Rkp järjesti taas palkinnon ruotsinkieliselle

RKP hoiti palkinnon ruotsinkieliselle taas.


metro:

"Kirjastot palkitsivat Peter Sandströmin romaanin - yleisön suosikki oli luontokirja

Pääkaupunkiseudun kirjastot palkitsivat kirjailija Peter Sandströmin teoksestaan "Valkea kuulas" (alkukielellä Transparente blance). Teoksen on kustantanut Shildts & Söderströms (2014).

Helmet-kirjallisuuspalkinto annetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle teokselle, joka on ilmestynyt noin viiden viimeisimmän vuoden aikana, kerrotaan palkitsijoiden torstai-iltana julkisuuteen saattamassa tiedotteessa.

Palkinto on ”kultainen kirjastokortti” ja 1000 euroa.

Helmet-kirjastoverkkoon kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot. Palkinnosta päätti asiantuntijaraati.

Helmet-kirjastot järjestivät myös yleisölle äänestyksen elokuun aikana. Asiakkaat valitsivat ehdokkaiden joukosta suosikikseen Mika Honkalinnan luontokirjan "Korppiretki".

Teoksen on kustantanut Maahenki (2015)."


"Helmet-kirjallisuuspalkinnon voittajat on julkistettu
Helmet-kirjallisuuspalkinto 2016 on myönnetty Peter Sandströmille teoksesta Transparente blanche (suom. Outi Menna nimellä Valkea kuulas).

Palkintoraadin mukaan ”Sandströmin kerronta on kevyttä ja mietiskelevää, mausteena absurdiutta ja maagista realismia. Kirjan nimi on erinomainen: se viittaa paitsi kertojan vanhempien omenatarhaan, myös tekstin ja elämän kuulauteen.”

Kirjaston asiantuntijoista koostuva palkintoraati jatkaa:

”Peter Sandströmin Transparente blanche (suom. Valkea kuulas) on ruotsinkieliselle Pohjanmaalle sijoittuva kuvaus paluusta juurille, kirjaimellisesti omenapuiden juurille. Kasvutarinassa rakkaus on jokapäiväistä lämpöä, sanojen ja tekojen kautta välittyvää voimaa. Sekä tarinankerronta että kieli on hienovaraista. Outi Mennan suomennos tavoittaa kielen vivahteet. Romaanin eri aikakerrostumat on nivottu luontevasti yhteen ja kerroksellinen, hieman sipulimainen rakenne avaa tarinaa vähitellen. Tekijä luottaa lukijaan.”

Teoksen on kustantanut S & S (2014).

Palkintona on ”Kultainen kirjastokortti” ja 1000 euroa.

Yleisön suosikiksi Korppiretki
Yleisön suosikiksi Helmet-kirjastojen asiakkaat valitsivat Mika Honkalinnan luontokirjan Korppiretki.

Helmet-kirjastot järjestivät 9. – 31.8. yleisöäänestyksen, jossa kirjaston asiakkaat saivat äänestää omaa suosikkiaan finalistien joukosta. Yleisön suosikin kunniakirjan sai Mika Honkalinna teoksestaan Korppiretki (Maahenki 2015). Teos sai 20.2 prosenttia kaikista annetuista äänistä.
Korppiretkeä on kuvailtu ”kunnianosoitukseksi korpille, jota voisi kutsua suomalaisen luonnon erakkoälyköksi”.

Helmet-kirjallisuuspalkinto nostaa esille laatukirjallisuutta
Helmet-kirjallisuuspalkinto annetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle teokselle. Palkinto jaetaan noin viiden vuoden sisällä ilmestyneelle kirjalle.

Kirjastot haluavat nostaa esille tulevaisuuden klassikoita ja muistuttaa, että laatukirjallisuus kestää vuodesta toiseen.

Helmet-kirjallisuuspalkinto ilmaisee myös, että kirjastoissa työskentelee kirjallisuuden asiantuntijoita. Kirjallisuus on aina ollut ja on jatkossakin kirjastotoiminnan ydintä.
Helmet-kirjallisuuspalkinnolla halutaan lisäksi nostaa esille erilaisia ja marginaalisempia kirjallisia ääniä.

Palkintoraati koostui Helmet-kirjastojen kirjallisuusasiantuntijoista. Raadin puheenjohtajana toimi Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola.

Kaikki finalistiehdokkaat 2016

Helmet-kirjallisuuspalkinto 2017
Ensi vuoden HelMet-kirjallisuuspalkintofinalistit julkistetaan elokuussa 2017. Varsinainen palkinto jaetaan syyskuussa 2017."
15150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Plkinnosta päättivät:

Anne Ala-Honkola
Niina Holm
Satu Nylund
Merja Lamminparras
Jukka Räisänen
informaattorina ruotsiksi Maria Grundvall

Äänestä
  • Dom hör alla till SFP ?

    1Äänestä

  • såbradå kirjoitti:

    Dom hör alla till SFP ?

    Så bra att få nya medlemmar !

    1Äänestä

yle:

"Svenskspråkiga böcker samlar inte damm
18.05.2015 - 10:05
Maria Grundvall sköter om att svenskspråkiga böcker förnyas i Grankulla stadsbibliotek.
AXEL NURMIO HELSINGFOR
Biblioteken i Grankulla, Esbo och Vanda lånar ut fler böcker än åren innan. Yle Huvudstadsregionen har tagit reda på hur de svenskspråkiga kunderna beaktas i respektive städer.

I Grankulla användes knappa fyrtio procent av medlen för inskaffning av ny litteratur för att skaffa svenskspråkig litteratur. Enligt Maria Grundvall, ansvarig för anskaffning av svenskspråkig vuxenlitteratur i Grankulla stadsbibliotek, är andelen i procent mindre än förut, men totala summan som finns att använda för svenskspråkig litteratur har ändå ökat.

- Vi tar i beaktande hur mycket böckerna lånas till andra bibliotek i området. Majoriteten av kunderna utanför Grankulla lånar på finska, vilket vi också måste beakta i anslagsfördelningen, säger Grundvall.

Grundvall berättar att det kan se ut som om de svenska böckerna skulle minska, eftersom det under den senaste tiden har sålts böcker för att få rum för nya böcker.

- Vi är inte ett arkiv. Vi måste se vilka böcker som lånas. Vi har inte rum för böcker som endast står i våra hyllor och samlar damm, säger Grundvall.

E-böcker svårare att få tag på

Utbudet av e-böcker har ökat stadigt i huvudstadsregionen, och enligt HelMet-bibliotekens statistik har lånen av e-böcker fördubblats under det senaste året. År 2014 gjorde Helmet knappa hundratusen e-lån.

Enligt Grundvall är utbudet av e-böcker långt beroende på hur förlagen vill ge ut e-böcker och licenser till dem.

- Alla förlag vill inte ens att biblioteken ska kunna låna ut e-böcker, eftersom förlagen vill sälja sina böcker direkt till kunden, säger Grundvall.

Mera pengar för svenskspråkiga böcker i Esbo

År 2013 ökade Esbo sitt anslag för inskaffning av nya böcker med nästan tjugotusen euro. Året efter lånade biblioteken i Esbo ut nästan tio procent mera böcker på svenska.

Enligt Marit Jukola som jobbar med anskaffning av svenskspråkigt material till Esbo stadsbibliotek har efterfrågan på det svenska materialet ökat redan under en längre tid.

- Efterfrågan växte redan innan vi fick mera anslag. Efter att vi kunde skaffa mera material ökade också lånen av det svenskspråkiga materialet. Det är positivt att se att människor lånar mera när vi satsade på utbudet, säger Jukola.

Lägre efterfrågan i Vanda i jämförelse med svenskspråkiga invånare

I Vanda ligger anslagen för inskaffning av nytt material till biblioteken på en låg nivå i jämförelse med resten av landet.

- Man får lite böcker för summan som finns budgeterad för svenska böcker. När böckerna sedan sprids jämt ut i biblioteken i Vanda ser det magert ut i hyllorna, berättar Mikko Vainio, chef för bibliotekstjänsterna i Vanda."

1Äänestä

Vad det är surt igen.

1Äänestä

Tulee mieleen Finlandia-kirjallisuuspalkinto!

Valtava yliedustus rusukirjailijoilla voittajien suhteen. Ja jos ei löydy rusua, niin valitaan ainakin sveko. Sehän on svekokratian motto.

Äänestä
  • Sitä se on kun kaikki virallinen suomalaisuus jaetaan tasan suomenruotsalaisten kanssa. 5 prosentin vähemmistölle 50 prosentin osuus. Yliedustus on näin selviö.

    Äänestä

Joutilaat rusut valitsevat ammatikseen usein jonkun taiteen lajin. Käytyään kalliit koulut, heidän tuotoksensa ovat joskus jopa hyviä. Usein kyllä ylitaiteellisia ja naivisteja tuotoksia. Mutta rusuja on paljon taiteilijoiden joukossa, koska suku antaa rahaa elämiseen, eikä heidän tarvitse mennä tavallisiin töihin.
Se tarkoittaa, että vähän aikaa yritetään tehdä jotain taiteellista ja sitten aletaan arvostelemaan toisten töitä. Sillä joka ei osaa, voi aina arvostella. Tästä johtuen rusuista tulee asiantuntijoita, jotka päättävät palkinnoista ja apurahoista.

1Äänestä

Det är ju utmärkt att SFP hinner överallt.

1Äänestä
  • Ei hämähäkin tarvitse ehtiä mihinkään. Riittää kun on verkot tarpeeksi laajalla.

    1Äänestä

Tosi typerää kääntää ruotsinkieliset kirjat suomeksi. Suomihan on kaksikielinen maa. Vai eikö olekkaan? Valehteleeko RKP?

Äänestä
  • Vaför översätts böcker på engelska till finska,alla behärskar ju engelska.

    1Äänestä

  • Sen sijaan suomenkieliset kirjat on PAKKO kääntää ruotsiksi, jotta ne voisivat voittaa Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon!

    Näet Pohjoismaiden toiseksi suurin kieli ei "jostain syystä" ole hyväksytty kieli tuossa kilpailussa???

