Profeetta pimeydessä

Profeetta

Profeetta katsoi ympärilleen ja oli ihmeissään. Miten on mahdollista, että minä, joka olen näkijä, en näe mitään? Täällähän on aivan pimeää. Missä minä oikein olen?

Ei ollut edes ketään, keneltä olisi voinut kysyä, koska missään ei näkynyt ristin sieluakaan.

Minä olen siis aivan yksin, profeetta havahtui ja oli entistä enemmän kummissaan. Ei voi olla totta. Miten minä olen tänne joutunut?

Silloin se alkoi. Outo tunne, joka painoi ja ahdisti. Oli vaikeaa hengittää. Rintaan pisti ja joka puolella alkoi tuntua kipua. Mitä minulle nyt tapahtuu? Ja miksi? Mitä tämä oikein on?

Profeetta mietti elämäänsä. Olenkohan minä erehtynyt? Jos kaikki onkin ollut kuvittelua? Jos minä en olekaan profeetta.

Ei, kyllä minä olen profeetta, profeetta vakuutti itselleen. Eihän ole muuta mahdollisuutta. Näinhän minä olen kokenut koko ikäni.

”Luulet vain”, ilkkui joku vieressä. ”Et sinä ole profeetta. Sinä olet narsisti ja suuruudenhullu, oikeastaan oikeasti hullu, joka pitäisi toimittaa hoitoon ja heti.” Profeetta ei välittänyt pilkkasanoista. Hän oli jo niin tottunut ivahuutoihin, etteivät ne koskeneet häneen millään tavoin.

Sanoisi nyt Jumala jotakin, mietti profeetta kuumeisesti. Mutta Jumala ei sanonut mitään. Pimeyden autiudessa oli painostava hiljaisuus. Onkohan Jumala hylännyt minut?

Haluaisin kyllä kuolla. Kun pääsisi pois. Eihän minusta ole mitään iloa ja hyötyä kenellekään. Profeetta hätkähti synkkiä ja toivottomia ajatuksiaan.

Ei kai tässä auta muu kuin odottaa ja mennä päivä kerrallaan, profeetta huokaisi alistuneena. Ehkä joskus tapahtuu jotakin, kun on sen aika.

Silloin pimeyttä halkoi yhtäkkiä kirkas valonsäde. Profeetta haukkoi henkeään, kun hän näki, missä hän oli kaiken aikaa ollut.

Jatkuu sunnuntaina 18.9.2016.

3

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amen Jouko! Kuvaus on sykähdyttävä.

    • sdfgasdfasd

      Oi kuinka symppistä. Joukoa nyppii kun kaikki eivät pidäkään profeettana. Älä huoli, et ole yhtään kummemmassa asemassa kuin muutkaan itseään profeettoina pitävät. Ei heitäkään itsensä lisäksi kukaan muu ota kovin vakavissaan.

    • Toivon että jatko pysyy samassa formaatissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      12
      2950
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      46
      1931
    3. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1713
    4. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1703
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      79
      1444
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      991
    7. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      908
    8. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      185
      866
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      54
      792
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      17
      764
    Aihe