Vain syylliset julistetaan vapaaksi!
Kesti luvattoman kauan, ennen kuin lopulta tunnusti syyllisyyteni ja syntini Jumalan edessä. Olin jo kuullut evankeliumia katusaarnaajan kautta monen kuukauden ajan. Olin pyytänyt hänet luokseni humalassa ollessani ja olin saanut häneltä traktaatteja luettavaksi. En kuitenkaan uskonut vielä silloin Jeesukseen Kristuksen omakohtaisena vapahtajana ja pelastajana.
Olin ryypännyt ja pelannut lähes kaiken, mitä minulla oli. Olin joutunut eroon vaimostani ja perheestäni, sillä hän oli lopulta hylännyt minut. Tahdoin enää vain kuolla. Siinä tilanteessa ja niissä ajatuksissa tapasin jälleen kerran katuevankelistan, joka pysäytti minut matkallani baariin juopottelemaan. Hän rukoili puolestani ja koin ihmeellisen lämmön rinnassani. Päätin lopettaa juomisen ja se onnistui. Sain myös palata vaimoni ja perheeni luokse.
Kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin annoin elämäni Jeesukselle: ennen kuin annoin periksi taisteluni Jumalaa vastaan. En ymmärtänyt tuon taivaallista Raamatusta, jota yritin nyt herätyksen tilassa lukea. Minun oli lopulta tunnustettava Jumalalle, että en voi auttaa itse itseäni. Vaikka olin lopettanut jo juomisen, niin ongelmani olivat ylitsepääsemättömät. Niin minä tuskissani huusin avukseni Herran nimeä ja annoin itseni Jumalalle kokonaan. Annoin elämäni Herran haltuun ja päätin luottaa häneen, tuli mitä tuli. "Tämä on tie, jonka tahdon nähdä loppuun saakka", ajattelin.
En kokenut tuossa hetkessä mitään ihmeellistä. Olin yksin ajatusteni kanssa Jumalan edessä. Kun menin nukkumaan, niin rukoilin tapojeni mukaan iltarukouksen ja pyysin päivän syntejäni anteeksi. Kun heräsin aamulla, niin ihmettelin, miksi minulla oli niin valtavan kevyt olo? Miksi tuska ja ahdistus olivat kokonaan poissa? Minä säikähdin ja luulin, että Jumala oli hylännyt minut, vaikka seurakunnassa, jossa olin alkanut käydä, oli sanottu, että Jumala ei minua koskaan hylkää. Luulin, että tuska ja ahdistus ovat jokapäiväinen osa kristityn elämää. Nyt kun ne olivat poissa, luulin hädässäni, että Pyhä Henki oli lähtenyt minusta pois. Jumala oli jättänyt minut. Minulle oli nimittäin sanottu, että Pyhä Henki asuu minussa, koska olin jo tunnustanut uskovani Jeesukseen ja evankeliumin sanaan tätä ennen.
Kun sitten näissä ajatuksissani keittelin kahvit ja nautin aamiaista, niin vasta silloin tajusin sen, mitä minulle oli tapahtunut. Minulla oli rauha sydämessäni! Jumalan rauha oli vallannut sydämeni! Pyhä Henki oli tullut minuun asumaan! Olin vasta nyt saanut syntini anteeksi ja tullut Jumalan lapseksi! Mikä valtava riemu siitä koituikaan sydämelleni! Siitä kelpasi todistaa heti vaimolleni ja perheelleni ja kaikille seurakunnassa. Sillä tiellä yhä edelleen olen, armosta pelastettuna Jumalan lapsena. Ja nyt sen todella tajuan:
Vain syylliset julistetaan vanhurskaiksi, vapaaksi kaikesta siitä, mistä emme voineet vanhurskaiksi lain pitämisen kautta tulla.
Kesti luvattoman kauan, ennen kuin lopulta tunnusti syyllisyyteni ja syntini Jumalan edessä. Olin jo kuullut evankeliumia katusaarnaajan kautta monen kuukauden ajan. Olin pyytänyt hänet luokseni humalassa ollessani ja olin saanut häneltä traktaatteja luettavaksi. En kuitenkaan uskonut vielä silloin Jeesukseen Kristuksen omakohtaisena vapahtajana ja pelastajana.
Olin ryypännyt ja pelannut lähes kaiken, mitä minulla oli. Olin joutunut eroon vaimostani ja perheestäni, sillä hän oli lopulta hylännyt minut. Tahdoin enää vain kuolla. Siinä tilanteessa ja niissä ajatuksissa tapasin jälleen kerran katuevankelistan, joka pysäytti minut matkallani baariin juopottelemaan. Hän rukoili puolestani ja koin ihmeellisen lämmön rinnassani. Päätin lopettaa juomisen ja se onnistui. Sain myös palata vaimoni ja perheeni luokse.
Kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin annoin elämäni Jeesukselle: ennen kuin annoin periksi taisteluni Jumalaa vastaan. En ymmärtänyt tuon taivaallista Raamatusta, jota yritin nyt herätyksen tilassa lukea. Minun oli lopulta tunnustettava Jumalalle, että en voi auttaa itse itseäni. Vaikka olin lopettanut jo juomisen, niin ongelmani olivat ylitsepääsemättömät. Niin minä tuskissani huusin avukseni Herran nimeä ja annoin itseni Jumalalle kokonaan. Annoin elämäni Herran haltuun ja päätin luottaa häneen, tuli mitä tuli. "Tämä on tie, jonka tahdon nähdä loppuun saakka", ajattelin.
En kokenut tuossa hetkessä mitään ihmeellistä. Olin yksin ajatusteni kanssa Jumalan edessä. Kun menin nukkumaan, niin rukoilin tapojeni mukaan iltarukouksen ja pyysin päivän syntejäni anteeksi. Kun heräsin aamulla, niin ihmettelin, miksi minulla oli niin valtavan kevyt olo? Miksi tuska ja ahdistus olivat kokonaan poissa? Minä säikähdin ja luulin, että Jumala oli hylännyt minut, vaikka seurakunnassa, jossa olin alkanut käydä, oli sanottu, että Jumala ei minua koskaan hylkää. Luulin, että tuska ja ahdistus ovat jokapäiväinen osa kristityn elämää. Nyt kun ne olivat poissa, luulin hädässäni, että Pyhä Henki oli lähtenyt minusta pois. Jumala oli jättänyt minut. Minulle oli nimittäin sanottu, että Pyhä Henki asuu minussa, koska olin jo tunnustanut uskovani Jeesukseen ja evankeliumin sanaan tätä ennen.
Kun sitten näissä ajatuksissani keittelin kahvit ja nautin aamiaista, niin vasta silloin tajusin sen, mitä minulle oli tapahtunut. Minulla oli rauha sydämessäni! Jumalan rauha oli vallannut sydämeni! Pyhä Henki oli tullut minuun asumaan! Olin vasta nyt saanut syntini anteeksi ja tullut Jumalan lapseksi! Mikä valtava riemu siitä koituikaan sydämelleni! Siitä kelpasi todistaa heti vaimolleni ja perheelleni ja kaikille seurakunnassa. Sillä tiellä yhä edelleen olen, armosta pelastettuna Jumalan lapsena. Ja nyt sen todella tajuan:
Vain syylliset julistetaan vanhurskaiksi, vapaaksi kaikesta siitä, mistä emme voineet vanhurskaiksi lain pitämisen kautta tulla.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ole Siunattu Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Minulle oli nimittäin sanottu, että Pyhä Henki asuu minussa, koska olin jo tunnustanut uskovani Jeesukseen ja evankeliumin sanaan tätä ennen.
Sinulle on sanottu paljonkin sellaista mikä on antanut sinulle väärän rauhan.
Pyhää Henkeä on turha etsiä sieltä missä uudesti kastetut mellastavat eikä Pyhää Henkeä anneta tunnustuksen perusteella vaan uskon saarnasta.
Siunausta Sinulle ja perheellesi, kiitos kun kerroit uskoontulostasi!
Kiitos, mukava lukea täällä henk.koht uskoontulo kokemuksia!
Kiitos todistuksestasi, kunnia Herralle Jeesukselle! Rauha säilyköön sisimmässäsi, luota aina Herraasi Jeesukseen, ihmisiin edes uskoviin ei voi perustusta panna. Rk 1933/38 on vahvasti ruokaisaa napostella, siitä löydät myös selkeät alaviitteet Vanhan Liiton kirjoituksiin...joissa niissäkin Jeesus kätkettynä! Siunattua matkaa kohti Taivaskotia, nähkäämme siellä!
Hieno todistus Sinulla. Minä olin alkoholisoitunut ja vailla elämän halua. Miten tähän oli tultu, minähän olin tehnyt pienenä poikana vakaan päätöksen, katsellessani isääni ja häneen humalaista olemusta vuosien ajan, etten koskaan laita viinaa suuhuni, enkä tupakkaa.
Toisin kutenkin kävi, ei urheilu josta pidin todellakin paljon, eikä mikään muukaan voinut erottaa minua alkoholista jonka olin kekannut kokeilemalla keskikaljaa joka oli juuri vapautunut kauppoihin.
Voi valtavaa mikä heikon itsetunnon omaavan murrosikäisen pojan olemukseen tuli jo parin keskarin vaikutuksesta. Tunsin löytäneeni tosi hyvän aineen elämääni, tätä tulisin käyttämään aina.
Tuolloin en poika poloinen vielä tiennyt että on tulossa myöhemmin aika, kun tuo aine alkaisi käyttämään minua.
Voisin kirjoittaa monta, monta riviä vuosista joihin mahtuu paljon pahaa, huonoa elämää, tekoja jotka todella olisi saanut jäädä tekemättä ja ne tuli tehtyä humalapäissäni.
Toki rehellisyyden nimissä, pitäisi kirjoittaa joitakin mukavia, nousuhumalan sävyttämistä hetkistä, kun valheellisessa nousuhumala / humala tunteessa tuntui, että olen tosi fiksu ja monien, monien ihailema, jopa kadehtima.
Hyppään nuo monet, pitkät vuodet yli ja kerron siitä kun Jumala alkoi vetämään puoleensa, nimittäin elämäni synkkyydessä, josta ei puuttunut myöskään itsemurha yrityksiä, aloin ajattelemaan, yksi kortti on katsomatta, nimittäin usko, Jumala ja Jeesus!
Jumalaanhan olin uskonut, mutta omalla tavallani, jolla ei kyllä Raamatun Jumalan ja Hänen ohjeittensa kanssa ollut pahemmin mitään tekemistä.
Loppujen lopuksi Jumala johdatti minut erääseen hengelliseen tilaisuuteen, jonka lopussa esitettiin ns. alttarikutsu., johon vastasin menemällä esille ja polvistumalla alttarille jossa minulle julistettiin kun ne tunnustin, kaikki syntini anteeksi, Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.
Siinä ei ollut mitään sen kummenpaa, ei välähdellyt missään, en kuullut mitään ääniä, enkä tuntenut sen kummempaa, ainut mitä ajattelin oli se, että vastasin tuohon kutsuun ja puolestani rukoiltiin, nyt sitten varmaan ole omalta puoleltani sen mitä ymmärsin tulemalla rukoiltavaksi.
Mutta seuraavana aamuna johon heräsin tunsin ihmeellistä rauhaa sisälläni ja tunnen edelleen vaikka aikaa on kulunut yli 30 vuotta.
Tuosta hetkestä olen uskonut että Jeesus on Jumalan Poika, syntieni sovittaja ja kerran tuleva minutkin hakemaan Taivaankotiin.
Hän on antanut minulle mielenkiintoisen elämän, mikään päivä ei ole ollut samanlainen. On ollut hyviä ja huonoja fiiliksiä, koettelemuksia, mutta aina on selvitty, ei ole tarvinnut turvautua, viinaan, päihteisiin, savuakaan en ole tuon illan jälkeen vetänyt, vaikka mielessä on käynyt. Aika ajoin Jumala on sallinut näyttää minulle, kuinka riippuvainen olen Hänen armostaan, mutta ei ole ollut eikä ole mitään eikä ketään muuta johon turveutua tämän epävarman ajan ja maailman keskellä. Olen tullut entistä enemmän vakuuttuneeksi Raamatun toteamukseen: Hänen armossaan on mille kylliksi, aamen.
Jk. Jeesus Kristus on Herra, ( myös minun ).
Kiitos Jeesukselle mitä Hän on elämässäsi tehnyt :) Siunausta Sinulle!
Näitä on mukava lukea! Tulee hyvä mieli, toisinkuin noista monista toisia parjaavista teksteistä,jotka eivät ketään rakenna!
Juuri niin! Meidäthän on kutsuttu JEESUKSEN Todistajiksi! Ois hyvä jättää sellaisia jalanjälkiä..koska ei-uskovatkin lukasee näitä sivuja.
Siunausta runsaasti edellisellekin todistajalle, Herrasi sinua vahvistakoon!!!
Jumala Siunatkoon sinuakin!
Oli hieno todistus, kiitos.
Hyvä mieli tuli kun tuon luki, kiitos Herralle hänen armoteoistaan ihmislapsia kohtaan ja suuresta rakkaudestaan.Minäkin lämpimästi suosittelen KR 33/38 niin ei tule väärinkäsityksiä.Siunausta sinulle ja perheellesi.
Minäkin tulin uskoon tietenkin pyytämällä synnit anteeksi Jumalalta.Olen myös saanut Pyhän Hengen kasteen.Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen.Olen myös käynyt kasteella.
Kiitos näistä uskoontulo todistuksista!
Jumalalle on kaikki mahdollista!
En halua lannistaa sinua, mutta voitko sydämestäsi mennä kaikessa yksinäisyydessä Taivaan Isän eteen ja kysyä mistä tuo rauha johtuu, mikä onkaan tilasi tällä hetkellä?
En näe sydämeesi, sen näkee vain Jumala.
JukkaTM. Voin, ja olen ollutkin. Rauha johtuu tästä:
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani- sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö.
Joh. 14:27
Näitä lisää tälle palstalle, kertokaa kuinka tulitte uskoon!
Ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä on sielun pelastus, jotta saa iankaikkisen elämän Jeesuksen luona Taivaassa. Tämä aika korottaa sairaiden parantumista, terveyttä, rikkautta ja kaikkea maallista hyvää. Mutta ei ne vie ketään perille. Jeesus kun on sydämessä Pelastajana ja Vapahtajana, silloin on sisimmässä rauha ja toivo olipa ne elämän olosuhteet mitkä tahansa. Silloin matkaamme Kotiin!
'Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa,
ettei yksikään , joka Häneen uskoo, hukkuisi,
vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.'
Oli hienoa lukea näiden kahden miehen uskoontulosta, siunausta teille!
Näinhän se on. Uskon päämäärä on sielujen pelastus.
Eimen.
Olette te hellarit aika veijareita tämän pelastuksen suhteen. Aivan itse päätitte antaa elämänne korkeimpiin käsiin, silloin kun huvitti tai elämässä oikein vitutti. Ei se niin mene. Lukekaa Raamattua, sillä tahtomisen että tekemisen vaikuttaa Jumala, ette itse.
Markus 16:15-16
"Jeesus sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Selkeästi on Sanassa monessakin kohtaa tuo valinnanpaikka meille kerrottu; joko uskot Jeesukseen Herranasi ja pääset Taivaaseen, tai et usko, ja tuomitaan kadotukseen. Se on valinnanpaikka ja valinta on tehtävä tässä ajassa missä elämme. Kuoleman jälkeen on myöhäistä. On kaksi tietä. Kumpaako kuljet?
Lapsesta asti uskoin Jumalaan, se oli sellaista hiljaista, luottavaista uskoa, uskoa parhaimmillaan.
Murkkuikäisenä vanhempieni painostuksesta, jotka olivat nelikymppisinä liittyneet helluntaiseurakuntaan, lähdin helluntailaisten hengelliseen kokoukseen. Olen ollut aina herkkä persoona ja mollivoittoiset sävelmät ja saarnaajien painostus saivat minut vuolaassa kyynelvirrassa kompuroimaan alttarille saamaan pelastuksen setäihmisen käsien alla. Häpesin palata penkkiin naama ihan punaisena ja räkäisenä. Miten olikaan joutunut tuollaiseen tunnekuohuun? No, nyt se oli tehty, olen varmaan uskossa ja vanhempani ovat varmaan tosi tyytyväisiä.
Sitten alkoi painostus seurakunnan taholta ja vanhempien taholta kasteelle menosta. Eihän ihminen voi olla oikeasti uskossa, pelastunut, jos ei mene upotuskasteelle. En olisi halunnut, pelotti, varsinkin pakkotodistaminen seurakunnan edessä uskoon tulosta. Menin kuitenkin, sopertelin jotakin sekavaa saarnapöntöstä ja kastealtaassa meinasin sitten hukkua, hönkäisin keuhkoihin vettä oikein kunnolla. Kyllä hävetti köhiä ja räkiä koko loppukokouksen ajan, ajattelin, että kaikki nauravat minulle.
Sitten alkoi painostus siitä, että tottakai pitää entisille kavereille, "maailman ihmisille" myös todistaa uskoon tulostaan, koska eihän ihminen voi olla oikeasti uskossa ja pelastunut, jos ei sitä tee. Niinpä naiivina, juuri lapsen kengistä päässeenä, nuoruuden kynnyksellä menin todistamaan uskostani kavereilleni - siihen loppui kaverit. Jäin yksin. Seurakunnassa oli joitain nuoria, mutta jostain syystä he olivat niin kateellisia kaikesta mitä olin, luultavimmin olin kilpailija monella saralla heille, he eivät ottaneet mukaan toimintaan. Muutama uskovainen ystävä on matkan varrella ollut tai oikeammin kaveri, ovat olleet melkoisen itsekeskeisiä tuttavuuksia.
Seurusteluasioista annettiin heti ymmärtää seurakunnan taholta, että "maailman ihmisten" kanssa ei sitten seukkailla. Uskovainen seurustelukumppani on ainut oikea vaihtoehto. Ei vaan kerrottu, että mikä se leima otsassa on, josta tämän asian tunnistaa.
Koen, että helluntailainen pelastus uskoontulokokemuksineen on monessa mielessä pilannut elämäni. Olisi ollut parempi vain olla siinä ihanassa lapsen uskossa kuin antaa ihmisten aivopestä nuoren ihmisen ajatusmaailman.
Lapsen uskon pitää vaihtua miehuuden/ - naiseuden uskoon. Paavali kirjoittaa korinttolaiskirjeessä maitoruuasta lapsille, siis uskon alkuvaihe, sitten kun on kasvettu uskossa ja kristuksenopin alkeet ovat jääneet taakse päin, aletaan nauttia liharuokaa, siis vahvempaa sanan tuntemusta. Kristuksen tule kasvaa ja ihmisen vähetä mutta muuta tietä ei ole.
Kipeetä se tekee, mutta näin se vaan menee.
Joka toiseen ihmiseen tai seurakuntaan turvaa, aina tulee pettymään, jeesukseen kun turvaa, ei pety koskaan.
Paavalia lainaten: elämä minulle kristus ja kuolema voitto.
Kun olisikin syötetty maitoa, mutta korviketta lähinnä. Kun lapselle syötetään heti väärennettyä maitoa, niin kyllä siinä aikansa ottaa ennenkuin pääsee jaloilleen, hyvä kun pääsee edes ensiaskelia ottamaan terveesti. Joskin totuutta etsivää ihmistä auttaa Jumala, joka kyllä opettaa erottelemaanseurakunnassa opetetut vääränlaiset opit totuudesta, siltikin siihen voi kulua vuosia. Sitten jääkin mietittäväksi kannattaako tuollaiseen seurakuntaan kuluttaa aikaansa? Ei kannata.
Eija Merilä laulaa eräässä hengellisessä äänitteessä: pedon oman takkini sisältä löydän.
Kiitos Jeesus pelastuksesta!
https://www.youtube.com/watch?v=BuMxRaxRCdc
Kertokaa lisää siitä miten tulitte uskoon, mikä sai tulemaan Jumalan luokse!