Ainoa rehellinen kanta on pakkoruotsin vastainen

Kielivapauden kannattajat yritetään leimata fundamentalisteiksi.

Mutta kyllä se on RKP joka on rasistinen ja fundamentalistinen ääripuolue. Oman kielen elämäntyylin pakottaminen on rasistista ja nationalistista fundamentalismia.

Ainoa hyväksyttävä ja rehellinen kanta on pakkoruotsin vastainen kanta. Pakkoruotsille ei löydy perustelua, se on todettu aina ja uudestaan näissä keskusteluissa.

Pakkoruotsin perusteluksi esitetään argumentointivirheitä, omia mielipiteitä tai valheita. Mitkään näistä ei pakkoruotsia pysty perustelemaan.

Suomalaisen demokratian tasosta kertoo se että pakkoruotsin poistoon vaaditaan perustelut, mutta pakkoruotsin puolustaminen ei perusteluja tarvitse. Pakkoruotsi on häpeäksi Suomelle.

Pakkoruotsia ei tarvitse Suomessa perusteella, mutta kielivapautta emme saavuta vaikka sen perustelemme.

Se ei riitä että olemme pakkoruotsin vankilassa vaan eduksi on jos olisimme ruotsinkielisiä kuten tapaus Biaudet ja monet muut esimerkit osoittavat. Joudumme kärsimään syrjinnästä pakkoruotsin lisäksi.

Surullista on se että ruotsinkieliset päättävät edelleen mitä kieliä saamme opiskella.

Hävetkää suomalaiset heikkouttanne. Suomen demokratia on jossain pohjois-Korean tasolla. Pakkoruotsi säilyy vaikka 75% kansasta vastustaa pakkoruotsia.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onhan sinulla kielivapaus. Viiisaimmillasi kylläkin olet silloin kun olet hiljaa.

Äänestä
  • Mikä kielivapaus? Kerro lisää.

    Äänestä

Vanha kikka. Käännetään asiat päälaelleen. Samaa taktiikkaa on käyttänyt äärioikeisto iät ja ajat.
Luepa nyt omia tekstejäsi. Ja sitten "pakkoruotsia" kannattavien. Ja mieti sitten missä on "rasismia ja fundamentalismia".

Äänestä
  • Mantra, ruotsinkielen rikkaudesta Suomessa, ei ole koskaan kestänyt tarkempaa tarkastelua.

    Jos ruotsin kieli olisi hyödyllinen Suomessa, se kantaisi ja myös kustantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.

    Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen hokeman ruotsin kielen hyödyllisyydestä Suomelle.

    Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla hyödyllistä vaan se on rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen vaikutuksia saa aliarvioda.

    On olemassa vain yksi matematiikka, yksi biologia ja yksi voimistelu ym. niitä ei voi korvata. Siksi niitä kaikkia opetetaan kaikissa maailman kouluissa. Kieliä on monia, eikä niitä kaikkia voi opiskella, siksi pitää tehdä oikeita valintoja, eikä valita ruotsia. Kun koetaan, että ruotsin kielestä ei ole hyötyä, sitä ei haluta opiskella, eikä sitä käytetä. Koska ruotsin kieli ei ole rikkaus Suomessa, se ei kustanna itseään ja siksi sitä pitää tekohengittää pakottamisen muodossa koko kansalle.

    Koska Suomessa ei polittisin keinoin voida, eikä onnistuta lisäämään ruotsin kielen hyödyllisyyttä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteettiä tekohengittämällä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla. Tämä on aiheuttanut vaikutelman että opiskelupaikat ovat ensi sijaisesti tarkoitettu ruotsinkielisille, ja jäljelle jäävät paikat voidaan jakaa suomenkielsille jotka opettelevat ruotsia.

    Pakkoruotsin "hyödyllisyys" on tehty keinotekoisesti aiheuttamalla haittaa niille, jotka eivät sitä osaa, käytä tai opiskele sillä kielellä. Tämä on aiheuttaa sen, että ruotsin kielentutkinto ja -taito vaaditaan työtilanteissa, joissa asia pystyttäsiin hoitamaan ja käsittelemään todellisesti yksikielisessä Suomessa pelkästään suomenkielellä. Näin on esimerkisksi Itä-Suomessa, jossa venäjän kieli ruotisin kielen sijasta, olisi paljon tärkeämpi hallita nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.

    Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.

    Mikä on se rikkaus josta jäisimme paitsi josta niin hehkutetaan? En ymmärrä miksi käytetään sanaa rikkaus. Onko se synonyymi sanalle hyödyllisyys tms.? Sana "rikkaus" kuluu juuri kyseiseen mantraan, jolla ei ole mitään todistettua sisältöä. Siitä mantrasta aloituksessakin on kyse. Yrittäisittew perustella mantran oikeellisutta, eikä vain toistella sitä.

    Vain saduissa rikkaudet tulevat ilmaiseksi. Todellisuudessa me kuitenkin asumme rajallisessa maailmassa, jossa resurssit ovat rajallisia. Ihminen ei ole mikään kone, ruotsinopiskelu vie aikaa ja sitä kautta se on poissa jostain muusta tärkeämmästä aineesta. Ei kielitaito lisäänny jos osaa ruotsia jonkun toisen kielen kustannuksella.

    Vuorokaudessa on rajalliset 24h. Vain typerykset eivät ymmärrä, että suomalaiset haluavat oppia tarpeellisia kieliä, jotka oikeasti ovat hyödyksi. Pakkoruotsi on ryöstökieli, koska se estää suomalaisia oppimasta oikeita sivistyskieliä.

    ryöstöruotsi, ryöstökieli vrt. ryöstökalastus, ryöstöviljely

    Äänestäjä!! Sinulla on vastuu minkälaisen identiteetin lapsesi saa. Sinun omaa identiteettiäsi ei valitettavasti voida enää korjata. Mutta päätä lapsesi eduksi. Saako lapsesi suomenkielisen, alistuvan identiteetin, joka aina tulee katsomaan vieraita kulttuureita alistuneena ylös, vai henkisesti vahvan identiteetin, joka ei sorru alkoholismiin, eikä itsemurhiin, kuten suomalainen on aina ennen sortunut.

    Äänestä

  • arar kirjoitti:

    Mantra, ruotsinkielen rikkaudesta Suomessa, ei ole koskaan kestänyt tarkempaa tarkastelua.

    "Äänestäjä!! Sinulla on vastuu minkälaisen identiteetin lapsesi saa. Sinun omaa identiteettiäsi ei valitettavasti voida enää korjata. Mutta päätä lapsesi eduksi. Saako lapsesi suomenkielisen, alistuvan identiteetin, joka aina tulee katsomaan vieraita kulttuureita alistuneena ylös, vai henkisesti vahvan identiteetin, joka ei sorru alkoholismiin, eikä itsemurhiin, kuten suomalainen on aina ennen sortunut".

    Sekopäisyys lienee teidän(kin) suvun rasitteena. Olet ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen, joka väittää huonon identiteetin johtuvan pakkoruotsista. Eipä myöskään koskaan aiemmin ole luettu tai kuultu, että pakkoruotsi aiheuttaisi alkoholismia ja itsemurhia.

    Käy useammin ulkona, niin saat muuta ajateltavaa.

    Äänestä

  • arar kirjoitti:

    Mantra, ruotsinkielen rikkaudesta Suomessa, ei ole koskaan kestänyt tarkempaa tarkastelua.

    Jos ruotsin kieli olisi hyödyllinen Suomessa, se kantaisi ja myös kustantaisi itse itsensä, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle. Jos ruotsin kieli kuuluisi suomalaiseen identiteettiin, suomalaiset osaisivat tai sitten he opiskelisivat sitä vapaaehtoisesti, eikä sitä tarvitsisi pakottaa koko kansalle.

    Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen hokeman ruotsin kielen hyödyllisyydestä Suomelle.

    Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla hyödyllistä vaan se on rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen vaikutuksia saa aliarvioda.

    On olemassa vain yksi matematiikka, yksi biologia ja yksi voimistelu ym. niitä ei voi korvata. Siksi niitä kaikkia opetetaan kaikissa maailman kouluissa. Kieliä on monia, eikä niitä kaikkia voi opiskella, siksi pitää tehdä oikeita valintoja, eikä valita ruotsia. Kun koetaan, että ruotsin kielestä ei ole hyötyä, sitä ei haluta opiskella, eikä sitä käytetä. Koska ruotsin kieli ei ole rikkaus Suomessa, se ei kustanna itseään ja siksi sitä pitää tekohengittää pakottamisen muodossa koko kansalle.

    Koska Suomessa ei polittisin keinoin voida, eikä onnistuta lisäämään ruotsin kielen hyödyllisyyttä, ollaan päädytty muodostamaan esteitä yksikieliselle suomenkieliselle toiminalle Suomessa, ruotsin kielen tukemiseksi. Siitä on syntynyt järjetön tilanne, jossa estetään suomenkielisen enemmistön kaikenlainen menestyminen ja sivistyksen kehitys, vähemmistön identiteettiä tekohengittämällä. Tämä ilmenee mm. siten, että Suomessa helpotetaan pääsyä opiskelemaan ruotsin kielellä huomattavasti vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla. Tämä on aiheuttanut vaikutelman että opiskelupaikat ovat ensi sijaisesti tarkoitettu ruotsinkielisille, ja jäljelle jäävät paikat voidaan jakaa suomenkielsille jotka opettelevat ruotsia.

    Pakkoruotsin "hyödyllisyys" on tehty keinotekoisesti aiheuttamalla haittaa niille, jotka eivät sitä osaa, käytä tai opiskele sillä kielellä. Tämä on aiheuttaa sen, että ruotsin kielentutkinto ja -taito vaaditaan työtilanteissa, joissa asia pystyttäsiin hoitamaan ja käsittelemään todellisesti yksikielisessä Suomessa pelkästään suomenkielellä. Näin on esimerkisksi Itä-Suomessa, jossa venäjän kieli ruotisin kielen sijasta, olisi paljon tärkeämpi hallita nyt ja varsinkin tulevaisuudessa.

    Siten ruotsin kielen keinotekoinen hyöty on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.

    Mikä on se rikkaus josta jäisimme paitsi josta niin hehkutetaan? En ymmärrä miksi käytetään sanaa rikkaus. Onko se synonyymi sanalle hyödyllisyys tms.? Sana "rikkaus" kuluu juuri kyseiseen mantraan, jolla ei ole mitään todistettua sisältöä. Siitä mantrasta aloituksessakin on kyse. Yrittäisittew perustella mantran oikeellisutta, eikä vain toistella sitä.

    Vain saduissa rikkaudet tulevat ilmaiseksi. Todellisuudessa me kuitenkin asumme rajallisessa maailmassa, jossa resurssit ovat rajallisia. Ihminen ei ole mikään kone, ruotsinopiskelu vie aikaa ja sitä kautta se on poissa jostain muusta tärkeämmästä aineesta. Ei kielitaito lisäänny jos osaa ruotsia jonkun toisen kielen kustannuksella.

    Vuorokaudessa on rajalliset 24h. Vain typerykset eivät ymmärrä, että suomalaiset haluavat oppia tarpeellisia kieliä, jotka oikeasti ovat hyödyksi. Pakkoruotsi on ryöstökieli, koska se estää suomalaisia oppimasta oikeita sivistyskieliä.

    ryöstöruotsi, ryöstökieli vrt. ryöstökalastus, ryöstöviljely

    Äänestäjä!! Sinulla on vastuu minkälaisen identiteetin lapsesi saa. Sinun omaa identiteettiäsi ei valitettavasti voida enää korjata. Mutta päätä lapsesi eduksi. Saako lapsesi suomenkielisen, alistuvan identiteetin, joka aina tulee katsomaan vieraita kulttuureita alistuneena ylös, vai henkisesti vahvan identiteetin, joka ei sorru alkoholismiin, eikä itsemurhiin, kuten suomalainen on aina ennen sortunut.

    Kaksi sanaa riittä tähän vuodatukseen. Höpö höpö.

    Äänestä

"Kielivapauden kannattajat yritetään leimata fundamentalisteiksi."

Joo, jos tässäkin fundamentalistilla tarkoitetaan fanaattista idioottia.

Äänestä
  • Te vain jatkatte samalla linjalla josta kerroin ihan ensimmäisessä lauseessa.

    Buahahhaa...nautin kun pakkoruotsin kannattajat eivät saa asiallista vastausta kirjoitukseeni. Heille ei jää muuta mahdollisuutta kuin hyökätä persoonaani kohtaan.

    Tämä on varmin merkki siitä että olen oikeassa ja he väärässä.

    Voi sitä vihaa jota he tuntevat minua kohtaan...tämä on aivan mahtavAAaaaaa.....

    Wikipedia
    Ad hominem
    Argumentum ad hominem tai lyhyesti ad hominem on argumentaation muoto, jossa argumentoija viittaa joihinkin vastapuolen piirteisiin, joilla ei ole merkitystä keskusteltavan aiheen kannalta.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huusiannaa kirjoitti:

Kielivapauden kannattajat yritetään leimata fundamentalisteiksi.

Mutta kyllä se on RKP joka on rasistinen ja fundamentalistinen ääripuolue. Oman kielen elämäntyylin pakottaminen on rasistista ja nationalistista fundamentalismia.

Ainoa hyväksyttävä ja rehellinen kanta on pakkoruotsin vastainen kanta. Pakkoruotsille ei löydy perustelua, se on todettu aina ja uudestaan näissä keskusteluissa.

Pakkoruotsin perusteluksi esitetään argumentointivirheitä, omia mielipiteitä tai valheita. Mitkään näistä ei pakkoruotsia pysty perustelemaan.

Suomalaisen demokratian tasosta kertoo se että pakkoruotsin poistoon vaaditaan perustelut, mutta pakkoruotsin puolustaminen ei perusteluja tarvitse. Pakkoruotsi on häpeäksi Suomelle.

Pakkoruotsia ei tarvitse Suomessa perusteella, mutta kielivapautta emme saavuta vaikka sen perustelemme.

Se ei riitä että olemme pakkoruotsin vankilassa vaan eduksi on jos olisimme ruotsinkielisiä kuten tapaus Biaudet ja monet muut esimerkit osoittavat. Joudumme kärsimään syrjinnästä pakkoruotsin lisäksi.

Surullista on se että ruotsinkieliset päättävät edelleen mitä kieliä saamme opiskella.

Hävetkää suomalaiset heikkouttanne. Suomen demokratia on jossain pohjois-Korean tasolla. Pakkoruotsi säilyy vaikka 75% kansasta vastustaa pakkoruotsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu