsesi muiden silmin? Tuli vaan mieleen?että jos vaan antaisi olla...

    Äänestä

  • Että ehkä kuitenkin kannattaisi vaan antaa olla ja rohkaistua elämään, koska: kaikilla on samat murheet, huolet, toiveet, odotukset! Mikä on sinussa näet sitä hänessä! Ei kannata viisastella! Opetelkaa olemaan ja sietämään ensin itseänne ja sen myötä muita! Näin tämä on ja parempaa ohjetta ette löydä! Tuutte toimeen myös sen narsistin kanssa!

    Äänestä

Don't worry honey. En tee mitään tyhmää..

Äänestä

Niin kaduttaa kuinka luotinkaan sinuun. Miksi hiivatissa kerroin sen kaiken. Nyt maksan niistä loppuelämäni. Nauti nyt saannoksistasi ja pidä hauskaa kavereinesi. Samoin kuulin uudesta säädöstäsi. Kai sen saat satimeen kun minulla et onnistunut.

Äänestä
  • Hoo älä imartele ittees. Ei ollut sulle. Sua ei kukaan rakasta tai kaipaa.

    Äänestä

  • eisulle kirjoitti:

    Hoo älä imartele ittees. Ei ollut sulle. Sua ei kukaan rakasta tai kaipaa.

    Mikä on tarve ihmisellä tällaiseen tekstiin ja arvailuun?

    Äänestä

  • Sulle punaisentuvanportailla: musta vaikuttaa siltä, että sun kannattaisi vakavasti harkita ulkopuolista apua. Tee se itsesi takia!


    Oot tainnut jäädä aika yksin etkä pysty sitä nyt työstämään muualla kuin täällä. Kato täällä saat vaan turhautunutta paskaa osaksesi. Uskoisit tämän. Elämällä on paljon annettavaa sulle vielä!

    Äänestä

  • Onpas tekstiä.

    Sä vaikutat vähän vainoharhaiselta.

    Äänestä

  • Kysynvain kirjoitti:

    Mikä on tarve ihmisellä tällaiseen tekstiin ja arvailuun?

    katkeruus, kateellisuus, lavastaminen, viha, pelko, kuulopuheet, juorut ? kirjoittamalla tuollaisia halutaan korostaa ja osoittaa että joku olisi mahdollisesti joku

    Äänestä

  • Analyysisusta kirjoitti:

    Onpas tekstiä.

    Sä vaikutat vähän vainoharhaiselta.

    Tämä oli tarkoitettu nimimerkkille:kasvuun

    Äänestä

  • palstantarkoitymmäretvää kirjoitti:

    katkeruus, kateellisuus, lavastaminen, viha, pelko, kuulopuheet, juorut ? kirjoittamalla tuollaisia halutaan korostaa ja osoittaa että joku olisi mahdollisesti joku

    Niin. Mahdollisesti hänen kannattaisi hakea ulkopuolista apua noihin tuntemuksiinsa. Eikä täällä kailottaa typeryyksiä.

    Äänestä

  • eisulle kirjoitti:

    Hoo älä imartele ittees. Ei ollut sulle. Sua ei kukaan rakasta tai kaipaa.

    Buahhahhaaa Ei Hoo =D

    Äänestä

Tyhmää kenenkään mennä sanomaan kaverille..ettei sua kukaan kaipaa tai rakasta
Hyvinntyhmää

Äänestä
  • Ei kaipaa. Kuka murhaaja psykooo kaipaisi jos ei haluu tulla tapetuksi. Sairas sairas Hoo

    Äänestä

  • hyhhyhhyyyyh kirjoitti:

    Ei kaipaa. Kuka murhaaja psykooo kaipaisi jos ei haluu tulla tapetuksi. Sairas sairas Hoo

    Hyvät meriitit hoolla, hän on VARMASTI juuri tuollainen *reps*
    sinun pitäisi löytää jokin parempi keino purhaa pahaa oloasi, liian katkeraa

    Äänestä

  • Henna se on

    Äänestä

  • huorista-pahn kirjoitti:

    Henna se on

    sama kirjoitus käy toisinkinpäin.
    ei ihmisillä ole oikeasti rohkeutta tai tahtoa selvittää asioita, moni tyytyy täällä tai muualla huutelemaan ennemmin kuin kohtaisi silmästä silmään ja sanoisi päin naamaa. apua, siinähän voi tulla riita.

    Äänestä

  • hyhhyhhyyyyh kirjoitti:

    Ei kaipaa. Kuka murhaaja psykooo kaipaisi jos ei haluu tulla tapetuksi. Sairas sairas Hoo

    Mikä on tarve ihmisellä tällaiseen tekstiin?

    Äänestä

Joo, kyse on kuitenkin ihan riittävän vakavasta asiasta, että se sai mut voimaan huonosti puhtaasta huolesta, joka vain sivusi elämääni. Ei kannata siis ensinnäkään todistella jotakin, pullistella tai tehdä mitään. Mutta, jatka samaan malliin vaan. Toivottavasti riittävästi pää mukana olisi sallittavaa. Eiköhän ihmiset tiedä paikkansa tässä maailmassa, luulisin. Mä ite en aina tiedä sitä, häilyn vähän jokapaikassa, enkä saa kiinni mistään. Jos noin olisi kohdallani, en todennäköisesti kirjoittais tätäkään tekstiä.

Äänestä

Omassa tilanteessani voin sanoa, että aivan totta aloitus.

Äänestä
  • Niin että älä nyt tee mitään tyhmää. Jos olisit hän. En sano mitään, sä tiedät koko paletin. Ja koko kirjon. Siinä on sulle aivan riittävästi käsiteltävää.

    Äänestä

Mä ajattelen että sanottu mitä sanottu. Ei niitä tarvitse jäädä katumaan. Aina ei osaa ilmaista itseään jos ei mieti etukäteen mitä sanoo. Mä ainakin ymmärrän jos joku tokaisee jotain tyhmää, eiköhän aika moni niin tee. Sanomisillani tarkoitan sun mitä sanon.

Äänestä

Joku voi kirjoittaa harhaisen oloisia tekstejäkin Mistähän se kertoo...

Äänestä
  • Sitä että on harhainen.

    Äänestä

  • Nimenomaan. Harhaisuus löytyykin omasta itsestään. Ja tämä on niin totta. Näin se on! Osallisilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta, kuin tajuta tilanne, ja elää ihmisen kanssa hänen haluamaansa harhaa. Joku kutsuu sitä narsismiksi, toiset tunneälyksi. Näin on tämäkin fakta, jos riitoja haluaa välttää! Joo!että eletään ihmisiksi kuka milläkin tavalla!

    Äänestä

Ei virheitä pidä eliminoida, ne pitää antaa itselle ja muille anteeksi ja rukoilla anteeksiantoa

Virheet jotka tehdään hyvään uskoen tehdään rakkaudella, virheet jotka tehdään pakoon juosten tehdään heikkoudesta

Ei kuitenkaan pidä ottaa oikeutta omiin käsiin tai olla noudattamatta lakeja sillä ne suojelevat meitä virheiden suuruudelta. Jos lait on väärässö niitä pitää muuttaa ja demokratiassa jokainen voi niihin osaltaan vaikuttaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kevyestihiilihapotettu kirjoitti:

niin paljon, että sulla on täysi työ eliminoida virhearviointisi. Älä nyt kuitenkaan tee mitään tyhmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu