Runoja syksyn tunnelmista !

Syksy tullut on!
Punaisena vaahtera loistaa,
koivu keltamekkoineen.
Vihreä vielä voimissaan,
kohta ruskean sävyn saa.

Torilla kauniit kanervat,
juurekset, omenat punaiset.
Houkuttaa ostoskoriin laittaa,
syksyn sato värikäs,
sitten jokaiselle, makoisalta maistaa.

Taivas kirkas, väliin harmaa,
linnut meiltä kauas karkaa.
Kurkiaurat huutoineen,
kertoo meille, tulemme uudelleen.
Joutsenet ja hanhet myös,
matkaan ehtii, minne, kuka ties.

Tänne jäämme odottamaan,
pimeään ja kylmään,
mutta kauan vielä väreillään,
meille syksy jakaa ilojaan.

Minäkin mukana muittien
kirjoitan yhden runon.
Kynä kädessä suihkien
omanlaiseni punon.

Syksy on tullut sateineen
ohi on mennyt kesä.
Lehdetkin vähän jo kalvenneet
tyhjinä joka pesä.

Mä runon kirjoitan lyhyen,
mietteissä ihan synkän.
muitoissa hajupoikien
kirjoitan tämän tynkän

Meneppäs ulos niin huomaat
syksy on tulos.
Lehtipuut, pensaat, kukat
ja muut,
riisuvat vaatteensa juu.
Mutta toista on minun
kun jo tulee vilu.
Pohjoisesta kylmää pukkaa,
ilman pusakkaa ei pärjää kukkaa.

Kotona lämmin olo
on se sellainen kolo
jossa
jo patterit lämmittää
eikä kylmässä tarvitse täristä.

yöllä vaahtera suuteli hallaa
pukeutui tuulen vaatteisiin
tähtien kirkastuessa
alastomat oksat
maa levittänyt punaisen maton
talven kulkea nurmen yli

syysmyrskyn repimä meri

heijastaa

harmautensa pilviin

kurkien hylättyä suolle

kypsyneet karpalot

lahdella kaksi surullista joutsenta

pohtii

pitäisikö

vai ei

lentää päivän verran

etelämmäksi

Vanhuksen maennus !
-

Linnunlailla liitelen
kauas lämpimään

linnut kertoo laumoissa

saapuu syksy
kylmät sateet
vihmoo jo maisemaa

yskinäinen sydän itkee
elettyä elämää



turhaanko kaiken sain
turhaanko menetin
turhaako oli koko elämä

sielu jo lenää
kaukana pilviin
jättää maailman murheineen

mutt´´
maja maallinen vielä vaeltaa

mieli on raskas
musta on yö
pois tahtoo jo vanhus vaivaivainen

yksin ei jaksa
haula ei kaksin
miettii vanhus ihmeissään

kuinka vanhana elämästä selviää,

Monelle syksy raskasta aikaa,
kuolema luonnossa masentaa.
Eikö jaksa luonnon värit,
ei kuulakkuus syksyisen sään,
mielikö maata vain mataa?

Totta nuo vanhuuden vaivat ja tuskat,
niiltä ei säästy monikaan.
Toivoisi kuitenkin mieleen mustaan,
ilon siemenet itämään.
Päivä voi huominen toiselta näyttää,
toivoa ei saisi menettää.

Sydän ikävää tuntee,
kaipaa rakkaitaan.
Vanhus odottaa jo lähtöään.
Aika ei vielä kypsä lie,
maallinen taival jatkuu miten vie..
Täyttyy aika, kypsyy vilja,
korjaa Luoja rakkaitten luo.


Ystävät, jaksakaa auttaa,
mieltä murheista innostaa.
Pienistä sanoista ilo syntyy,
kohta jo hymyyn taipuu suu.
Aurinko taivaalla hymyilee,
lohtua mieleen murheiseen tuo.

ei muuta kuin riivaamaan
runoille. vaikuttamaan

Syksyn viestin tuuli tuo !

-
Suomi-neito
kaunein päällä maan
pohjan tuulissa värjöttää

tuimat tuulet puhaltaa maailmalta
kumisee kummat viestit

vieras kansa vaeltaa
pakoon pahaa maailmaa

turvaa etsii
turvaako saa
rajalla törmää vartijaan

pois kääntyy toivoton kansa
vaellus on ihmiskunnan ansa

neuvon antaa kaukaa kaiku,
yli niittyjen
yli metsien kuului viestin raiku

älä koskaan hylkä sunnyin maatas
vieraassa maassa et voi rakkutta saada

pakoon ei pääse pakenemalla
elämän voi korjata vain rakentamalla

jää ihminen rakkaaseen kotimaahas

rauniot raivaa korjaa rakenna
ystävyyttä osoita sodat lopeta
viholliselle kätes ojenna

älä ihminen vaella vieraaseen maahan
sillä kylmyyttä saat
samaa tuskaa tuot jota pakenet,

onni ei lyöydy vaeltamalla
onni löytyy vain rakentamalla

katso ihminen sielusi silmin
onni asuu vain sinussa

vapauta onni sielusi kahleet
anna rakkauden virrata valtoimenaan


rakasta ihminen omaamaata
älä koskaan sitä turmioon saata

Kiitän runoista itse olen niin hölmö en osaa, olen kuitenkin taiteellinen en tosikko.

70 palstalta siirretty runo syksystä

eilen katettiin pöytä linnuille
västäräkki riemuitsi keväästä
ihan äsken aurasivat muuttolinnut tien etelään
kirsikkapuun lehdet punastuivat kainosti
syystuulen kutsuessa ne tanssin pyörteisiin
tänään sulkevat muurahaiset kekojensa ovet
koivu riisuu lehtensä
väsyneet airot aitassa soutajaa vailla
veneen nukahtaessa rannalle
kynttilöiden syttyessä istahtavat
rahanvaihtajat
temppelin portille

Harmaa tukka,
villasukka,
olo viluinen
nokka nuhainen.

Ihan tässä kummastuu
äsken oli toukokuu.

Sammale tuoksui ja tuntui pehmeältä
jaloissani.
Löysin puolukoita, niin kirkkaina näkylvät rahkasammaleen seassa. Kotona sekoitin 5 dl puolukkaa 1 1/2 dl sokeria ja sekoitin kunnes sokeri oli täysin sulanut.
Sen säästän vain maksalatikon kanssa syötäväksi, mutta huomennapa teen Lindströmin pihvejä punajuurilla.
Tuttu metsä entisen kesäpaikkani lähellä, oli kuin tervehdys entisestä, minä vaan huomasin tulleeni vanhaksi. Elämälle kiitos silti!

Runoille kiitos ei muille siis paskalle.

Vaik on sää viel poutainen
kohta suruissaan se itkee.
Syksyn sade kosteinen
lämmön ,valon kitkee

väriloistollaan luonto juhlii
pukeutuen parhaisiin
tuulikin riehaantuu
puuskiin saakka innostuu

onnistunutta suvea
tammikin tuuhea
juhlistaa terhoilla
niillä vielä vaaleilla

meillä auringonkukat
kukkaan vasta avautuvat
jonne sitruuna- ja nokkosperhot
perustaneet ruokakerhot

On syksy meille saapunut
ja aika hiljaa mataa.
Päivänpaiste hiipunut
ja enemmän vain sataa.

Pihlajat nuo kaunoiset
marjojansa kantaa
vaiheilla talven pakkasten
linnuille ruuan antaa.

Hetki vielä kun jaksetaan
maa martaiseksi muuttuu
Vaiheilla syyspakkasten
kuin ruohonkorsille suuttuu.

Sitten on vaihe valkoinen
vuorossa lumi ja jääkin
Otteessa tuon pakkasen
palelee joskus pääkin.

Suksilla voidaan sujuttaa
kelkoilla liu'uskella.
huurupartaisna taivaltaa
talven taipaleella.

Unta vain !

-
Se oli unta ihanaa
sinut näin
olit silloin vierelläin
sydän lämmin sykki niin
sylliin kiedoit
jäin unelmiin
yö lämmin syysusvaan peittyi
pimeys salaperäisen suojan antoi
rakkauden huuma kahta nuorta kantoi
tuli aamu
sumu haihtui
olit poissa
heräsin