Mengelen ihmiskokeet tuomittiin, mutta

kiähkiäh

entäs nämä vai ovatko eri juttu? Tieteen Kuvalehti nro 14/2016 kertoo lääkärien tekemistä julmista ihmiskokeista USAssa sotien jälkeen. Selästä kuorittiin ihoa ja siihen levitettiin dikoksiinia, kehitysvammaisiin lapsiin istutettiin hepatiittia, annettiin bakteerien saastuttamaa verta, mustien miesten kuppa jätettiin koeluenteisesti hoitamatta valehdellen että kyseessä on "huonot veret", altistettiin radioaktiiviselle säteilylle ja tämän tämmöstä.

Että joka tahtoo perehtyä aiheeseen ja tarkistaa valehtelenko niin on hyvä ja lukee tuosta lehdestä. En tiedä on tästä mitä lehden nettiversiossa.

Onkohan neukkulasta vastaavaa kerrottavaa?

24

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoja.hyypiöitä

      En oikein tiedä Neukkulasta, kyllä sielläkin saatettiin vastaavia tehdä. Ainakin systeemi mahdollisti jopa paremmin kuin lännessä.

      Mielenkiintoista on, kuinka paljon natseissa oli lääkäreitä. Natsismin "sanoma"han oli hyvin biologinen ja saavutti vastakaikua myös Saksan ulkopuolella. Tosin jo 20-luvulla näyttävät ensimmäiset biologit alkaneen epäillä rotuteorioita. Vastustus niitä kohtaa nousi lähinnä vasemmistolaisesti orientoituneiden tutkijoiden taholta.

      Siitä huolimatta lääkärikunnassa oli vielä sodan jälkeenkin monia, jotka uskoivat näihin oppeihin. Suomessakin suurin osa steriloinneista kai tehtiin sodan jälkeisenä aikana ja ne mahdollistanut lainsäädäntö oli voimassa aina 70-luvun alkuun. Se kumottiin vasta kun se oli ollut jonkun aikaa käyttämättä. 60-luvulla näet lääketieteen valtavirta omaksui uudemmat ajattelutavat nuorien lääkäreiden ja tutkijoiden myötä. Nuoremmat eivät enää valinneet kirjojaan poliittisin perustein, vaan tutustuivat myös jo pitkään esitettyihin kriittisiin arvoihin eugeniikasta ja vastaavista toimista ja totesivat, että esitetty kritiikki oli vähintäänkin perusteltua. Suomessakin taisi melkoinen osa kastraoiduista olla henkilöitä, jotka eivät joka tapauksessa olisi saaneet lasta, siis sen verran sairaita. Muutos on melkoinen, kun nyt jopa vammaisten ihmisoikeuksiin kuuluu saada lapsia. Eikä näköpiirissä ole suurta biologista romahdusta sen takia.

      Mielenkiintoinen sosiologinen ja psykologinen kysymys on se, että miksi niin moni ihmisten auttamiseksi tarkoitettuun ammattiin hakeutunut muuttui käytännössä kuin hirviöksi? "Kovien" toimenpiteiden hyödyt olivat tieteellisesti aika vaikeasti osoitettavissa, sen olisi pitänyt olla täysin selvää, mikäli oli tiukka ja kova loogikko. Lääkärit olivat pääosin miehiä tuolloin, häpesivätkö he militarismin hallitsemassa maailmassa ammattinsa "naismaista heikkoutta"? Varsinkin Saksassa natsipuolue näytti olevan psykiatrien suosiossa. Heidän kommenteistaan voisi päätellä heidän suorastaan vihanneen potilaitaan. Yhteistä kaikille on potilaiden näkeminen ei-inhimillisinä olentoina. Asenne, jota nykyisessä maailmassa on enää vaikea yhdistää lääkärin ammattiin.

      Kuinka moni olisi ihan vapaaehtoisesti mennyt Hans Kalmin hoidettavaksi? :))

    • MeAgain

      "...entäs nämä vai ovatko eri juttu?"

      Yhdysvaltojen oma hallinto itseasiassa tuomitsi ja pyysi Clintonin suulla anteeksi hallinnon toimia, joten uutinen on joitain vuosikymmeniä myöhässä ;)

      "Onkohan neukkulasta vastaavaa kerrottavaa?"

      Viron ex-pressa Päts olisi varmaan voinut kertoa omasta "hoidostaan" psykiatrisella puolella...

      • ----Yhdysvaltojen oma hallinto itseasiassa tuomitsi ja pyysi Clintonin suulla anteeksi hallinnon toimia, joten uutinen on joitain vuosikymmeniä myöhässä----

        Niin, mitään ei ole tapahtunut jos pyytää anteeksi. Silloin ei esim. ole tarvetta rangaista ketään julmuria. Miten jokin historian tieto voi olla myöhässä, ei tieto ole myöhässä eikä myöhästy mistään vaikka se kerrottaisiin 1000 v kuluttua.

        -----Viron ex-pressa Päts olisi varmaan voinut kertoa omasta "hoidostaan" psykiatrisella puolella----

        En ole kuullut, että Pätsillä olisi julmia ihmiskokeita tehty. Oletko sinä?


      • MeAgain

        "Niin, mitään ei ole tapahtunut jos pyytää anteeksi."

        Joo, sinulla on ollut erikoisia taipumuksia aikaisemminkin, kuten esimerkiksi häipyä kesken aloittamasi väittelyn:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14453337/itanaapurin-sotasaavutukset

        "Silloin ei esim. ole tarvetta rangaista ketään julmuria."

        Ethän sinäkään nähnyt tarpeelliseksi jakaa rangaistuksia "julmureille" kun NL hyökkäsi Puolaan vastoin kansainvälisiä sitoumuksia? Päinvastoin, sinä puolustit niitä toimia ;)

        "Miten jokin historian tieto voi olla myöhässä, ei tieto ole myöhässä eikä myöhästy mistään vaikka se kerrottaisiin 1000 v kuluttua."

        Montakohan tuhatta vuotta sinulla menee vielä tajuta, että ei ollut kovin fiksu veto yrittää puolustaa NL:n hyökkäystä Puolaan käyttämällä samoja argumentteja, joilla saksalaiset perustelivat omaa hyökkäystään ;)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14108567/lannen-osuus-mr-sopimuksen

        Jos vastuullisuutta kerran kaivataan, eikö pitäisi alkaa edellyttämään sellaista myös "Annilta"?

        "En ole kuullut, että Pätsillä olisi julmia ihmiskokeita tehty. Oletko sinä?"

        Ehkä Päts oli siis omasta tahdostaan psykiatrisessa? Sittenhän kaikki on OK ;)


      • voi-kun-olet-söpö
        MeAgain kirjoitti:

        "Niin, mitään ei ole tapahtunut jos pyytää anteeksi."

        Joo, sinulla on ollut erikoisia taipumuksia aikaisemminkin, kuten esimerkiksi häipyä kesken aloittamasi väittelyn:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14453337/itanaapurin-sotasaavutukset

        "Silloin ei esim. ole tarvetta rangaista ketään julmuria."

        Ethän sinäkään nähnyt tarpeelliseksi jakaa rangaistuksia "julmureille" kun NL hyökkäsi Puolaan vastoin kansainvälisiä sitoumuksia? Päinvastoin, sinä puolustit niitä toimia ;)

        "Miten jokin historian tieto voi olla myöhässä, ei tieto ole myöhässä eikä myöhästy mistään vaikka se kerrottaisiin 1000 v kuluttua."

        Montakohan tuhatta vuotta sinulla menee vielä tajuta, että ei ollut kovin fiksu veto yrittää puolustaa NL:n hyökkäystä Puolaan käyttämällä samoja argumentteja, joilla saksalaiset perustelivat omaa hyökkäystään ;)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14108567/lannen-osuus-mr-sopimuksen

        Jos vastuullisuutta kerran kaivataan, eikö pitäisi alkaa edellyttämään sellaista myös "Annilta"?

        "En ole kuullut, että Pätsillä olisi julmia ihmiskokeita tehty. Oletko sinä?"

        Ehkä Päts oli siis omasta tahdostaan psykiatrisessa? Sittenhän kaikki on OK ;)

        ,,,Ehkä Päts oli siis omasta tahdostaan psykiatrisessa? ,,,,

        Noihin USAn ihmiskokeisiin sinulla ei sitten olekaan näytä mitään sanottavaa, kaikki OK ja hyväksyt ne. Ainoa vääryys mitä koskaan on tehty on se kun Päts laitettiin hourulaan.

        Mutta paniikkisi yrittää vaihtaa tällä kohtaa puheenaihetta on suorastaan liikuttavaa, ihan jo itken kanssasi, byäääääääääääääh ! Neukun toimilla vuonna -39 lienee hyvin vähän tekemistä USAn toimien kanssa sotien jälkeen.


      • MeAgain

        "Noihin USAn ihmiskokeisiin sinulla ei sitten olekaan näytä mitään sanottavaa..."

        Mutta ethän aloituksessasi edes minun hyväksyntääni tai tuomintaani penännyt, jos satut vielä muistamaan ;)

        "...kaikki OK ja hyväksyt ne."

        Minä taas ihmettelen, miksi sinun piti noin pian paeta uuden nimimerkin taakse? Ei se nyt varsinaisesti uutta ole, mutta koko "Anni"-bannerin heiluttaminen vaikuttaa nyt aika tarkoituksettomalta ;)

        "Ainoa vääryys mitä koskaan on tehty on se kun Päts laitettiin hourulaan."

        Eli se ei voi olla väärin, koska se tapahtui NL:ssä? Samahan voitaisiin sanoa yhtä hyvin kaikista muistakin maista ;)

        "Mutta paniikkisi yrittää vaihtaa tällä kohtaa puheenaihetta on suorastaan liikuttavaa, ihan jo itken kanssasi, byäääääääääääääh !"

        Ei vastuullisuutesi kyseenalaistaminen ole puheenaiheen vaihtamista, koska asia on jouduttu nostamaan pöydälle tähän asti joka kerta kun olet teeskennellyt herra/rouva omatuntoa. Itkeä tosin saat ;)

        "Neukun toimilla vuonna -39 lienee hyvin vähän tekemistä USAn toimien kanssa sotien jälkeen."

        Eli saan ilmeisesti odottaa sinulta vastauksia noihin kysymyksiin vielä ainakin toiset puoli vuotta, jos entiset merkit pitävät kutinsa ;)

        PS. Muistanpa sattumoisin, että eräs legendaariseksi muodostunut hokema on sinulla vieläkin hakusessa sekin ja tälle jutulle alkaa ikää jo kertyä melkein saman verran.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14208018/meagainilta-kysyisin

        Pitääkö kiskaista ketju taas ylös, jotta saat esitellä todistusaineistoa?


    • NL_helli_kansaansa

      "Onkohan neukkulasta vastaavaa kerrottavaa?"
      Taas sama epätoivoinen stallari yrittää kiillottaa paskamaansa julkisuuskuvaa. Aivan varmasti sieltä olisi kerrottavaa vaikka kuinka. Eivät vaan yhtä hanakasti aukaise arkistojaan kuin lännessä tehdään. NL ei antanut mitään arvoa edes omilleen, kaikkihan sen tietävät, sinua lukuunottamatta. Ei kerrottu epäonnistuneista rakettikokeista, joissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Eipä paljon kerrottu pikkuisesta ydinvoimalan räjähtämisestä. Saivatpahan ihmiskokeita siinäkin.
      Yksi kaveri puhui vuosia sitten jostakin pikkukylästä jossakin Siperian suunnalla. Siellä kävi jokin vahinko, olisiko ollut pernaruttolabrassa. Kohta oli mustat miehet kylästä lähtevillä teillä vahtimassa, ettei sieltä poistuta. Kohta ei sitten ollut kylääkään.
      Aikaa tosiaan mennyt niin kauan, että en tarkemmin muista. Voin kaivella kaverilta tarkempia tietoja, jos joskus näen. Työnsä puolesta saattoi hyvinkin tietää tollaset jutut.

      • voi-kun-olet-söpö

        "Ei kerrottu epäonnistuneista rakettikokeista, joissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Eipä paljon kerrottu pikkuisesta ydinvoimalan räjähtämisestä"

        Juu, ei ihan kaikkia maailman asioita saa mahtumaan yhteen avaukseen. Mutta jos haluat noista keskustella niin tee avaus, vai etkö osaa. Ota siihen samaan Lapuan patruunatehtaan räjähdys, valkoisten tekemä kansamurha 1918, Lahden Uudenkylän ammusvaraston räjähdys, vanhusten kodin tulipalo 1970-luvulla ja muutama muukin. Siis ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi ettei joku nuori ala luulemaan että kaikkea kamalaa sattuu vain idässä m utta ei meillä eikä lännessä yleensäkään.


      • voi_kun_olet_dorka
        voi-kun-olet-söpö kirjoitti:

        "Ei kerrottu epäonnistuneista rakettikokeista, joissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Eipä paljon kerrottu pikkuisesta ydinvoimalan räjähtämisestä"

        Juu, ei ihan kaikkia maailman asioita saa mahtumaan yhteen avaukseen. Mutta jos haluat noista keskustella niin tee avaus, vai etkö osaa. Ota siihen samaan Lapuan patruunatehtaan räjähdys, valkoisten tekemä kansamurha 1918, Lahden Uudenkylän ammusvaraston räjähdys, vanhusten kodin tulipalo 1970-luvulla ja muutama muukin. Siis ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi ettei joku nuori ala luulemaan että kaikkea kamalaa sattuu vain idässä m utta ei meillä eikä lännessä yleensäkään.

        Hupsis, missasit koko pointin? Mikä valtaisa ylläri kun teidän kanssa "keskustelee."
        No, ehkä ensi numerossa jo välähtää. Toki, tunnustan oman tyhmyyteni kun jostakin syystä ei mene millään jakeluun, että jotkut ovat oikeasti noin hölmöjä. Ja kai minä siten olen vähän ilkeäkin. Ei noin vähälahjaisia saisi varmaan kiusata, mutta on tää välillä ihan kivaa :)


    • Tulevaisuudenkuva

      "Sivistys" on pintaa vain. Pohjimmiltaan ihminen on sama verenhimoinen peto kuin alkuhämärissä juuri puusta pudonneena.
      Meillä on kulmahampaat edelleen. Olemme raatelemaan valmiit.
      Rottakokeissakin on huomattu, että liian suuri populaatio alkaa tappaa ja tapella, vaikka aikaisemmin ovat eläneet hyvässä sovussa.
      Maailmassa on nyt jo liikaa ihmisiä ja syntyvyys vain kasvaa, kiitos ahtaasti ajattelevien uskontojen, ja orjia tarvitsevien diktaattorien.
      Aggressiivisuus on jo pesiytynyt kaikkialle. Sitä on vaikea enää karsia, ja kun pohjimmainen ihmisluonto on pahansuovan pedon, joka voi tuhota myös omaa lajiaan siinä kuin muitakin, ei tulevaisuutemme ihmiskuntana hyvältä näytä.
      Ja tälle emme voi mitään.

      • toivoaonaina

        Rottakokeissa havannoidaan rottien käyttäytymistä.

        Ihmispopulaatiossa tapahtumat ovat tähän asti todellisuudessa menneet juuri päinvastoin. Mitä enemmän ihmisiä maapallolla on, sitä vähemmän sotia.

        Ihmisenä oleminen, ja ihmiseksi kasvaminen on, tai ainakin pitäisi olla, juuri rottamaisen luonnon yli kasvamista. Mikäli me laiminlyömme kasvatuksen ihmisyyteen, vanha luonto kyllä ottaa vallan, kuten sanoit.


    • rttttrtrtrr

      Juutalaiset nyt ovat nähneet Mengelen kymmenessä paikassa samaan aikaa. Juttujen luotettavuus pyöreä nolla.

      • kusenpäällesi

        Olepa nazirotta hiljaa kun sinulta ei ihmisten välisessä keskustelussa ole mitään kukaan kysynyt. Ala vaan jo keskittymään ensi yön nahkatakki-iloihin, ne kun ovat ihan riittäviä nazien ÄO:lle.


      • yyttytytyty

        Haluaisin uskoa mutta stoorit on vaan niin paksuja.


      • Vrieörg
        yyttytytyty kirjoitti:

        Haluaisin uskoa mutta stoorit on vaan niin paksuja.

        Sinut on pakotettu uskomaan Victor Nyizlin romaaniin "Auschwitz, A Doctors Eyewitzness". Vaikeahan mokomaan sepitelmään on uskoa, ei ihme, että huomaat järjettömyyksiä.


    • Aloittajan mielestä natsit siis olivat erinomaisia ihmisiä, koska julmia ihmiskokeita on tehty muuallakin kuin Natsi-Saksassa?

      • etosannut

        Yrität vääristellä mutat et osaa sitäkään kunolla. Aloittaja varmaan ihmettelee sitä miksi julmat ihmiskokeet ovat väärin vain yhdessä maassa, oikein muualla.


      • etosannut kirjoitti:

        Yrität vääristellä mutat et osaa sitäkään kunolla. Aloittaja varmaan ihmettelee sitä miksi julmat ihmiskokeet ovat väärin vain yhdessä maassa, oikein muualla.

        Kuka niin on sanonut että julmat ihmiskokeet olisivat oikein muualla kuin Natsi-Saksassa?


      • näinsenymmärrän
        kekek-kekek kirjoitti:

        Kuka niin on sanonut että julmat ihmiskokeet olisivat oikein muualla kuin Natsi-Saksassa?

        Jos tuomitaan vain ja ainoastaan nazien tekemät kokeet mutta ei tuomion sanaa muista niin eiköhän se ole silloin hiljainen hyväksyntä näille muualla tehdyille kokeille.


      • SoryVain

        Ne natsit eivät älyneet pyytää anteeksi ajoissa, siksi tuomitaan mokomat.
        Shirō Ishii oli älykkäämpi ja eli rauhassa sodan jälkeen:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Shirō_Ishii


    • Bunkkeripommeilla

      Syyriassa tehdään ihmiskokeita juuri tälläkin hetkellä !

    • tässäkaitämä

      Ilmeisestikin avaus on retorinen kysymys, kaikki tietää vastauksen. On maita jotka saavat tuomitsematta tehdä ihan mitä vaan ja maita jotka tuomitaan hirmuisin tuomioin pienimmästäkin rikkeestä.

    • dontforget

      Mengelen vaikutus dna:n löytämisessä oli merkittävä

      • MeAgain

        Epätodennäköistä, että nukleiinihappojen merkityksen keksijät olisivat vielä edes tienneet kyseisen hepun ns. "urasta" ;)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      117
      5670
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2070
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1912
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      65
      1080
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1043
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      947
    8. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      872
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      745
    Aihe