YLE alkanut homotuksen vasta 2009 jälkeen

Vielä vuonna 2009 oli mahdollista puhua lapsen oikeudesta ja tarpeesta isään sekä isättömyydesta tragediana, ei tavoiteltavana asiana.
"Lapsi saattaa joutua kasvamaan ilman isää eri syistä. Osissa tapauksia isä saattaa kuolla, tai sitten erkaantua lapsen elämästä esimerkiksi avioeron seurauksena. Joskus edes äiti ei tiedä, kuka isä on."
"Isä on korvaamaton ja ainutlaatuinen, eikä hänen olemassaoloaan voi kieltää tai unohtaa."
"Joskus lapsen elämässä biologisen isän tilalla on joku toinen aikuinen mies. Lahtiharjun mukaan isäpuoli tai joku muu isän roolin ottava mies voi jossain määrin täyttää isän aukon lapsen elämässä, mutta biologisen isän rakkautta häneltä ei saa."

http://yle.fi/uutiset/isattomyys_jattaa_aukon_lapsen_sisimpaan/5737213
22181
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Nyt en muista mutta mitä 2009 jälkeen YLE:n johdossa on tapahtunut?

1Äänestä
  • Kokoomuksen Lauri Kivinen aloitti työt Yleisradion toimitusjohtajana toukokuun 2010 alussa sosiaalidemokraatti Mikael Jungnerin seuraajana

    3Äänestä

  • KTS-- kirjoitti:

    Kokoomuksen Lauri Kivinen aloitti työt Yleisradion toimitusjohtajana toukokuun 2010 alussa sosiaalidemokraatti Mikael Jungnerin seuraajana

    Onko YLE diktatuuri kuten muslimimaat?

    Äänestä

  • antiähly kirjoitti:

    Onko YLE diktatuuri kuten muslimimaat?

    Mistä tuon vetäisit? Aiheen ohi ja pahasti. YLE on sentään lempeä ja turvallinen, joita muslimimaat eivät ole ainakaan homoille ja kristityille.

    1Äänestä

Olemme menossa väärään suuntaan. Valtion toimet heikentävät poikien mahdollisuuksia kasvaa mieheksi ja isäksi.
Olemme tekemässä vakavan virheen. Avatkaa silmänne ja äkkiä.

Äänestä
  • "Olemme menossa väärään suuntaan. Valtion toimet heikentävät poikien mahdollisuuksia kasvaa mieheksi ja isäksi."

    Kartoisitko ihan konkreettisesti miten vaikkapa pojan kasvaminen kahden naisen kasvattamana avioliitossa heikentää tuon pojan mahdollisuuksia verrattuna siihen että tuo sama poika kasvaa kahden naisen kasvattamana rekisteröidyssä parisuhteessa? Sinähän nimenomaan sanot että nyt mennään väärään suuntaan eli mikä vaikkapa tuosa tilanteessa on mennyt väärään suuntaan?

    1Äänestä

"Vielä vuonna 2009 oli mahdollista puhua lapsen oikeudesta ja tarpeesta isään sekä isättömyydesta tragediana, ei tavoiteltavana asiana."


Laitatko näkyville sen YLEn uutisen jossa puhutaan vuoden 2009 jälkeen isättömyydestä erityisesti tavoiteltavana asiana...

1Äänestä

Minä toivon, että et kuvittele tämän olevan mitenkään relevanttia esimerkiksi nyt homoparien adoptoimien lasten kannalta. Adoptoidut lapset kun ovat yleensäkin sellaisia, jotka eivät biologisten vanhempiensa rakkaudesta pääse nauttimaan.

1Äänestä
  • >> Minä toivon, että et kuvittele...<<

    Ei se mitään kuvittele, se tietää.
    (eli kuvittelee tietävänsä)

    Minua on tuossa isä, äiti ja lapset todistelussa vaivannut alunta lähtien se, etteihän me tutkita muidenkaan vanhempien vanhemmuuskelpoisuutta, vaikka jälkiviisaasti voisikin sanoa, että joskus olisi syytä ollutkin.

    Mutta kun emme elä missään diktatuurissa vaan demokratiassa, niin eihän se sellainen käy.

    1Äänestä

Kohta kymmenen vuotta on vaiettu HIV:stä. Tällä palstalla 9/10 kantaa hiviä ja levittää sitä kirjoituksillaan. Helppo ymmärtää, että 200 viime vuonna on saanut myös ruumiillisen tartunnan. Kaikkein pahimpia ovat heteroina esiintyvät homot.

Helppo ymmärtää, miksi tavallisillakin ihmisillä seksihalut katoaa.

Äänestä
  • Päätit sitten rupsauttaa tähän kohtaan tällaiset aivopierut.

    Äänestä

  • Joo!

    Äänestä

Taas täysin asiaton, luterilaisuuteen liittymätön aloitus.

Ja taas aloitus jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Räyhis siis taas asialla.

1Äänestä
  • Hän ei voi aivopieruilleen mitään. Se on krooninen vaiva hänellä.

    1Äänestä

On paljon esimerkkejä siitä, että isäpuoli voi olla lapselle ylivoimainen kasvattaja omaan isään verrattuna. Viime vuonna tästä todisti väkevästi laulaja Frederik Seurassa; hänen lihallinen isänsä hra Sysimetsä oli väkivaltainen kännikala joka jätti perheensä pikku-Reetun (oik. Ilkka) ollessa kuusivuotias. Poika ajautui rötösteleväksi hulttioksi, kunnes murkkuiässä isäpuoleksi tuli pikku-Reetua tutkinut Kellokosken ylilääkäri, joka opasti pojan ihmisten teille.

Frederik kuvaa isäpuoltaan loistavaksi kasvattajaksi, jota hän saa kiittää vähän kaikesta. Hra Sysimetsää ei ole kaivannut kukaan.

1Äänestä

Nyt taas keskustellaan vain isistä, mutta homouden myötä on alettu vaatimaan äidittömiä lapsiakin!

Äänestä
  • Kulttuurimarxismiin kuuluu, että perheitä ei ole. Lapset kasvattaa yhteiskunnan aivopesu laitokset.

    1Äänestä

  • JNlle kirjoitti:

    Kulttuurimarxismiin kuuluu, että perheitä ei ole. Lapset kasvattaa yhteiskunnan aivopesu laitokset.

    Juuri noin!

    1Äänestä

  • JNlle kirjoitti:

    Juuri noin!

    Komppaat itseäsi? :D

    Äänestä

  • TähtiDaavidin kirjoitti:

    Komppaat itseäsi? :D

    Kyllä, onko se kielletty, Räyhis?

    1Äänestä

Hyvä allotus ja kertoo homoagendan etenemisstä. Nyt on vuorossa kirkko.

1Äänestä
  • Aloituksessahan vain esitetään jotain väitteitä joita ei pystytä sitten todistamaan totuudeksi.

    Mikä siinä on siis hyvää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SANANAVAPAUS kirjoitti:

Vielä vuonna 2009 oli mahdollista puhua lapsen oikeudesta ja tarpeesta isään sekä isättömyydesta tragediana, ei tavoiteltavana asiana.
"Lapsi saattaa joutua kasvamaan ilman isää eri syistä. Osissa tapauksia isä saattaa kuolla, tai sitten erkaantua lapsen elämästä esimerkiksi avioeron seurauksena. Joskus edes äiti ei tiedä, kuka isä on."
"Isä on korvaamaton ja ainutlaatuinen, eikä hänen olemassaoloaan voi kieltää tai unohtaa."
"Joskus lapsen elämässä biologisen isän tilalla on joku toinen aikuinen mies. Lahtiharjun mukaan isäpuoli tai joku muu isän roolin ottava mies voi jossain määrin täyttää isän aukon lapsen elämässä, mutta biologisen isän rakkautta häneltä ei saa."

http://yle.fi/uutiset/isattomyys_jattaa_aukon_lapsen_sisimpaan/5737213

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu