Ajoin motarilla 120 km/h (tarkistus GPS:stä, silloin autoni mittarissa 130 km/h eli mittarivirhettä piisaa) jonossa viimeisenä, edelläni pakettiauto, niin aika moni jonon kiinni ottanut ohitti vain minut ja edelläni ajaneen pakettiauton ja jäi sitten jonoon pitkäksi aikaa tai lopullisesti ajamaan samaa vauhtia kuin muutkin.
Miksi, loppuiko autosta puhti tai kuskilta uskallus? Oliko vain tärkeää päästä pakettiauton ohi?
Huomasin myös, että ne jotka jatkoivat kovempaa, ohittivat ne pari autoa ja tulivat jonoon muutaman kymmenen metrin väliin ohitettavan auton keulaa hipoen ja sitten hetken päästä taas menivät ohituskaistalle ohittamaan seuraavaa ja palasivat taas takaisin oikealle seuraavan ohitettavan keulaa hipoen.
Miksi eivät jatkaneet ohitusta vasemmalla kaistalla pysyen, kun takanakaan ei tullut ketään vielä nopeampaa? Olisi ollut turvallisempaakin kuin jatkuvasti kiilata ohitettavan eteen oikealle kaistalle. Kävivätkö siellä huilaamassa ja ajamassa imussa?
Kiihdystyskaistat on oma lukunsa. Jotkut kuskit ajavat sieltä kolmion takaa 80-100 km/h ja olettavat, että motarilla ajavat jarruttavat tai väistävät. Tai tulevat autojonoon (esim. vain kolmen autoa) jonossa olevien autojen väliin, vaikka turvallisempaa olisi sovittaa oma nopeus niin, että tullaan sujuvasti sen autojonon taakse, jossa olisi enemmän tilaakin. Eikö pää käänny tai aivot hahmota tilannetta ja nopeutta?

Vastaukset 12
Vanhimmat
On se kyllä juu tosiaan perkele.
Ja miksi joku ajaa perässä, ei siis puskurissa roiku vaan ns seuraa kuitenkin :) Mutta sitten kun poistut liittymään niin se takana ollut ampaisee samantien kaasu pohjassa suurempaan nopeuteen, mitä se siellä takana odottaa.. ei ole edes seuraavasta liittymästä poistumassa. Tälläistä on todella usein, tai vaihdat kaistaa niin se takana ollut kiihdyttää heti reippaasti ohi.
Näitä riittää, hitto kun ei kiinnittäisi kaikkeen ihmetyksiin huomiota niin olisi omakin elämä helpompaa, olen tosiaan koittanut olla kiinnittämättä huomiota muitten ajotapoihin koska siitä saa vaan stressiä eikä se kuitenkaan auta mitään vaikka kuinka kyyläisi. Minkä sille voi että toiset on vaan niin paljon yksinkertaisempia..
Minä yleensä ohitan koko matkan vasenta kaistaa ajaen Hesasta Vierumäelle, en käy oikeanpuoleisella kaistalla kertaakaan. Välillä vilkaisen peiliin tulisko takaa joku nopeampi, ei ole koskaan tullut. Näin ei tarvi koukkia kaistoilta toiseen, mennään suoraan samaa kaistaa perille asti.
toimii varmaan jos ajaa koko ajan 160-180 km/h
Saahan sitä ohittaa
Se on sellaista kun kuskin älykkyys on ruukkukasvin tasolla.
Jonossa on vaan niin ihanaa vaihtaa välillä paikkaa...
GPS ei näytä aina oikein vaikka Tekniikan maailmankin testaajat niin luulevat. Virhe voi olla vaikka 100km/h, kuten on nähty monet kerrat.
Kerrotko lisää tuosta 100km/h virheestä. Mitä se tarkoittaa?
Pakettiauton ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on alle 1800-kiloisilla 100 km/h, ja yli 1800-kiloisilla 80 km/h. Takaa tulevan 120-130 km/h ajavan henkilöauton kuljettaja todennäköisesti uskoo että ohitse mennään heittämällä. Jos paku ajaa vaikka jonon mukana 120 km/h (ylinopeus, hyi olkoon), ohitus on tietysti melko turha.
Jos itse ajaa vastaavasti 140-160 km/h, niin eihän ohitus sitten ole turha.
Itse olen kyllä huomannut, että kun vakkari päällä menee jonosta ohi, niin usein pari ensimmäistä autoa liimautuu muutamaksi kilometriksi perään. Oman nopeus siis pysyy samana koko ajan.
Nykyisillä yli 1800 kg.n pakuillakin saa ajaa sataa jos pakussa on abs jarrut ja kuljettajan turvatyyny.