Aikoinaan olin uskonnonpsykologian kurssilla. Lennoitsijan idea oli kertoa, mikä uskonnonmuoto on lapsellista, mikä kehittynyttä.
Hän otti esille rukouksen "Levolle lasken, Luojani", joka usein opetetaan lapsille. Hänen mielestään aikuinen, joka käyttää tätä rukousta, on jäänyt lapsen tasolle. Aikuisen rukous on kuulemma vapaamuotoista ja harkittua. Veljissä ja sisarissa teologeissa kävi selvä kohahdus, koska useimpien iltarukous oli juuri tämä.
Kun olin nuori, suurimmaksi synniksi mainittiin muotojumalisuus. Henkilö oli näennäiseltä olemukseltaan hyvä kristitty, mutta kristillisyys olikin totuttua saman toistamista. Ihmisen sydän ei ollut vielä avautunut elävälle kristillisyydelle. Muistan miten uskonnonopettaja arvosteli myös muita uskontoja muotojumalisuudesta, saman toistamisesta, jossa sydän ei ole mukana.
Nyt tiedämme paremmin. Kun "muotojumalisuus" häviä, koko kistinuskon harjoittaminen pyrkii haihtumaan "muotojumalisuuden" myötä.
Kun lapsi lausuu: "Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos vuoteeltani en nousisi, taivaaseen ota luoksesi. Aamen.", hän tuntee olonsa turvalliseksi parhaassa hoivassa, Jumallalle jättäytyneenä. Kun hän tulee aikuiseksi ja rukoilee edelleen samaa rukousta, on kuin siitä olisi avautunut uusia puolia, yksinkertaisesta rukouksesta. Kun hän lausuu sen, hänen on turvallista olla maailmassa, joka onkin paljon suurempi ja turvattomampi kuin lapsena luulikaan. Lapsena opittu rukous antaa turvan sellaisissakin asioissa, joita lapsena ei osannut ajatellakaan.
Kun on monet kerrat käynyt kirkossa, kirkkokäsikirjan rukouksien sanamuodotkin ovat tulleet tutuiksi ja rakkaiksi. Jostakin käsittämättömästä syystä niitä kuullessa on hyvä olla. Niistä saa vielä evästä matkallekin. Ne soivat korvissa arkenakin.
Oma iltarukoukseni on ortodoksinen pyyntö Pyhälle Hengelle. Olen sen oppinut kuulemalla, en lukemalla:
Taivaallinen Kuningas, / Lohduttaja, totuuden Henki,
jokapaikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde / ja elämän antaja,
tule ja asu meissä, / ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, / meidän sielumme.
Sitten pyydän aina vakiintuneen kaavan mukaan siunausta läheisilleni, vaimolleni ja itselleni sekä kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa. Lausumme rukoukset yhdessä vaimoni kanssa.
Rukouksessa ei tarvitse näyttää Jumalalle, että osaa rukoilla aikuismaisesti ja kehittyneesti. Kyllä Hän kulee mitä tahansa, kun Hänen puoleensa kääntyy. Ja jos ei jaksa rukoilla, Pyhä Henki rukoilee silloin meidän puolestamme sanomattomin huokauksin.
Hän otti esille rukouksen "Levolle lasken, Luojani", joka usein opetetaan lapsille. Hänen mielestään aikuinen, joka käyttää tätä rukousta, on jäänyt lapsen tasolle. Aikuisen rukous on kuulemma vapaamuotoista ja harkittua. Veljissä ja sisarissa teologeissa kävi selvä kohahdus, koska useimpien iltarukous oli juuri tämä.
Kun olin nuori, suurimmaksi synniksi mainittiin muotojumalisuus. Henkilö oli näennäiseltä olemukseltaan hyvä kristitty, mutta kristillisyys olikin totuttua saman toistamista. Ihmisen sydän ei ollut vielä avautunut elävälle kristillisyydelle. Muistan miten uskonnonopettaja arvosteli myös muita uskontoja muotojumalisuudesta, saman toistamisesta, jossa sydän ei ole mukana.
Nyt tiedämme paremmin. Kun "muotojumalisuus" häviä, koko kistinuskon harjoittaminen pyrkii haihtumaan "muotojumalisuuden" myötä.
Kun lapsi lausuu: "Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Jos vuoteeltani en nousisi, taivaaseen ota luoksesi. Aamen.", hän tuntee olonsa turvalliseksi parhaassa hoivassa, Jumallalle jättäytyneenä. Kun hän tulee aikuiseksi ja rukoilee edelleen samaa rukousta, on kuin siitä olisi avautunut uusia puolia, yksinkertaisesta rukouksesta. Kun hän lausuu sen, hänen on turvallista olla maailmassa, joka onkin paljon suurempi ja turvattomampi kuin lapsena luulikaan. Lapsena opittu rukous antaa turvan sellaisissakin asioissa, joita lapsena ei osannut ajatellakaan.
Kun on monet kerrat käynyt kirkossa, kirkkokäsikirjan rukouksien sanamuodotkin ovat tulleet tutuiksi ja rakkaiksi. Jostakin käsittämättömästä syystä niitä kuullessa on hyvä olla. Niistä saa vielä evästä matkallekin. Ne soivat korvissa arkenakin.
Oma iltarukoukseni on ortodoksinen pyyntö Pyhälle Hengelle. Olen sen oppinut kuulemalla, en lukemalla:
Taivaallinen Kuningas, / Lohduttaja, totuuden Henki,
jokapaikassa oleva ja kaikki täyttävä,
hyvyyden lähde / ja elämän antaja,
tule ja asu meissä, / ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, / meidän sielumme.
Sitten pyydän aina vakiintuneen kaavan mukaan siunausta läheisilleni, vaimolleni ja itselleni sekä kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa. Lausumme rukoukset yhdessä vaimoni kanssa.
Rukouksessa ei tarvitse näyttää Jumalalle, että osaa rukoilla aikuismaisesti ja kehittyneesti. Kyllä Hän kulee mitä tahansa, kun Hänen puoleensa kääntyy. Ja jos ei jaksa rukoilla, Pyhä Henki rukoilee silloin meidän puolestamme sanomattomin huokauksin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus josta ei tule mitään keskustelua koska siinä ei ole uskovia kiinnostavaa seksiä mukana:)
Ei siitä keskustelua tarvitse tullakaan.
Oikeastaan on niin, että jos keskustelua ei synny, sitä parempi. Se paremminkin viittaa siihen, että sisältö saa muidenkin hyväksymisen. Ehkei ole tullut ajatelleeksi koko asiaa, mutta nyt kun se sanoin ilmaistaan, tulee tuntemus, että niinhän se onkin.
Ainakin olet saanut sanoa ajatuksesi ja sekin on hyvä tulos. Pitkään vain ajatusten esittely ei tietenkään ole muista mukavaa, koska pyytämättä saadut vastaukset voivat tuntua tarpeettomilta.
Minä en edes viitsi lukea jaarituksiasi koska et milloinkaan vastaa sinulle esittyihin kysymyksiin omasta uskostasi. Olet pelkkä paskanjauhaja!
Levon hautausmaa on Lahden lähellä. Kun rukoilemme "Levolle lasken Luojani", tarkoittaako se sitä että Luoja lasketaan Levon hautausmaalle yön ajaksi?