VVO:lta hurjia väitteitä. Ara antoi vääriä tietoja ja hävitti asiakirjoja.
VVO:n mukaan Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskuksen Aran toiminta olisi tutkittava. Aran pääjohtajana toimii kepulainen Hannu Rossilahti. VVO arvostelee voimakkaasti Araa, jonka toiminta "vaarantaa jo oikeusturvan".
Jälkipyykki ammattiliittojen omistaman VVO-yhtymän kiinteistökaupoista jatkuu.
Suomen suurimpiin vuokranantajiin kuuluva VVO-yhtymä hyökkää rajusti Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskusta (Ara) kohtaan. VVO:n mukaan Ara on antanut julkisuuteen vääriä tietoja VVO:n toteuttamasta suuresta vuokra-asuntokaupasta.
Yhtiön mukaan Aran toiminta on aiheuttanut 18 miljoonan euron lisäkulut kiinteistökaupassa. Kulut tulevat yhtiön mukaan "valitettavasti asukkaiden maksettavaksi tulevina vuosina".
VVO:n mielestä sen oikeusturva on kärsinyt Aran toiminnan takia. Yhtiö syyttää Araa muun muassa asiakirjojen hävittämisestä.
– Näkisimme hyväksi, että Aran toiminta tutkitaan, VVO kirjoittaa tiedotteessaan.
Aran pääjohtaja Hannu Rossilahti (kepu) ei halunnut kommentoida VVO:n väitteitä.
Poikkeuksellisen hyökkäyksen taustalla on suuri kiinteistökauppa, jossa VVO myi Y-säätiölle yli 8000 asuntoa. VVO sai asuntokaupasta 68 miljoonaa euroa.
VVO:n mukaan mediassa ja Aran kommenteissa on annettu väärä kuvaus kiinteistökaupan toteuttamisesta ja julkaisi tästä uusia dokumentteja.
VVO:n mukaan kaupantekotavasta kerrottiin Aran ylijohtajalle Hannu Rossilahdelle 14. joulukuuta 2015. Myöhemmin Ara on kuitenkin väittänyt, ettei ole ollut tietoinen järjestelystä, VVO kirjoittaa tiedotteessaan.
VVO:n mukaan Ara myös ilmoitti "yllättäen" muuttavansa tapaa, jolla määritellään kiinteistökaupan hinta. Aralla on asiassa toimivalta, koska myytävät asunnot ovat saaneet julkista tukea. VVO on ammattiliittojen ja työeläkeyhtiöiden omistuksessa.
Aran tulkinnan muuttamisen takia asukkaiden kannalta järjestely oli kallis. Kaupan toteuttaminen aiheutti ostajille 18 miljoonan lisäkulut.
VVO siis syyttää kepulaisen Rossilahden johtamaa Araa siitä, että jättimäinen asuntokauppa toteutettiin vuokralaisten kannalta kalliilla tavalla.
VVO esittää tiedotteessaan myös rajun väitteen siitä, että Ara on hävittänyt kauppaan liittyviä asiakirjoja.
"Olemme prosessissa törmänneet muun muassa tilanteeseen, jossa valvova viranomainen on kirjallisesti ilmoittanut hävittäneensä luovutuskorvauksen kannalta keskeisiä ja ikuisesti säilytettäviä asiakirjoja vaikeuttaen asian käsittelyä."
Myöhemmin nämä asiakirjat kuitenkin ovat löytyneet VVO:n vedotessa diaarinumeroon ja omaan arkistoonsa.
Yle pyysi tiistaina kaikki Y-säätiön ja VVO:n asuntokauppaan liittyvät asiakirjat Arasta. Aran luovuttamien dokumenttien mukana ei ollut asiakirjoja, jotka VVO keskiviikkona julkisti. Lain mukaan viralliset asiakirjat on kuitenkin arkistoitava.
http://yle.fi/uutiset/vvolta_hurjia_vaitteita_arasta__antoi_vaaria_tietoja_ja_havitti_asiakirjoja/9167737

Vastaukset 50
Vanhimmat
Lidlissä tänään wiener schnitzelit (porsaanleike) XXL-kokoisena 500 grammaa 2 kpl/pkt 3,99 €.
Rossilahti.
Eikö nää lopu koskaan?
SAK-SDP-VVO:n lonkerot ulottuu joka paikkaan. ARAnkin pilanneet? Sitten riidellään.
ARA on kepukomennossa ja valvonnassa, Aran ylijohtaja 0n kepulainen Hannu Rossilahti. Kepulainen Kanki-Kaikkonenkin oli Aran hallituksessa ennen kuin joutui lähtemään tuomio taskussaan. Araa valvoo keskustajohtoinen ministeriö.
No niin.
Berner 34 milj.
Rossilahti 18 milj.
Sipilä xxx milj.
Sipilä kymmenen kertaa enemmän.
Mahtaako riittää kun Nordean vakuutuskuorien sisältö selviää.
Wahlroos-Sipilä-Berner.
Takana Rossilahti-Deloitte.
Rikollista menoa.
Kepulaiset taas oikeuteen. Ja valtio maksaa oikeuskulut näille "varattomille".
Ei valtiolla ole varaa, oikeistohallitukset on romuttaneet sen talouden.
Pussikaljakepu osti valtion viinat.
Bernerillä kavereita.
Koplaus.
Rosvot kiinni!
Kaikki käy.
Rossilahti-Sipilä-Berner.
Wahlroos-DeloitteVanhanen.
Deloitte-Berner-Rossilahti
Ajankohtainen aihe.
VVO siis syyttää kepulaisen Rossilahden johtamaa Araa siitä, että jättimäinen asuntokauppa toteutettiin vuokralaisten kannalta kalliilla tavalla.
VVO esittää tiedotteessaan myös rajun väitteen siitä, että Ara on hävittänyt kauppaan liittyviä asiakirjoja.
Ara on kepujohtoisen ministeriön alainen, jopa ministeriön kansliapäälikkö on kepulainen, samoin johtaja.
Ei se ollutkaan Venäjä, Venäjä, Venäjä, vaan Kepu,Kepu,Kepu.
Näyttäisi tosiaan uhkaavan maata aika pahasti.
Kehittyvien Maakuntien Suomi soluttautunut hallitukseenkin.
Berner-Deloitte-Rossilahti.
Ja mitä muuta siihen vielä tuleekaan.
Syöttäjä Sipilä.
Vuokralaiset ovat siis maksaneet asunnot jo kertaalleen yhdelle yhtiölle, joka nyt muunsi rahaksi nämä kiinteistöt, ja asukkaat alkavat taas maksamaan kertaalleen maksamiaan asuntoja uudelle yhtiölle.
Tämä on hyvin epäoikeudenmukaista että köyhät joilla ei ole varaa omaan asuntoon maksavat jättimäiset, vuokrasääntelystä poistetut vuokrat, kun samaan aikaan omistusasujat kartuttavat joka kuukausi omaa varallisuuttaan lainan lyhentämisellä toiselle maksettavan vuokran sijaan. Varsinkin kun vuokra on usein suurempi kuin mitä lainanlyhennys edes olisi.
Onko ahneus sairaus, kyllä se on ihmisyyteen verratessa. Onko ihmisten häikäilemätön taloudellinen hyväksikäyttö sairaus, erikoisesti ihmisten perustarpeissa joissa ihmiset ovat riippuvaisia muista tahoista, kyllä se on jos psykopatia on sairaus. Siksi perustarpeiden ei pitäisi olla riippuvaisia lähtökohdiltaan ilmeisen psykopaattisesta markkinataloudesta.
Toiset sitä toki nimittävät ahneudeksikin. Markkinatalous on sitten ihan eri asia.
"Orava asuntorahasto - vuosikymmenen puhallus"
http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223105-orava-asuntorahasto-vuosikymmenen-puhallus
Kepun Rossilahden 18 miljoonan lisälasku vuokralaisille on kepulaista salassapitopolitiikkaa.
SAK:n johtajinen ahneus on kuvottavaa. Siinä ei selittelyt auta.
"No, suomalaiset AY- ja teollisuuspamput ovat aina sijoittaneet viisaasti......"
http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223164-elakepetos-osa-ii
Eläkkeiden kanssa voi tulla sen sijaan ongelmia, vaikka ovat mukana vuokratoiminnassa AY:n kanssa, samoilla apajilla, mukana tietysti kuntia ja kaupunkejakin.
VVO:n+suurimmat+omistajat:
++++Työeläkeyhtiö+Ilmarinen+18,08%
++++Työeläkeyhtiö+Varma+16,98%
Olet sekoittanu ny asiat. Kepulainen taas koplaamassa.
Totuus on, että kaikki VVO:n optiot on maksettu kepulaisille.
eihän meiän hannu ikinä mitään meillä kepussa
Hyvä että tämä on esillä. Ja kyse on isoista rahoista. Rossilahti voisi oikeastaan ottaa nyt kantaakseen osan Bernerin taakasta. En tarkoita että Berneriä pitäisi hyysätä yhtään, mutta ei pidä tuudittautua hyvänolontunteeseen, kun yksi roisto jää kiinni!
Kehittyvien maakuntien Suomi!
Konkurssiin menevien maakuntien Suomi.
VVO:sta vuokralaisten rahoja anastavat ay-demarit antavat ahneudelle kasvot. Riku Aalto on valtakunnan riistäjä nro 1.
Vain mielikuvituksissasi.
natsukka vinkuu kateuksissaa...
Kepulaisen Rossilahden tulkinnan muuttamisen takia asukkaiden kannalta järjestely oli kallis. Kaupan toteuttaminen aiheutti ostajille 18 miljoonan lisäkulut.
Lisäksi Rossilahden johtaman Aran väitetään hävittäneen kauppaan liittyviä asiakirjoja.
Kepun nuorisiosäätiö ja kämpät julkisella rahalla lisää.........
Oikeusvaltion rattaat raksuttavat, mutta joskus hitaasti. Eiköhän tämä sopivasti juuri ennen vaaleja selviä.
Toivotaan näin.
Vantaalla käydään demareiden ja VVO:n kähminnöistä kärjäiä. Nurmeksessa demari sai juuri tuomion. Mistä näitä Rinteitä eikun rikollisia tippuu?
Ps. Joko Aalto on ryypäänyt itsensä VVO:n rahoilla jalat olalle?