Yhtenäistä kansaa ei mikään voi eroittaa!
Näin se on, kunhan tarpeeksi on kiusan tekoa valtiovallan edustajalta. Katkeaa se sitkemmänkin asukkaan jänne.
Suomi on maineen ja vesineen satamiakin myyty. Mutta silti pitää saada lisää, lisää, lisää. Eikä muisteta elämän olevan rajallista. Tilin teon hetki koittaa, vankilaan koko hallitus ja vok johtajat. Jokainen matu saisi lähteä sinne mistä tulivat. Jäljelle jääneet ovat oikeasti yrittäneet kotiutua. Ovat töissä se promille ( koneessa missä (I) koneessa on se promillen merkki) on se joka haluaa muutosta myös sinne afrikan mantereelle. Vieden tietoa ja ohjausta perille aavikko majaan ja yrittävät saada järkeä kansansa päähän.
Järvenpään nuoret edes yrittivät puolustaa tulevaisuuttaan. Sillä meidän nuoriso on tulevaisuutensa edessä. Nämä koulutetut sivistystä ja kielitaitoa saaneet nuoret ovat valmiita tekemään sen kansan nousun jonka oma ikäluokkani näki Tv kautta Chile ja moni muu poisti sairaan kohdan kansastaan. Sen jälkeen tuli vainot. Se ettei kansa hajonnut vaan kulki yhtenäisenä rintamana kaduilla ja toreilla. Kuten meillä nämä SUOMI ENSIN JOUKOT Ilman vapautta olemme mennyttä
kiitollisuus.
4
103
Vastaukset
- ghfjjjdf7
Järvenpään tulevaisuus on tässä.
https://www.youtube.com/watch?v=VWNXm_f2CzE - naurajoitekinjutuillesi
Nämä Suomi ensin hölmöt puhuu kansasta, kun heidän joukot voidaan laskea kymmenissä.
Kansa on määritteenä tosi laaja käsite, toisin kun tosiasiat.- Kuplahajoaa
Käyppä laukalla keppihevosellasi,ehkäpä se rentouttaisi! SUOMI ENSIN!
- siitäasiasta
Kertokaa nyt ihmeessä, kuinka määrittelette sen "kansan" ?
Miten monta ihmistä se kansa teistä onkaan ?
Olisi mukava saada asiallinen vastaus kysymykseen.
Asiattomat tokaisut ei vakuuta ketään, päinvastoin se vain osoittaa teidän aatepohjn tyhjyyttä, ja kannattajien typeryyttä.
Asiallista vastausta odotellen.
Siis: Mikä on kansa, ja montako henkilöä kansaan kuuluu teidän tapauksessa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422652Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423302345- 342059
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471726- 241665
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251549- 431419
- 1001399
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391345- 361136