Tappo ja kaksi ryöstöä 2 Irakilaista teki

"Tappo ja kaksi ryöstöä samana yönä – poliisi epäilee kahta irakilaista".

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/432912-tappo-ja-kaksi-ryostoa-samana-yona-poliisi-epailee-kahta-irakilaista

Poliisi on ottanut Kajaanissa kiinni kaksi irakilaista miestä, joita epäillään taposta ja kahdesta ryöstöstä Kajaanin Otanmäessä.

Otanmäestä löytyi sunnuntaina kuollut, vuonna 1964 syntynyt paikallinen mies, jolta epäillään anastetun omaisuutta. Poliisi tutkii asiaa tappona ja ryöstönä.

Sunnuntaiyönä Otanmäessä myös ryöstettiin vuonna 1975 syntynyt paikallinen mies. Häneltä vietiin matkapuhelin väkivaltaa käyttäen. Tätä poliisi tutkii ryöstönä.

Toinen epäillyistä otettiin kiinni Otanmäestä ja toinen Kajaanin keskustasta. Kiinniotot sujuivat rauhallisesti. Kiinniotettuja miehiä epäillään molemmista tapauksista.

Poliisi kertoo jatkavansa tutkintaa asianosaisten ja todistajien kuulusteluilla ja puhuttamisilla sekä teknisellä tutkinnalla.
20<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ryöstömurha se on kun mennään yksissä tuumin käyttämään tappavaa voimaa?

1Äänestä

Koska murhamiesten maahantuojat joutuvat oikeuden eteen?

1Äänestä
  • Ei milloinkaan, ellei joku käytä oman käden oikeutta.

    Äänestä

Onko tämä nyt sitä, mitä Salman Rushdie ennusti teoksessaan Saatananmoiset Säkeistöt?

1Äänestä

Ilmeisesti tappaminen on niitten elämäntapa kotimaassaankin. Ei siinä ihmishenki paljoa paina.

1Äänestä

Irakilaiset pitää poistaa Suomesta.

1Äänestä

Onkohan saanu kielteisen turvapaikkapäätöksen, niin tehny sitten vähän rikoksia, että saa jäädä lepäileen Suomen lepokotivankilaan? Toivottavasti siirretään pikasesti irakilaiseen vankilaan.

1Äänestä

Halusi varmistaa oleskelunsa Suomessa, eli kyseessä on suunniteltu murha, eikä tappo.

1Äänestä

Tää nyt on vaan kulttuurin rikastuttamista.USAssa ne olis loppuelämän vankilassa. Täällä ei tule mitään, annetaan vielä turvapaikka kaupanpäällisiksi ja korvaukseksi. Pitäis täälläkin kysyä lähdetkö pois vai ootko loppuelämäs vankilassa.

1Äänestä

Lähentelee ensimmäistä terrori-iskua suomessa?

1Äänestä

Nyt tulisi tutkia miksi Suomeen maahantuodaan murhaajia.
Kuka on tämän takia?
Onko Suomen kansa antanut tälle toiminalle luvan?

1Äänestä

Paatero jo varoittelikin ryhmistä vastaanottokeskuksissa.

1Äänestä

Eikö vastaanottokeskuksien pitäisi olla suljettuja ja vartioituja?

1Äänestä

Teidän täytyy vain siedättää itsenne monikulttuurisuuteen. Toivoopi Jari Tervo.

Äänestä

Paatero varoittaa mutta vielä virassa oleva poliisi kiirehtii selittämään että kyseessä on - arvaatte jo mikä - YKSITTÄISTAPAUS!
Kun (pikku-)uutinen tuli yleltä, tärkeintä oli koko jutun vähättely.
Huolestuttavan suomalaisten asenteiden jyrkkenemisen ja alati kasvavan rasismin rinnalla väkivaltainen ryöstö ja ryöstömurha ovat harmillisia ennalta aavistamattomia tapauksia.

1Äänestä
  • Paateron varoitus on se ihan aito " Yksittäisen Poliisin sanoma varoitus " .
    Että silleen.

    Äänestä

HS tavoitti naisen sunnuntaina. Hän kertoi tuolloin, että noin kymmenen Suomi ensin -mielenosoittajaa oli lyönyt häntä, tallonut hänen varpailleen sekä repinyt hänen kasvot peittävää niqab-vaatettaan.

”Tämänhetkisten tietojen mukaan tällainen teonkuvaus ei näyttäisi pitävän paikkansa”, Seppälä sanoo.

Nainen on Seppälän mukaan kertonut poliisille, että hän ei saanut mitään vammoja tilanteessa.

1Äänestä

"Mepäs vaan tienataan tällä." -paremmat ihmiset

Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kulttuuri_kumous kirjoitti:

"Tappo ja kaksi ryöstöä samana yönä – poliisi epäilee kahta irakilaista".

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/432912-tappo-ja-kaksi-ryostoa-samana-yona-poliisi-epailee-kahta-irakilaista

Poliisi on ottanut Kajaanissa kiinni kaksi irakilaista miestä, joita epäillään taposta ja kahdesta ryöstöstä Kajaanin Otanmäessä.

Otanmäestä löytyi sunnuntaina kuollut, vuonna 1964 syntynyt paikallinen mies, jolta epäillään anastetun omaisuutta. Poliisi tutkii asiaa tappona ja ryöstönä.

Sunnuntaiyönä Otanmäessä myös ryöstettiin vuonna 1975 syntynyt paikallinen mies. Häneltä vietiin matkapuhelin väkivaltaa käyttäen. Tätä poliisi tutkii ryöstönä.

Toinen epäillyistä otettiin kiinni Otanmäestä ja toinen Kajaanin keskustasta. Kiinniotot sujuivat rauhallisesti. Kiinniotettuja miehiä epäillään molemmista tapauksista.

Poliisi kertoo jatkavansa tutkintaa asianosaisten ja todistajien kuulusteluilla ja puhuttamisilla sekä teknisellä tutkinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu