Ajattelin kirjoittaa asiasta, joka koskettaa mua paljon, eli tunteettomuus. Epäilen tämän alkaneen vuonna 2008, kun minulle kirjoitettiin neurolepti unettomuuteen ja tasamaan mieltä, sekä masennuslääke masennukseen. Lopetin nämä lääkkeet 2011. Tässä vaiheessa en vielä huomannut mitään tuntui vain, että rupean elämään.
Pari vuotta elin sumussa unettomuuden takia ja masennus taisi palata, mutta en enää tunnistanut, mikä oli masennusta. En tunnistanut enää ahdistustakaan, joka sentään tuntui ennen vuotta 2008. Masenus hävisi tuntemuksena myös, enkä enää tiennyt olinko masentunut. En myöskään kyennyt itkemään kuten ennen vuotta 2008 tätä lääkitystä. Huomasin tämän jo toki lääkityksen aikana. Minulla on diagnosoitu kuitenkin vakava masennus melkein koko ajan tuon 2011 vuoden jälkeen. Samoin ennen vuotta 2008, joten tämä tunteettomuus ei voi johtua masennuksestakaan.
Nykyään unettomuus toisinaan herättää jotakin oloja, mutta en tiedä mitä. Siinä on mutua ahdistuksesta, mutta en osaa pukea sitä siihen tuntemukseen, koska se ei tunnu rinnassa, kuten aikoinaan. On vain tosi hankala olo.
Tämän vuoden 2011 jälkeen kokeilin muutaman kerran erästä neuroleptiä unettomuuteeen ja silloin tunsin jotakin ainakin kuunnellessa musiikkia. Mietin, että korjasiko tämä lääke mahdollisesti jotakin alhaalla ollutta aivojen kemikaalia tasoa ja siksi tunsin edes jotakin vai tunsinko jotakin, koska nukuin paremmin huomattavasti paremmin.
Ja ennen tuota 2008 vuotta olin myös tosi herkkä ihmisenä, siis tuntemaan ja nyt koen, että en ole enää sama persoona, kun en tunne samallalailla. Koen siis olevani pelkkä kuori. Hyvin nukutun yön jälkeen tajuan, kuinka tunteeton oon ihmisenä. Käytännössä mikään ei liikuta sisältä, oon kuin suora viiva ihmisenä. Toisinaan kyllä iskee olo(ehkä masennus), joka laittaa miettimään kaikkia vanhoja ihmisten kommentteja, jotka syvällä sisimmässä herättää ajatuksia ja ehkä tunteita, joista en saa kiinni, niistä tulee kärsivä olo. Mutta en osaa sanoa, tuntuuko minusta pahalta, koska en saa kiinni tuntemuksista.
Mutta sitten, kun tuota oloa ei ole tunnen itseni kuolleeksi tunne puolelta ihmisenä. Olen tasainen viiva, joissa ei ole kohokohtia, eikä muitakaan tuntemuksia. Aurinko paistaa, mutta se ei herätä mitään. Mun mielessä ei tapahdu mitään. Toisaalta vesisade ei myöskään aiheuta mitään. Ei pimeys, eikä talvi.
En myöskään tunne empatiaa, enkä myötätuntoa ihmisiä kohtaan. Monesti kyllä kuuntelen mitä toisilla on asiaa, mutta mulla ei herää mitään tuntemuksia heitä kohtaan. Aikoinaan siis ennen vuotta 2008 tunsin erittäin voimakas sympatiaa toista kohtaan esim.Jos toinen itki voimakkaasti, niin minullakin tuli tippa silmään. Nykyään ei tapahdu mitään. Osaksi näiden ja myös muidenkin tunteiden kautta koin itseni välittäväksi ihmiseksi ja myös eläväksi.
Ainut syy, miksi pidän läheisiini yhteyttä on, että se olo(mahdollisesti masennus) unettomuus tekee olon sietämättömäksi ja ihmisten kanssa olo helpottaa siihen oloon(siis vie huomion pois), mutta minkään välittämisen enkä rakkauden takia en sitä tee. En tunne heihin myöskään mitään kiintymystä, enkä tunnetta. Ja ilman näitä oloja yhteyden pito läheisiin voisi pudota 10 osaan.
Visuaalisuuden kautta olen katsellut toisinaan asioita luonnossa, siis värejä ja muuta sellaista, ne näyttää kyllä kauniilta ja toisinaan satumaiselta. Mutta siihen ei vaikutakkaan tunteettomuus.
Joo ja tosiaan, tällä hetkellä ei ole lääkitystä, muutakun nukahtamislääkkeet. En tiedä voiko tätä kukaan käsittää, mutta leikkisästi ajattelen nykyään välillä itsekseni olevani dead person.
Pari vuotta elin sumussa unettomuuden takia ja masennus taisi palata, mutta en enää tunnistanut, mikä oli masennusta. En tunnistanut enää ahdistustakaan, joka sentään tuntui ennen vuotta 2008. Masenus hävisi tuntemuksena myös, enkä enää tiennyt olinko masentunut. En myöskään kyennyt itkemään kuten ennen vuotta 2008 tätä lääkitystä. Huomasin tämän jo toki lääkityksen aikana. Minulla on diagnosoitu kuitenkin vakava masennus melkein koko ajan tuon 2011 vuoden jälkeen. Samoin ennen vuotta 2008, joten tämä tunteettomuus ei voi johtua masennuksestakaan.
Nykyään unettomuus toisinaan herättää jotakin oloja, mutta en tiedä mitä. Siinä on mutua ahdistuksesta, mutta en osaa pukea sitä siihen tuntemukseen, koska se ei tunnu rinnassa, kuten aikoinaan. On vain tosi hankala olo.
Tämän vuoden 2011 jälkeen kokeilin muutaman kerran erästä neuroleptiä unettomuuteeen ja silloin tunsin jotakin ainakin kuunnellessa musiikkia. Mietin, että korjasiko tämä lääke mahdollisesti jotakin alhaalla ollutta aivojen kemikaalia tasoa ja siksi tunsin edes jotakin vai tunsinko jotakin, koska nukuin paremmin huomattavasti paremmin.
Ja ennen tuota 2008 vuotta olin myös tosi herkkä ihmisenä, siis tuntemaan ja nyt koen, että en ole enää sama persoona, kun en tunne samallalailla. Koen siis olevani pelkkä kuori. Hyvin nukutun yön jälkeen tajuan, kuinka tunteeton oon ihmisenä. Käytännössä mikään ei liikuta sisältä, oon kuin suora viiva ihmisenä. Toisinaan kyllä iskee olo(ehkä masennus), joka laittaa miettimään kaikkia vanhoja ihmisten kommentteja, jotka syvällä sisimmässä herättää ajatuksia ja ehkä tunteita, joista en saa kiinni, niistä tulee kärsivä olo. Mutta en osaa sanoa, tuntuuko minusta pahalta, koska en saa kiinni tuntemuksista.
Mutta sitten, kun tuota oloa ei ole tunnen itseni kuolleeksi tunne puolelta ihmisenä. Olen tasainen viiva, joissa ei ole kohokohtia, eikä muitakaan tuntemuksia. Aurinko paistaa, mutta se ei herätä mitään. Mun mielessä ei tapahdu mitään. Toisaalta vesisade ei myöskään aiheuta mitään. Ei pimeys, eikä talvi.
En myöskään tunne empatiaa, enkä myötätuntoa ihmisiä kohtaan. Monesti kyllä kuuntelen mitä toisilla on asiaa, mutta mulla ei herää mitään tuntemuksia heitä kohtaan. Aikoinaan siis ennen vuotta 2008 tunsin erittäin voimakas sympatiaa toista kohtaan esim.Jos toinen itki voimakkaasti, niin minullakin tuli tippa silmään. Nykyään ei tapahdu mitään. Osaksi näiden ja myös muidenkin tunteiden kautta koin itseni välittäväksi ihmiseksi ja myös eläväksi.
Ainut syy, miksi pidän läheisiini yhteyttä on, että se olo(mahdollisesti masennus) unettomuus tekee olon sietämättömäksi ja ihmisten kanssa olo helpottaa siihen oloon(siis vie huomion pois), mutta minkään välittämisen enkä rakkauden takia en sitä tee. En tunne heihin myöskään mitään kiintymystä, enkä tunnetta. Ja ilman näitä oloja yhteyden pito läheisiin voisi pudota 10 osaan.
Visuaalisuuden kautta olen katsellut toisinaan asioita luonnossa, siis värejä ja muuta sellaista, ne näyttää kyllä kauniilta ja toisinaan satumaiselta. Mutta siihen ei vaikutakkaan tunteettomuus.
Joo ja tosiaan, tällä hetkellä ei ole lääkitystä, muutakun nukahtamislääkkeet. En tiedä voiko tätä kukaan käsittää, mutta leikkisästi ajattelen nykyään välillä itsekseni olevani dead person.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyisyys määrittyy pitkälti sen mukaan mitä oli ennen.
On henkilöitä, jotka eivät ole synnynnäisestikään erityisen tunteellisia tai dramaattisia, joten heitä tuollainen muutos ei koskettaisi samalla tavalla kuin sinua.
Sinun persoonaasi kuulostaa kuuluvan vahvempi tunteminen, olet oppinut määrittämään itseäsi (myös) sen kautta, joten totta kai sellaisen osan muuttuminen synnyttää ajatuksen, että ikään kuin koko persoona olisi jotenkin muuttunut, kuollut, kuten sinä sen määrittelit.
Mutta onko se muutos mitenkään lopullista...
Tunteesta syntyy ajatuksia ja ajatuksista tekoja. Myös minä kirjoitan tätä tekstiä siitä samasta syystä.
Mietin jos tuo antaisi ajattelemisen aihetta.
https://katisar.wordpress.com/tietoisuustaidot-ja-luovuus/