Herätyskristityn koko loppuelämä on usein pyrkimystä takaisin ensimmäisiin kokemuksiin, niihin ihaniin tuntemuksin, joita sai tuntea uskoontulon jälkeen. Mutta harvoin, jos enää koskaan, hän niihin pääsee.
Seksipalstoilla toistuu ja toistuu sama kertomus: aluksi oli olo kuin taivaassa, kun oltiin molemmin puolin rakastuneita, mutta nyt ei ole rakastumisesta enää rippeitäkään jäljellä ja seksiäkään ei ole juuri ollenkaan.
On hämmentävää nähdä, kuinka uskoontulo ja rakastuminen ovat kovin samankaltaisia. Molempiin liittyy aivan väärät odotukset, kuvitelma, että tila olisi saavutettavissa jatkuvasti.
Kun nuoripari on syvästi rakastunut, he viettävät melkein jatkuvasti aikaansa sängyssä. Kun henkilö on "tullut uskoon", hän mielellään lukee Raamattua ja käy hengellisissä kokouksissa. Rakastuneet ovat rakastuneet toisiinsa, uskoontullut hengellisyyteen.
Niinkuin pareille tarjotaan valheellisia elämänoppaita joilla pyritään piristämään rakkaus- ja seksielämää, niin on valtava tarjonta hengellistä kirjallisuutta ja saarnaajien neuvoja, kuinka kokea ensimmäisiä kokemuksia. Virvatulia.
Rakastuminen kestää aikansa, yleensä pari vuotta, jona aikana viisas pari valmistautuu seuraavaan vaiheeseen. Rakastumista seuraa kestävä rakkaus. Se ei ole enää tunneleiskua, vaan yhä syvenevää rakkautta toista kohtaan. Seksiinkin on valmis toisen tarpeen mukaan, eikä itsensä. Uskoontullut alkuhuuman jälkeen kasvaa yhä tiukemmin ja tiukemmin Kristukseen. Uskoontulo on vasta alku tai jopa välivaihe, sillä olemmehan useimmat päässeet jo kasteessa Jumalan lapsiksi, olemme saaneet koulussa, rippikoulussa ja kristillisissä toimituksissa paljon hengellistä opetusta.
Olemme tiellä, vaikka emme suggeroisi hengellisiä kokemuksia. Jos alussa tunsimme voimakkaan Pyhän Hengen kosketuksen ja ehkä puhuimme kielilläkin, ei meidän tarvitse teeskennellä, että ne nyt tulisivat yhtä helposti. Ne tulevat silloin, kuin Herra antaa. Meidän ei tarvitse pingoitella mahdottomia todistaaksemme itsellemme, että olemme tiellä. Kyllä me olemme, olemme varmasti, siitä huolimatta, ettemme virvatulten tapaan koko ajan etsi ensimmäisiä kokemuksia.
Olemmepa kasvaneet uskoon pikkuhiljaa tai olemmepa kokeneet voimakkaankin uskoontulon, olemme vielä matkalla, jonka lopulla pääsemme Herramme luo.
Seksipalstoilla toistuu ja toistuu sama kertomus: aluksi oli olo kuin taivaassa, kun oltiin molemmin puolin rakastuneita, mutta nyt ei ole rakastumisesta enää rippeitäkään jäljellä ja seksiäkään ei ole juuri ollenkaan.
On hämmentävää nähdä, kuinka uskoontulo ja rakastuminen ovat kovin samankaltaisia. Molempiin liittyy aivan väärät odotukset, kuvitelma, että tila olisi saavutettavissa jatkuvasti.
Kun nuoripari on syvästi rakastunut, he viettävät melkein jatkuvasti aikaansa sängyssä. Kun henkilö on "tullut uskoon", hän mielellään lukee Raamattua ja käy hengellisissä kokouksissa. Rakastuneet ovat rakastuneet toisiinsa, uskoontullut hengellisyyteen.
Niinkuin pareille tarjotaan valheellisia elämänoppaita joilla pyritään piristämään rakkaus- ja seksielämää, niin on valtava tarjonta hengellistä kirjallisuutta ja saarnaajien neuvoja, kuinka kokea ensimmäisiä kokemuksia. Virvatulia.
Rakastuminen kestää aikansa, yleensä pari vuotta, jona aikana viisas pari valmistautuu seuraavaan vaiheeseen. Rakastumista seuraa kestävä rakkaus. Se ei ole enää tunneleiskua, vaan yhä syvenevää rakkautta toista kohtaan. Seksiinkin on valmis toisen tarpeen mukaan, eikä itsensä. Uskoontullut alkuhuuman jälkeen kasvaa yhä tiukemmin ja tiukemmin Kristukseen. Uskoontulo on vasta alku tai jopa välivaihe, sillä olemmehan useimmat päässeet jo kasteessa Jumalan lapsiksi, olemme saaneet koulussa, rippikoulussa ja kristillisissä toimituksissa paljon hengellistä opetusta.
Olemme tiellä, vaikka emme suggeroisi hengellisiä kokemuksia. Jos alussa tunsimme voimakkaan Pyhän Hengen kosketuksen ja ehkä puhuimme kielilläkin, ei meidän tarvitse teeskennellä, että ne nyt tulisivat yhtä helposti. Ne tulevat silloin, kuin Herra antaa. Meidän ei tarvitse pingoitella mahdottomia todistaaksemme itsellemme, että olemme tiellä. Kyllä me olemme, olemme varmasti, siitä huolimatta, ettemme virvatulten tapaan koko ajan etsi ensimmäisiä kokemuksia.
Olemmepa kasvaneet uskoon pikkuhiljaa tai olemmepa kokeneet voimakkaankin uskoontulon, olemme vielä matkalla, jonka lopulla pääsemme Herramme luo.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei uskossa ole kysymys tuntemisista ja kokemuksista, van usko on "luja luottamus siihen mitä ei nähdä ja ojentautuminen näkymättömien mukaan".
Helluntaiseurakunnissa korostetaan kauheasti kokemuksia ja tunteita ja usko mielletään paljolti hengellisiksi kokemisiksi ja tunnetiloiksi. Jos niitä ei ole, tulkitaan ettei ole uskoakaan. On kyllä totta että vapaissa suunnissa ja karismaattisuudessa oikein tavoittelemalla tavoitellaan tunnetiloja "elävän uskon merkkeinä", jopa oikein pumpataan ja suggeroidaan ihmisiä sellaisiin kokemisiin.Jopa opetetaan ihmisiä koettelemaan uskonsa elävyyttä mittaamalla tunteita.
Uskossa kasvaminen ei ole kuitenkaan kokemuksissa ja tunteissa kiinni riippumista, vaan kuten Vähä-Katekismus sanoo: "Uskossa kasvaminen on syvenevää synnin ja armon tuntemista" (= ei siis tunteita, vaan tunteMISTA, siis oppimista syvällisemmin ymmärtämään miten syntinen minä olen ja miten suuri Jumalan armo on).
Ihminen ei uskossaan kuitenkaan ole kone joka voisi elää täysin tunteitta, mutta olkoon tunteet terveellä tavalla olemassa, kunhan eivät nouse uskon mittareiksi ja merkeiksi sillä uskonnollinen tunne ei ole ollenkaan varmasti suora Pyhän Hengen manifestaatio vaan ihmisen psyyken vastaus siihen mitä hän kokee vastaanottavansa evankeliumissa. Tunteet ja kokemiset ovat ihmisen psyyken toimintaa. Ne ovat terveellisiä kunhan ovat oikealla paikallaan. Armon mittareiksi tunteista ei kuitenkaan ole sillä armo on ja pysyy Kristuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen perusteella.
Kristukseen kiinnittyminen ja Kristuksessa kasvaminen ei myöskään ole joissain tunnetiloissa ja kokemuksissa riippumista. Kokemiset ovat kuin vaahtoa jonka tuuli puhaltaa pois mennessään eikä siihen saa usko nojata.
Mihin sitten voi nojata ja mihin uskon tulee perustautua?
Jumalan varmoihin ja muuttumattomiin ARMOLUPAUKSIIN! Pyhään kasteeseemme!
"Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja oon taivaasen valmis!"
Vaikkei tuntuis yhtään miltään (ja usein ei tunnukaan) niin Jumalan armo on ja pysyy tallella niinkuin kastekin pysyy paikoillaan vaikka me horjumme.
"Täällä tunteet vaihtuu häilyy,
Sana kestää paikallaan.
Lupaus vain Herran säilyy,
ei se muutu milloinkaan.
Autuas kun uskon sen,
silloin tiellä murheiden,
säilyy rauha Jeesuksen.
Sanaan katsoen siis tahdon,
täällä aina vaeltaa.
Vaikka niinkuin tuuli vaahdon,
tuska tunteet puhaltaa.
Varmuuden saan sanastaan,
että rantaan kotimaan,
aivan kohta saavutaan"
(Siionin Kannel 100)
Lopuksi haluan kirjoittaa mistä armo tulee ja minkä varassa se lepää:
Armoa emme ansaitse katumisellamme, emmekä vastaanota itkullamme, emme myös ilon tunteilla. Kristus on hankkinut ARMON kertakaikkisesti yhdellä ainoalla uhrilla KOKO MAAILMAn kaikille ihmisille 2000 VUOTTA SITTEN!
ARMO on siis realisoitunut jo 2000 vuotta sitten niin kattavasti että Tunnustuskirjamme vanha laitos sanoo jossain kohtaa tästä "ettei sitä kukaan vältetyksi saanut", -ei yhden yksikään, vaikka olisi piiloutunut vuorenkoloon, niin sinnekin asti armo kiiri tuona hetkenä jona Herodeksen temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti ja aukaisi meille kurjille syntisille tien Kaikkeinpyhimpään Jumalan armohelmaan!
Tuolla yhdellä uhrilla sovitettiin silloin koko maailma. Kaikki ihmiset uskontoon tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Tämä oli koko maailmaa koskeva, yleinen vanhurskauttaminen jolla Jumala sovitti MAAILMAN itsensä kanssa.
Kun tullaan henkilökohtaiselle tasolle niin ARMO on tuotu meille kasteessamme, näkyvässä sanassa. Ollessamme vielä niin pieniä ettemme voineet tehdä mitään sen eteen. Siksi lapsikaste kuvaa parhaiten armon luonnetta, että se on lahjaa. Kaste kestää, tuo kallis uudestisyntymisen pyhä pesu!
Kasteessa Isä Jumala ottaa kastettavan lapsekseen, Poika pukee hänet vanhurskaudellaan ja Pyhä Henki uudesta synnyttää ja pyhittää, antaa uskomisen lahjan.
USKO taas ei ole mikään muu kuin pelkkä paljas tarttumistoiminto, jolla tähän armoon tartutaan kiinni, jolla luotetaan Jumalan lujiin lupauksiin. Uskolla ei ole mitään itseisarvoa vaan sillä ainoastaan tartutaan armoon!
Siksi ei ole mitään väliä onko uskossa tunteita vai eikö, Armo kestää! Se ei perustu tunteisiin.
"Ei rauhan syy ole uskosi, van usko niin pysyy rauhasi!" (Siionin Kannel)
Bibeln kirjoitti: "Kasteessa Isä Jumala ottaa kastettavan lapsekseen, Poika pukee hänet vanhurskaudellaan ja Pyhä Henki uudesta synnyttää ja pyhittää, antaa uskomisen lahjan.
USKO taas ei ole mikään muu kuin pelkkä paljas tarttumistoiminto, jolla tähän armoon tartutaan kiinni, jolla luotetaan Jumalan lujiin lupauksiin. Uskolla ei ole mitään itseisarvoa vaan sillä ainoastaan tartutaan armoon!"
Kysymykseni saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta kysyn sen silti. Voiko (vauvana) kastettu torjua Jumalan armon, eli elää ja kuolla ilman, että sitä uskon tarttumistoimintoa koskaan syntyy? Vai ajatteletko, että jokainen kastettu automaattisesti on myös pelastettu, vaikka hän kokisi ja sanoisi olevansa vaikkapa ateisti?
Kiitos Noora kysymyksestäsi! Se ei ole yhtään "hölmö" vaan oikein hyvä ja tarpeellinen kysymys!
Vauvana kasteulle tulisi vanhempien ja kummien opettaa kristillisyyttä jotta tietoinen usko voisi kasvaa. Me uskomme että kasteella on uudestisynnyttävä voima kuten Raamattu opettaa mutta emme tiedä paljon lapsen uskon laadusta. En minäkään usko että lähes vastasyntyneellä on vielä tiedostava usko, mutta Pyhä henki on voimallinen panemaan myös lapseen Henkensä ja uskon siemenen.
Jos käy niin onnettomasti (niinkuin kai suurimmasssa osassa tapauksista käy nykysuomessa) ettei lasta kasvateta kristillisyyteen, hän ei pääse kasvamaan uskossaan, vaan kasvaa epäuskoon ja maailmanhenkeen. Näin ollen; jos tämä hylkäämisen ja epäuskon tila jatkuu kuolemaan asti eikä palata kasteen armoliittoon, ei myöskään tulla taivaaseen vaan jopa lapsena kastettukin voi joutua helvettiin. Kukaan kastettu ei pääse taivaaseen ilman elävää uskoa.
Vanhat ovatkin sanoneet sattuvasti että kauhein tragedia ihmiselämässä on mennä sovitetuille synneillä kadotukseen!
Tämä ei ole mikään leikin asia. Kaste paitsi antaa ja lahjoittaa, myös velvoittaa kristittyä jokapäiväiseen parannukseen ja uskoon. On surkeaa ilveilyä kun ateistit ja epäuskoiset kantavat pienen lapsensa kasteelle, pyhälle sakramentille ilman aikomustakaan opettaa lapselle kristillisyyttä. Jopa saatetaan sekoittaa kastetoimitus pakanallisiin perinnetapoihin kuten "varpajaisiin" ja muuhun jumalattomuuteen. Kun pappi on lähtenyt alkaa jumalaton ja irstas riekkuminen ja kastetta pilkataan jo ennenkuin lapsen pää on ehtinyt kunnolla kuivua. Tällainen välinpitämättömyys melkein itkettää kun sitä joutuu näkemään. On syvä murhe tuon pienen lapsen puolesta kun perkeleet ja ilveilijät kasvattavat sitä samaan jumalattomuuteen missä itse elävät.
Vanhat luterilaiset kastekaavat ovatkin kysymyksineen vakavia ja velvoittavia. Panevat ajattelemaan mistä kasteessa on kysymys.
En ole sitä mieltä että kansankirkkomalli on paras mahdollinen sillä kastetta ja ehtoollista ei Kristus jättänyt maailmalle, vaan seurakunnalleen. KRISTITTYJEN perheiden tulee kastaa lapsensa mutta en näe oikeana sitä että ateistit, liberaalit ja kieltäjät tuovat lapsensa kastettavaksi vilpillisessä mielessä. Näin he halveksivat kastetta pitäen sitä pelkkänä perinteenä, tyhjänä muotomenona.
Tietenkään en soisi yhdenkään lapsen jäävän ilman kastetta, mutta kun koko maailma ei vain ole kristittyjä eivätkä Kristuksen seurakuntaa vaan suurin osa kirkkomme jäsenistäkin on maallistuneita ja kuuluvat sisällisesti sydämessään perkeleen synagoogaan. En siksi voi iloita yhdestäkään kastamatta jätetystä lapsesta mutta en hyväksy myöskään kastetta ilman vakaata aikomusta myös opettaa.
Joskus voi käydä tosin niin onnellisesti että perhe myöhemmin tulee uskoon ja antaa kunnian Jumalalle, mutta tämä on äärimmäisen harvinaista.
Kaikki kasteut eivät siis pääse taivaaseen vaan kasteen armo säilytetään uskomalla. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen kuten Raamattu sanoo.
Tommi Kalenius band on tehnyt kauniita sovituksia vanhoista tutuista kastelauluista ja virsistä:
https://www.youtube.com/watch?v=im9L2exDjwI&index=3&list=PLipy_QpY1FUPUnTDQ7ut_W7TgfNYpjn6Q
Kiitos vastauksestasi!
Olen miettinyt jonkin verran tätä kasteen, uskon ja pelastuksen välistä suhdetta, koska olen itse vauvana kastettu, lapsena ja nuorena lapsenuskossa elänyt, varhaisaikuisena agnostismiin "ajautunut" ja myöhemmin aikuisena uskoon tullut.
Näin jälkeenpäin tähänastista elämääni katsoessani minusta vaikuttaa todella siltä, että uskon siemen oli lähtenyt itämään jo siellä varhaislapsuudessa, vaikka matkan varrella olikin tuo agnostinen vaihe, joka omassa kokemuksessani oli kuin katkos lapsenuskon ja tämän nykyisen elämäni uskossa välillä.
Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Tästä näkee miten Jumala on hyvä ja rakastaa ihmistä silloinkin kun tämä kääntää Hänelle selkänsä, niinkuin meille usein käy. Jumala on armollinen ja pitkämielinen, laupeudessaan suuri.
"Luuletkos, että minulla on joku ilo jumalattoman kuolemasta, sanoo Herra, Herra, ja ei paljo enempi, että hän palajaa teistänsä, ja saa elää?" (Hesekiel 18:23)
Itselläni oli ateistinen lapsuudenkoti. Kadehdin (hyvässä mielessä) teitä jotka olette saaneet olla lapsuudenuskossa. Onneksi sain omille lapsilleni olla osoittajana Kristukseen.
Jeesus varjoo ja holhoaa silloinkin kun emme itse sitä näe, Jumalalle kiitos!
https://www.youtube.com/watch?v=V-qeuhMIaS8
Kiitos että oli kaste johon sai palata!
Siion on Jerusalem Israelissa . Jeesus on taivaassa . Siionistit on juutalaisia vapaamuurareita kabbalisteja hinduja . Ristiinnaulitussa Jeesuksen ruumiissa sovitettiin syntinen . Miten kauan kestää herätä .......
Kaunis laulu Siikkarista ylistää kasteen armoa:
"Kasteessa kerran armosta Herran,
teit pyhäksi ja puhtahaksi.
Itsesi annoit silloin ja vannoit,
myös minut sinun veljeksesi.
Uskon ja olen onnellinen,
onneton joka pois heittää sen,
käy kadotukseen, vaan pelastukseen,
auki on portti taivaallinen." (SK 181)
https://www.youtube.com/watch?v=N3zp3rwaEsc
Sans paroles:
>>Bibeln
9.9.2016 14:27
Kirjoituksillaan Dogmatikos haluaa ainoastaan kylvää epäuskoa jossa hän itsekin elää siinä määrin vimmaantuneena että on ryhtynyt oikeaksi Perkeleen apostoliksi tälle palstalle.>>
Thomas Wilcoxin Kallis hunajan pisara puhuttelee säännöllisin väliajoin.