    Äänestä

"Minulle sanottiin: "Hurri, mene takaisin Ruotsiin"
pohjalainen | 15.09.2016 12:56 (Päivitetty: 15.09.2016 13:03)
SYRJINTÄ Ruotsia äidinkielenään puhuva Marina Sandström koki ikäviä työskennellessään kirjastossa Turussa. Lue lisää..."

Äänestä

Muutto Ruotsiin on alkanut. Nuoret likat lähtevät, kun pääsevät koulusta.
Ankkalammikko ahdistaa, pakko lähteä Ruotsiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sillälailla--- kirjoitti:

RKP hoiti palkinnon ruotsinkieliselle taas.


metro:

"Kirjastot palkitsivat Peter Sandströmin romaanin - yleisön suosikki oli luontokirja

Pääkaupunkiseudun kirjastot palkitsivat kirjailija Peter Sandströmin teoksestaan "Valkea kuulas" (alkukielellä Transparente blance). Teoksen on kustantanut Shildts & Söderströms (2014).

Helmet-kirjallisuuspalkinto annetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle teokselle, joka on ilmestynyt noin viiden viimeisimmän vuoden aikana, kerrotaan palkitsijoiden torstai-iltana julkisuuteen saattamassa tiedotteessa.

Palkinto on ”kultainen kirjastokortti” ja 1000 euroa.

Helmet-kirjastoverkkoon kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot. Palkinnosta päätti asiantuntijaraati.

Helmet-kirjastot järjestivät myös yleisölle äänestyksen elokuun aikana. Asiakkaat valitsivat ehdokkaiden joukosta suosikikseen Mika Honkalinnan luontokirjan "Korppiretki".

Teoksen on kustantanut Maahenki (2015)."


"Helmet-kirjallisuuspalkinnon voittajat on julkistettu
Helmet-kirjallisuuspalkinto 2016 on myönnetty Peter Sandströmille teoksesta Transparente blanche (suom. Outi Menna nimellä Valkea kuulas).

Palkintoraadin mukaan ”Sandströmin kerronta on kevyttä ja mietiskelevää, mausteena absurdiutta ja maagista realismia. Kirjan nimi on erinomainen: se viittaa paitsi kertojan vanhempien omenatarhaan, myös tekstin ja elämän kuulauteen.”

Kirjaston asiantuntijoista koostuva palkintoraati jatkaa:

”Peter Sandströmin Transparente blanche (suom. Valkea kuulas) on ruotsinkieliselle Pohjanmaalle sijoittuva kuvaus paluusta juurille, kirjaimellisesti omenapuiden juurille. Kasvutarinassa rakkaus on jokapäiväistä lämpöä, sanojen ja tekojen kautta välittyvää voimaa. Sekä tarinankerronta että kieli on hienovaraista. Outi Mennan suomennos tavoittaa kielen vivahteet. Romaanin eri aikakerrostumat on nivottu luontevasti yhteen ja kerroksellinen, hieman sipulimainen rakenne avaa tarinaa vähitellen. Tekijä luottaa lukijaan.”

Teoksen on kustantanut S & S (2014).

Palkintona on ”Kultainen kirjastokortti” ja 1000 euroa.

Yleisön suosikiksi Korppiretki
Yleisön suosikiksi Helmet-kirjastojen asiakkaat valitsivat Mika Honkalinnan luontokirjan Korppiretki.

Helmet-kirjastot järjestivät 9. – 31.8. yleisöäänestyksen, jossa kirjaston asiakkaat saivat äänestää omaa suosikkiaan finalistien joukosta. Yleisön suosikin kunniakirjan sai Mika Honkalinna teoksestaan Korppiretki (Maahenki 2015). Teos sai 20.2 prosenttia kaikista annetuista äänistä.
Korppiretkeä on kuvailtu ”kunnianosoitukseksi korpille, jota voisi kutsua suomalaisen luonnon erakkoälyköksi”.

Helmet-kirjallisuuspalkinto nostaa esille laatukirjallisuutta
Helmet-kirjallisuuspalkinto annetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle teokselle. Palkinto jaetaan noin viiden vuoden sisällä ilmestyneelle kirjalle.

Kirjastot haluavat nostaa esille tulevaisuuden klassikoita ja muistuttaa, että laatukirjallisuus kestää vuodesta toiseen.

Helmet-kirjallisuuspalkinto ilmaisee myös, että kirjastoissa työskentelee kirjallisuuden asiantuntijoita. Kirjallisuus on aina ollut ja on jatkossakin kirjastotoiminnan ydintä.
Helmet-kirjallisuuspalkinnolla halutaan lisäksi nostaa esille erilaisia ja marginaalisempia kirjallisia ääniä.

Palkintoraati koostui Helmet-kirjastojen kirjallisuusasiantuntijoista. Raadin puheenjohtajana toimi Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola.

Kaikki finalistiehdokkaat 2016

Helmet-kirjallisuuspalkinto 2017
Ensi vuoden HelMet-kirjallisuuspalkintofinalistit julkistetaan elokuussa 2017. Varsinainen palkinto jaetaan syyskuussa 2017."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu