Alkuseurakunta oli selvästi pienen vähemmistön kirkko. Voinee myös sanoa, että se oli uskonnollisesti innostuneitten, uskonnollisen eliitin yhteisö. Miten olisi muuten voinut ollakaan, kun kaikki oli vielä alussa.
Niin pian, kun keisari Kontantinos tuli itsekin mieleltään kristityksi ja alkoi suosia kristittyjä myös valtionvirkojen täytössä, kirkko sai runsaasti väkeä. Myöhemmin kirkosta tuli pakkojäsenyyden kautta ainoa uskonsuunta, sillä silloinen ideologia selitti, että valtion yhtenäisyys vaatii yhteistä uskoa.
Tilanne oli aivan eri kuin alussa. Ei ollut kuviteltavissa, että kaikki kirkon jäsenet olisivat uskonnollisia aktiiveja. Kirkon täytyi suuntautua vähittäiseen kasvatukseen, vaikka voimalliset hengelliset kokemukset olivat myös luonnollisia.
Tässä tilanteessa oltiin, kun Luther suoritti reformaatiotansa. Kaikki kuuluivat kirkkoon, olipa luonne sitten entusiastinen tai tasapaksu. Näkee, miten vähän Luther odotti, sillä hän kirjoitti Ison katekismuksensa papeille ja Vähän katekismuksen kansalle tiedon tason nostamiseksi. Ajatus saada yksityiskohtainen oppi sen paremmin pappien kuin kirkkokansankaan omaisuudeksi, oli aivan liian epärealistinen.
Silti kaikkien jäsenyys kirkossa oli otettava ihan tosissaan. Pelastus kuului kaikille, aivan tavallisillekin ihmisille, eikä vain eliitille. Nykyisin olemme jo ohittaneet pakkojäsenyydenkin, mutta edelleen valtaosa kansasta kuuluu kirkkoon. Sanoma ei ole miksikään muuttunut, ei alkuseurakunnan entusiasmin ajasta, eikä pakkojäsenyyden ajasta: pelastus kuuluu kaikille.
Tarvitsee vain heikon huokauksen Kristuksen puoleen, ja hän kuulee. Jos ei jaksa edes huokailla, Jeesuksen sovintoveri valuu ja peittää jokaisen, joka sitä tarvitsee. Ja kaikki sitä tarvitsevat.
Jeesuksen veressä on voima.
Niin pian, kun keisari Kontantinos tuli itsekin mieleltään kristityksi ja alkoi suosia kristittyjä myös valtionvirkojen täytössä, kirkko sai runsaasti väkeä. Myöhemmin kirkosta tuli pakkojäsenyyden kautta ainoa uskonsuunta, sillä silloinen ideologia selitti, että valtion yhtenäisyys vaatii yhteistä uskoa.
Tilanne oli aivan eri kuin alussa. Ei ollut kuviteltavissa, että kaikki kirkon jäsenet olisivat uskonnollisia aktiiveja. Kirkon täytyi suuntautua vähittäiseen kasvatukseen, vaikka voimalliset hengelliset kokemukset olivat myös luonnollisia.
Tässä tilanteessa oltiin, kun Luther suoritti reformaatiotansa. Kaikki kuuluivat kirkkoon, olipa luonne sitten entusiastinen tai tasapaksu. Näkee, miten vähän Luther odotti, sillä hän kirjoitti Ison katekismuksensa papeille ja Vähän katekismuksen kansalle tiedon tason nostamiseksi. Ajatus saada yksityiskohtainen oppi sen paremmin pappien kuin kirkkokansankaan omaisuudeksi, oli aivan liian epärealistinen.
Silti kaikkien jäsenyys kirkossa oli otettava ihan tosissaan. Pelastus kuului kaikille, aivan tavallisillekin ihmisille, eikä vain eliitille. Nykyisin olemme jo ohittaneet pakkojäsenyydenkin, mutta edelleen valtaosa kansasta kuuluu kirkkoon. Sanoma ei ole miksikään muuttunut, ei alkuseurakunnan entusiasmin ajasta, eikä pakkojäsenyyden ajasta: pelastus kuuluu kaikille.
Tarvitsee vain heikon huokauksen Kristuksen puoleen, ja hän kuulee. Jos ei jaksa edes huokailla, Jeesuksen sovintoveri valuu ja peittää jokaisen, joka sitä tarvitsee. Ja kaikki sitä tarvitsevat.
Jeesuksen veressä on voima.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Tarvitsee vain heikon huokauksen Kristuksen puoleen, ja hän kuulee. Jos ei jaksa edes huokailla, Jeesuksen sovintoveri valuu ja peittää jokaisen, joka sitä tarvitsee. Ja kaikki sitä tarvitsevat."
Ja mitähän tuokaan nyt sitten tarkoittaa? Tarvitaanko yhtään mitään, että se pappien lanseeraama kasteen armo kantaa?
Uskoontuloon riittää tosiaan heikkokin huokaus Herramme Jeesuksen puoleen ja Hän kyllä vastaa nöyrän ihmisen rukoukseen. Ja näin ihminen uudestisyntyy eli tulee uskoon Jeesukseen ja tämän jälkeen kuin apostolien mallin mukaan ottaa vastaan kaste Jeesukseen ja hän menee "kuolemaan" kasteen hautaan ja "nousee ylös" vedestä kuten Jeesuskin nousi ylös vedestä, kun Hänet kastettiin. Ja ihminen on saanut uudestisyntymisen lahjan ja hänestä on tullut Jumalan lapsi, jota sitten jatkossa Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki ohjaa turvallisesti elämän karikoissa. Amen
Me kirkossa uskomme ja opetamme, että ihminen uudestisyntyy kasteessa, tapahtui se missä elämän vaiheessa tahansa.
Siinä opetatte Raamatun vastaisesti.
"Me kirkossa uskomme ja opetamme, että ihminen uudestisyntyy kasteessa, tapahtui se missä elämän vaiheessa tahansa."
Ihminen uudestisyntyy kun hän ottaa vastaan uskon Jeesukseen.
Kirkon vauvojen päälaen valelu-operaatio on vain rituaali, jonka kautta toivotaan ne "minunjumalat" tulevan suosiolliseksi tälle lapselle. Valelu tapahtuu ihmisten toimesta, jossa toimijoina ja tahtojina ovat lapsen vanhemmat, kummit ja papit. Kristillinen kaste on sitten kokonaan eri asia. Sillä kristinuskossa ihminen ei pelastu minkään ihmisten keksimän rituaalin kautta, vaan uskoontulosta ja sitten kasteen jälkeen uskosta Jeesukseen. Amen
Nuo Lutherin katekismukset ja muiden kirjoittamat myöhemmät tunnustuskirjat eivät ilmeisesti opeta yhtä selvästi lapsen uskosta kuin Martti Lutherin Kirkkopostillan (Evankeliumiyhdistyksen kustantama käännös 1800-luvulta) yksi saarna. Meidän ei tarvitsekaan ymmärtää lapsen uskoa, vaan asiassa voidaan viitata Jeesuksen omiin sanoihin siitä, että lapsen kaltaisten on Jumalan valtakunta, ja kehotus siitä, että sallitaan lasten tulla hänen tykönsä. Kaikki äsken syntyneet lapset kaikkialla maailmassa kastetaan uskovaisina, vaikka heidän vanhempansa ja kastajansa eivät itse olisikaan uskomassa. Kasteen sakramentin oikea vastaanottaminen todella vaatiikin uskoa, joten ilman lapsen omaa uskoa kaste olisi hänelle hyödytön siinä vaiheessa.
Tunnustuskirjoissa puhutaan parannuksesta, jonka kautta epäuskoon joutunut voi myöhemmin palata kasteen armoliittoon ilman uutta kastetta. Tällöin päästön avaimia käyttävällä tulee olla itsellään elävä usko ja Pyhä Henki. (Joh. 20:22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.") Tässä kohdassa Jeesus antoi päästön avaimet vain omille seuraajilleen, jotka uskoivat Häneen.
Jeesus puhui siitä, että joka juo sitä vettä, jota hän antaa, hänestä tulee elävän veden lähde. Sellaisella ihmisellä on valtuutus Kristuksen käskyläisenä synnyttää epäuskoon joutuneita elävään toivoon. Paavali kirjoittaa siitä omalta kohdaltaan (1. Kor. 4:15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.)
Koko kansan kirkko tuskin koskaan on ollut sama kuin Kristuksen kirkko. Jo ensimmäisinä vuosisatoina esiintyi runsaasti eriseuroja ja erilaisia oppeja. Kirkossa ei ollut yksimielisyyttä. Jos jollakin paikkakunnalla kaksi erilaista opillista käsitystä pelastuksesta on kiistassa keskenään, enintään toinen niistä voi olla oikea. Oikea oppi ei pelasta ketään, mutta väärässä opissa ei pelastu vahingossakaan. Erityisesti kirkollisissa piireissä esiintynee eniten ulkokullaisuutta ja omavanhurskautta, tosin nykyisin julkijumalattomuus on lisääntynyt.
Koko kansan kirkkoon on liitetty ajatus demokratiasta. Se ei ole Jumalan ilmoituksen mukainen kuten seuraavasta näkyy. Kristuksen oma kirkko ei ole demokratia, sillä Kristus itse on Voideltu kunnian Kuningas ja seurakunnan/ kirkon pää. Kristuksen kirkossa on vain pelkkiä eläviä uskovaisia. Me emme ole sydänten tutkijoita. Sen vuoksi meidän ei ole täällä ajassa aika ryhtyä erottelemaan ihmisiä, elleivät he itse elämällään tai puheillaan julkisesti kiellä omaa uskoaan. Kuitenkin nykyiseen koko kansan kirkkoon pääsee liian helposti päättäjäksi sellaisia, jotka ihan julkisesta ovat kieltäneet uskonsa väärillä opetuksillaan ja puheillaan. Kristuksen kirkkoon heillä ei ole pääsyä muuttelemaan opetusta.
Raamatussa (eikä kirkossa) ei opeteta että lapset syntyvät uskovaisinavaan tämä on esim. lestadiolaisuuteen liittyvää harhaoppia. Helluntailaisten harhaoppi taas väittää ihmisen syntyvät viattomana.
Raamatun (ja kirkon) oppi on että ihminen on syntyessään perisynnin alainen, hän siis syntyy "lihassa", luonnollisessa tilassaan ja on vieras, jopa vihollinen Jumalalle:
**************************
"Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla. Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän." (Joh. 3:6-7)
*************************
Ihminen ei siis syntyessään ole uskovainen eikä viaton vaan perisynnin alainen, vailla Jumalan kirkkautta ja tarvitsee siksi syntyä uudesti ylhäältä mikä tapahtuu kastessa.
********************************
"Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. " (Room. 8:5-8)
**********************************
Ihmisen on siis synnyttävä uudesti, vedestä ja Hengestä: -ei pelkästään Hengestä vaan vedestä ja Hengestä, so. veteen liittyneestä Hengestä ja Sanasta.
*********************************
" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5)
"Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta" (1.Piet. 3:21)
Pidempiin kastevääntöihin en ala.
*******************************************************************************
Dogmatikos on oikeassa aloituksessaan siinä että alkukirkko ei ollut valtionkirkko eikä kansankirkko, vaan tunnustuskirkko. Myöhemmin tosiaan kehitys vei kirkkoa katolilaistumista kohti ja näkyvän kirkon järjestäytyminen muuttui. Jos nyt rajataan tarkastelu vain kirkon ulkonaisen järjestäytymisen suhteen niin valtionuskonnoksi muuttuminen toi mukanaan paitsi hyviä asioita, myös avasi monia kristinuskon kannalta tuhoisia kehityssuuntia, esim. D:n mainitsemine pakkojäsenyyksineen jne.
En vastusta kansankirkkoa järjestelmänä sinänsä sillä kansankirkolla sen suomalaisessa toteutuksessa olisi kuitenkin autonomiansa vuoksi täydet mahdollisuudet toimia tunnustuskysymyksissä ryhdikkäästi. Valitettava tosiasia kuitenkin on että kirkon uskonnon menettäessä kansan keskuudessa auktoriteettiaan ja yhteiskunnan maallistuessa, joudutaan väistämättä tilanteeseen jossa kirkon jäsenistö täyttyy jäsenistä jotka eivät ole kristittyjä kuin nimeltä.
Kun näin käy, on kirkolla suuri houkutus ja kiusaus pyrkiä muuntelemaan sanomaansa niin että se kelpaisi mahdollisimman monelle, mikä on selkeä merkki kirkon uskosta luopumisesta. Jos kirkko on kuin Eeasu, että saavuttaakseen sen mikä on katoavaa, on valmis tinkimään perustastaan, menettäen sen mikä on pysyvää, -ei olla enää ns. kaltevalla pinnalla vaan ollaan jo pudotu pois perustalta. Näin on nyt päässyt käymään.
Tässä tilanteessa kun kansa ei enää kunnioita kristinuskoa eikä kirkolla ole enää auktoriteettia, ei pakkoa osallistua messuihin yms. ,ei seuraa rangaistusta maallisen tuomioistuimen edessä jumalanpilkasta yms. niin pidän tunnustuskirkkoa ainoana kestävänä ratkaisuna. Ehkä liityn sellaiseen vielä itsekin ennen kuolemaani...
Sitä en sen sijaan ymmärrä että Dogmatikos samaistaa uskonnollisesti hereillä olevat johonkin kuvittelemaansa "eliittiin". Minusta ei ole kysymys mistään "eliittiajattelusta" silloin jos ihminen on tietoinen uskostaan ja vakaumuksestaan, mutta ilmeisesti se Dogmatikoksen mielestä on jotain pahaa?
Sans paroles:
>>Bibeln
9.9.2016 14:27
Kirjoituksillaan Dogmatikos haluaa ainoastaan kylvää epäuskoa jossa hän itsekin elää siinä määrin vimmaantuneena että on ryhtynyt oikeaksi Perkeleen apostoliksi tälle palstalle.>>