Kirkkoherra ja kapinapappi spn avioliitosta

Kirkolliskokouksen tilaama Piispainkokous ohjeistaa pappeja pitäytymään sekaparien vihkimisessä. Viime keväästä alkaen kirkon sisällä vaikuttavia pappeja on ilmaantunut kertomaan, että he voivat vihkiä sateenkaaripareja maaliskuusta 2017 alkaen, kun uudistunut avioliittolaki astuu voimaan. Miten tämä voi olla mahdollista, kun arkkipiispa Kari Mäkinen on muiden piispojen ohessa neuvonut pappeja, etteivät he vihkisi sateenkaaripareja?

Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen toteaa Kotimaa 24:n haastattelussa, että ”selonteko perustuu voimassa oleviin dokumentteihin kuten kirkkokäsikirjaan. Siksi todetaan, että avioliiton solmimiseen liittyvät kaavat ovat tarkoitetut naisen ja miehen väliseen avioliittoon. Yksinkertaisesti ilmaisten, kirkon työkalupakissa ei vain ole sellaisia välineitä, joilla voitaisiin vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja tai siunata heidän avioliittojaan. Tarvitaanko sellaisia ja millaisia nämä olisivat, se on keskustelun paikka. Vain kirkolliskokous voi sellaiset kehittää.”

Syyskauden startanneessa Viikon debatissakin teema nosti vierailta esille runsaasti eri näkökulmia kirkon kahdesta todellisuudesta. Pastori Samuli Korkalainen haluaa vihkiä sateenkaaripareja. Tämän hän näkee oikeuttaa kirkkokäsikirjaa tulkitessaan. Viikon debatissa kuultu kirkkohallituksen kansliapäällikkö Timo Keskitalon mukaan näin toimivat tulevat ”saranapuolelta”. Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen pysyy kirkon virallisen ohjeistuksen ja esimiestensä ohjeistuksen kannalla, jonka mukaan mikään ei oikeuta vihkimään sateenkaaripareja kirkon nimissä.



Kuuntele tästä
http://www.radiodei.fi/avioliittolain-muutokset-paineistaa-kirkon-pappeja-toimimaan-ohjeistuksia-vastaan/
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä on debaatti mistä keskusteltiin täälläkin n, viikko sitten.

Äänestä

Tää kannattaa kuunnella!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KuunteleTästä kirjoitti:

Kirkolliskokouksen tilaama Piispainkokous ohjeistaa pappeja pitäytymään sekaparien vihkimisessä. Viime keväästä alkaen kirkon sisällä vaikuttavia pappeja on ilmaantunut kertomaan, että he voivat vihkiä sateenkaaripareja maaliskuusta 2017 alkaen, kun uudistunut avioliittolaki astuu voimaan. Miten tämä voi olla mahdollista, kun arkkipiispa Kari Mäkinen on muiden piispojen ohessa neuvonut pappeja, etteivät he vihkisi sateenkaaripareja?

Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen toteaa Kotimaa 24:n haastattelussa, että ”selonteko perustuu voimassa oleviin dokumentteihin kuten kirkkokäsikirjaan. Siksi todetaan, että avioliiton solmimiseen liittyvät kaavat ovat tarkoitetut naisen ja miehen väliseen avioliittoon. Yksinkertaisesti ilmaisten, kirkon työkalupakissa ei vain ole sellaisia välineitä, joilla voitaisiin vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja tai siunata heidän avioliittojaan. Tarvitaanko sellaisia ja millaisia nämä olisivat, se on keskustelun paikka. Vain kirkolliskokous voi sellaiset kehittää.”

Syyskauden startanneessa Viikon debatissakin teema nosti vierailta esille runsaasti eri näkökulmia kirkon kahdesta todellisuudesta. Pastori Samuli Korkalainen haluaa vihkiä sateenkaaripareja. Tämän hän näkee oikeuttaa kirkkokäsikirjaa tulkitessaan. Viikon debatissa kuultu kirkkohallituksen kansliapäällikkö Timo Keskitalon mukaan näin toimivat tulevat ”saranapuolelta”. Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen pysyy kirkon virallisen ohjeistuksen ja esimiestensä ohjeistuksen kannalla, jonka mukaan mikään ei oikeuta vihkimään sateenkaaripareja kirkon nimissä.



Kuuntele tästä
http://www.radiodei.fi/avioliittolain-muutokset-paineistaa-kirkon-pappeja-toimimaan-ohjeistuksia-vastaan/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu