Ärtynyt suoli

Tuntuu että mistään ei ole apua. Nyt sitten suoli ei tyhjenee, muuta kuin mahan toiminta lääkkeillä. Vaikka en ole kovalla. Saa nähdä miten tässä käy olen sairastanut tätä vaivaa vuoden ja alussa mieheni ymmärsi kun olen kipeä mutta nykyään hän on vaan vihainen minulle tästä vaivasta. Kohtakohan hän haluaa erota, meillä on kaksi alle koulu ikäistä lasta. Minä huolehdit lapsista ja kodista. Mies menee niin kuin itseä huvittaa. Välistä olen niin huonossa kunnossa että en jaksaisi tehtävistään ja siitäkin saan kuulla. Haluaisin edes pikkusen tukea tähän miehelläni. Lapset kärsivät ainoastaan siitä että isänsä huutaa minulle tai ei puhu minulle moneen päivään mitään. Lapset pitävät minut elävien kirjoissa. Monta kertaa olen ajatellut että en jaksa enää. Ja nyt kolmen viikkon päästä taas lääkäriin tutkimuksiin ja välistä tuntuu että mitä mä siellä teen kun ei ne kuitenkaan auta mua ja välistä tuntuu että ne vaan ajattelee että mulla on pääsääntöisesti vikaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei ! Muuten neuvoisin jotain tavallista, että syö paljon kasviksia, vatsasi kyllä alkaa toimimaan, mutta mutta...
Onkohan elämäntilanteesi aiheuttanut vatsavaivasi ym ?
Miehesi olisi kyettävä keskustelemaan kanssasi, että saisit/saisitte asiat tasapainoon.
Huutaa osaa kuka vaan, mutta pitää pystyä vähän parempaan: puhumaan asioista !
Onko sinulla ketään ystävää tukenasi, tarvitset tukea jaksaaksesi ja saadaksesi rohkeutta "nostaa kissan pöydälle". Eli saadaksesi keskusteluyhteyden mieheesi ja hänetkin ottamaan vastuuta !
Hän on myös vastuussa perheestä, et vain sinä yksin !
Älä syyllisty ! Tsemppiä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neliapila772 kirjoitti:

Tuntuu että mistään ei ole apua. Nyt sitten suoli ei tyhjenee, muuta kuin mahan toiminta lääkkeillä. Vaikka en ole kovalla. Saa nähdä miten tässä käy olen sairastanut tätä vaivaa vuoden ja alussa mieheni ymmärsi kun olen kipeä mutta nykyään hän on vaan vihainen minulle tästä vaivasta. Kohtakohan hän haluaa erota, meillä on kaksi alle koulu ikäistä lasta. Minä huolehdit lapsista ja kodista. Mies menee niin kuin itseä huvittaa. Välistä olen niin huonossa kunnossa että en jaksaisi tehtävistään ja siitäkin saan kuulla. Haluaisin edes pikkusen tukea tähän miehelläni. Lapset kärsivät ainoastaan siitä että isänsä huutaa minulle tai ei puhu minulle moneen päivään mitään. Lapset pitävät minut elävien kirjoissa. Monta kertaa olen ajatellut että en jaksa enää. Ja nyt kolmen viikkon päästä taas lääkäriin tutkimuksiin ja välistä tuntuu että mitä mä siellä teen kun ei ne kuitenkaan auta mua ja välistä tuntuu että ne vaan ajattelee että mulla on pääsääntöisesti vikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu