Ensimmäinen sananvapauden marttyyri Suomessa

Ensimmäinen ihminen Suomessa on kuollut koska esitti poliittisen mielipiteensä kadulla Helsingissä sanallisesti.

Puhun tietysti Jimi Karttusesta joka pahoinpideltiin kuoliaaksi koska hän uskalsi sanoa eriävän mileipiteensä kadulla laittomasti mieltään osoittavalle uusnatsille. SVL ei ollut hakenut mielenosoituslupaa.
Uusnatsistisen SVL:n natsitunnuksia kantavaa nuolella varustettua lippua kantava henkilö pahoinpiteli häntä kunnes hän kaatui maahan ja sitten kuvasi hänet maassa makaamassa. Se ei riitä tämän vastenmielisen örkin tekosiksi. Kuten tiedämme, örkit tykkäävät tehdä sellaisia asioita jotka ovat ihmisille vastenmielisiä ( hyppiä ruumiitten päällä, nuolla verisiä veitsiä jne). Tämäkin örkki teki jotain inhimillisesti syvästi vastenmielistä : se laittoi maassa makaavan pahoinpitelyn uhrin kuvan nettiin. Ja kehui tekemisillään.
Itse näin tämän kuvan toisen verkoston tekemästä kuvakappaapuksesta.

Tästä näemme nyt ihan käytännössä mitä sana sananvapaus merkitsee äärioikeistolle.
Juurin tämän verran äärioikeisto on valmis antamaan sananvapautta muille. Ja juuri tämän verran se haluaa sitä itselleen.

Esitän syvimmän osanottoni Jimi karttusen perheelle. Suru on liian syvä. Mutta asia jota poikanne puolusti oli oikea. Toivon että se on edes pieni lohtu tässä synkässä tilanteessa, synkkenevässä Suomessa.
32251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Suomessa yleistynyt mielenosoitusten häirintä pitäisi saada kuriin. Vasemmistoanarkistit ja keppiratsuväkihän ovat joka tapahtumassa sorkkimassa. Tässäkin tapauksessa täysin ulkopuolinen henkilö tuli haastamaan riitaa laillisesti ilmoitettuun mielenosoitukseen. Poliisit eivät ehdi estämään häiriköintiä, kun vastaanottokeskuksissa pukkaa niin tiuhaan keikkaa.

Johdonmukaista on tietenkin myös se, että tapahtumaa käytetään perusteena sanan- ja kokoontumisvapauden rajoittamiseen toisin ajattelevilta. Sisäministeri on jo tekemässä lakimuutoksia.

Äänestä
  • väkivalta, siis pahoinpitelyt ja murhat eivät ole sananvapautta

    Tämänkin murhatyön tehnyt henkilö jossakin elmänsä vaiheessa käsittää sumeilla aivoillaan olevansa murhaaja ja sellaisena pysyvänsä lopun elämäänsä, teki mitä tahansa, se asia ei enää muutu tekemättömäksi.

    Äänestä

  • Mitähän jos sinäkin odottaisit oikeuslääketieteellisen tutkimuksen valmistumista ennenkuin alat höpöttää murhatöistä. Kantaisit enemmin huolta kantasuomalaisiin kohdistuvasta muslimien tekemistä rikoksista. Ei sen enempää YLE:n toimittelijoilla kuin kuin tutkuntaa johtavalla poliisilla ole vvielä tätä tietoa vaikka hekin höpöttävät murhajuttujaan

    1Äänestä

  • 0o0o09i0o9io kirjoitti:

    Mitähän jos sinäkin odottaisit oikeuslääketieteellisen tutkimuksen valmistumista ennenkuin alat höpöttää murhatöistä. Kantaisit enemmin huolta kantasuomalaisiin kohdistuvasta muslimien tekemistä rikoksista. Ei sen enempää YLE:n toimittelijoilla kuin kuin tutkuntaa johtavalla poliisilla ole vvielä tätä tietoa vaikka hekin höpöttävät murhajuttujaan

    kuulostat aivan kuin eukkoni puhetta kuuntelisin

    Äänestä

Jim Karttunen sylki rauhallisesti mieltään osoittaneiden päälle. Eikö mielipidettään saa kertoa joutumatta eri mieltä olevan syljettäväksi? Eikö eri mieltä saa olla?
Se, että Jim Karttunen pahoinpideltiin sylkemisen jälkeen, ei ole hyväksyttävää. Toisaalta sylkeminenkään ei kuulu oikeusvaltion normaaleihin käyttäytymistapoihin.

Äänestä
  • Pahoinpideltiin? Huumehörhöä tönäistiin etemmäksi jolloin sotkeutui taas kerran omiin jalkoihinsa ja kaatui. Hörhön kaverit veivät sen äkkiä kauemmas ettei poliisit ehdi tutkimaan laukkuja ja taskuja. Sitten sairaalaan tutkimuksiin.

    Sairaalasta päästyään hörhölle tuli kiire päästä äkkiä keskeytyneeseen putkeen ja siksi otti yliannoksen huumetta. Tätä yliannosta ei vuosien mittaan huumeista lahonut pää kestänyt vaan tuli lähtö totuuden eteen.

    Kai tästäkin huumehörhöksi paljastamisesta joku pannaan linnaan tai ainakin saa suuret sakot? Näin on Maan Tapa kun totuuden uskallat sanoa: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001264747.html

    1Äänestä

Ruumis ei enää syleskele.

Äänestä

Höpö höpö

Äänestä

Lopeta öyhöttäminen.Näkee millaisia huumehörhöjä te suvakit olette,pelkkää jätettä.

Äänestä

Karttunen oli ihminen virheineen, hänellä oli tuomioita kahdesta näpistyksestä, kahdesta lievästä vahingonteosta sekä yhdestä vahingonteosta.

Hän oli myös pitkään ollut päihdeongelmainen, joka oli houraillut netissä Kelan räjäyttämisestä, jos rahaa ei tule, sekä puheiden mukaan näkyi Poliisit-sarjan kolmannen kauden jaksossakin.

Äänestä

T.....nen on komea ja hieno herrasmies toisinkuin tuollaiset äärimmäisen vaaralliset huumehörhöt,joita saa aina naisena pelätä,samanlailla kuin muslimi terroristeja. Jaksamisia SVL: n MIEHILLE

Karmeaa kun joudutte valtamedian mustamaalaamaksi,muut saa näköjään tehdä mitä vain ja teidän koskemattomuuttanne ei kunnioiteta.

Halveksun teitä rasistisia huumehörhöjä ptsyi

Äänestä

ONKO LAILLISESTI MIELTÄÄN OSOITTAVIEN IHMISTEN PÄÄLLE SYLKEMINEN KORREKTI TAPA ILMAISTA POLIITTISIA MIELIPITEITÄÄN?

KENEN PÄÄLLE ON SOPIVAA SYLKEÄ JA KENEN PÄÄLLE EI?

Äänestä
  • Älä huuda!

    Rasistin päälle saa sylkeä ja käyttäytyä rasistisesti rasistia kohtaan, sillä rasistilla ei ole oikeuksia.

    Äänestä

  • Sulla ja sun pakastin kaverilla ei ole mitään oikeuksia pahoinpidellä aitoja isänmaallisia kantasuomalaisia,hirtänkö sut munistasi,vai pitääkö potkaista? Olen täysin kyllästynyt tuollaisiin anarkisteja puolusteleviin ämmiin.Kasvata munat itsellesi.

    Äänestä

Kuka ottaa valtamediassa uutisissa huomioon isiksen,kaikki ääri vaaralliset muslimit naisia ja kakaroita myöten,vassarit ja kaikki muut jotka ovat niitä oikeasti vaarallisia meidän turvallisuudelle,eikä suinkaan kansaansa rakastava SVL tyypit?

Saastaiset ja paskaiset muslimi elukat (ilmoittakaa rohkeasti poliisille viestini,sillä joku oli saannut aamulehden mukaan sakkoja k-ryhmää kohtaan kiihottamisesta kirjoittaessaan näistä terroristi murhaajista,eli muslimeista) eivät ole minkään arvoisia meidän suomalaisten silmissä,nämä saastat tulee poistaa suomesta,jotta täällä ei joukkoraiskattaisi,murhattaisi,tapettaisi,pahoinpideltäisi kantasuomalaisia ja tuhlattaisi kantasuomalaisille kuuluvia rahoja.

Kaikki kunnia Suomen vastarintaliikkeelle

Äänestä

Kaikki+rasistiset+puolueet,jotka+ei+puolusta+kantasuomalaisten+oikeuksia+tulee+lakkauttaa,kuten+sdp,vihreät,kokoomus,vasemmisto+ymsIslamin+ja+muslimien+tunkeutuminen+maahan+luo+ääri-ilmiöitä,+kuiten+naisten+alistamista,joukko+raiskauksia+ymsrasismi+rikoslakiin+tarkoittaa+entistä+enemmän+kantasuomalaisten+alistamista+monikultturismiin+ja+suomalaisten+kansanmurhaan,kun+galluppien+mukaan+yli+90%+kansasta+vastustaa+muslimien+maahantunkeutumista+suomeen.+Eurooppaan+suuntaa+miljoonia+muslimeja+vuosittain,tätä+me+kantasuomalaiset+emme+voi+hyväksyä+enää,olemme+samalla+puolella+(tavalliset+ihmiset),niin+vasemmisto+kuin+oikeisto,meidän+tulee+yhdistyä+aivan+jokaisen+ja+lopettaa+vihamielisyydet.

Äänestä

Ensimmäinen ihminen Suomessa ei kuollut koska esitti poliittisen mielipiteensä kadulla Helsingissä sanallisesti.
Hän kuoli koska halveksi toisten mielipidettä sylkemällä eri mieltä olevia päin ja provosoi eri mieltä olevia vastaamaan väkivallalla.

Äänestä

Natseilla oli laillinen poliisin lupa, joten aloittaja valehtelee jo heti kättelyssä. Jimillä ei ollut laillista lupaa estää natsien laillista sananvapautta. Siis mainittu natsi on tämän tarinan sananvapauden 1. poliittinen marttyyri, jonka sananvapautta kommunistihörhö yritti estää.

Koska poliisi jätti tulematta paikalle turvaamaan natsien sananvapausrauhan ja suvakkinarkki Jimi kavereineen ryhtyi häntä häiriköimään, sylkemällä pahoinpitelemään, sillä kyse on pahoinpitelystä (toiseen ihmiseen ei kosketa, edes räällä, tai megafoonilla), pillastui mainittu sananvapauden marttyyri asiasta ja toimi, kieltämättä liian rajuin ottein ja johon ei olisi ollut tarvetta, jos poliisi olisi ollut paikalla turvaamassa heidän itse natseille laillisesti luvan antaneeseen mielenilmaisun. Sillä poliisi tunsi kyllä nimeltä lupaa hakeneet henkilöt ja tiesi varmasti mitä tulee tapahtumaan, etenkin, jos sattumalta "heillä onkin hälyytystehtäviä muualla". Nyt sitten voidaan tarttua väärinajattelijoiden sananvapauteen, vaikka Jimi yksin on syyllinen omaan kohtaloonsa. Olisi kävellyt ohi, mutta eihän Suomen omaa alkuperäiskansaa suvaitsematon maanpetturisuvakki mitenkään voisi!

Itiksen Tallinnanaukiolle, 2016-09-11 poliisi saapui n. 3 minuuttia ennen Suomi Ensin-tilaisuutta, vaikka olisi pitänyt olla jo 1 tunti ennen, mutta suvakit eivät tarttuneet täkyyn ja menneet pahoinpitelemään toisianajattelijoita. Asema-aukiolla kävi paremmin, kun kytät jättivät kokonaan menemättä. Nyt saatiin fassistit kii ihan itte teosta ja räkijä on marttyyri! Allaahu akbar, niinku kyttiksellä nykyään tervehitään!

Mihinkäs se Jimin kaveri muuten katosi, jonka kanssa Jimi meni laillisten mielenilmaisijoiden eteen hillumaan? Mies hukassa? Täriseekö kauhusta? Onko hänkään enää elossa? Sattuiko hänkin saamaan viikon päästä sydärin, ihan siitä järkytyksestä, kun natsi katsoi silmiin? Kun oli suvakkien tehtävä suoritettu?

Nyt murhaajanatseja on jo monta, huomenna kai koko persupuolue oli asialla, kivittäkää persujen ikkunat!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14480888/natsit-murhasivat-helsingissa-nuoren-miehen!

Tässä Jimi-tapauksessa on valehdeltu paljon, mikä vain kertoo suvakeista ja heidän omistamistaan medioista. Yritäpä kertoa totuutta suvakkien häirintätoiminnasta toisinajattelevia kohtaan (kuten he kaikissa kommunistimaissa toimivat) niin mielipidekirjoitustasi ei julkaista. Tai, jos se vahingossa pääsee läpi, vastauksena suvakkien aggressiivisille kirjoituksille ja osuu nk. naulankantaan, se kohta poistetaan ja lepsu toimittaja joutuu päätoimittajan puhutteluun!

Eli, totuutta suvakkien väkivaltakäyttäytymisestä yritetään estää leviämästä suomalaisten tietoisuuteen, mm. leimaamalla itseään narkkarin räkimisiltä puolustanut mies. Vaikka hän olisikin ollut natsi, hänellä oli oikeus suojata itseään nistin bakteereilta ja viruksilta, potkuilta ja likaisilta nyrkeiltä (tuon kristillisen herranlapsen) ja kuka tahansa löisi takaisin jos saisi narkin pöpöklimpin päin kasvojaan. Toistaiseksi suvakit ovat pahoinpidelleet toisinajattelijoita lähinnä vain viskomalla elintarvikkeita, tai lyömällä megafoonilla päähän, laumana maassa potkien sairasta miestä, huudoilla häiriten toisinajattelijoiden sananvapautta. Käskien meitä työntämään Suomi perseeseemme. Ja kun kerran saivat kunnolla takaisin, voi mikä itku!

Näistä kaikista on faktaa netissä, youtubeilla, ellei joku suvakki, kansalta varastamillaan kommunistinrahoillaan osta youtube-firmaa ja totuus kuolee sielläkin! Tämä keissi on vain lisännyt sympatioita mainittua natsia, sekä SVL:ä kohtaan, joskaan hänen tekoaan ei sinänsä voi hyväksyä, mutta pistettäköön se totaalisen katkeamisen piikkiin, niin paljon ovat suvakit isänmaallisten suomalaisten sananvapautta estäneet, kiusanneet ja häirinneet. Eikä suvakeilla ole kanttia vastata omien häirintätekojensa, oman vihanlietsontansa seurauksista, jotka johtivat nyt syljeskelijäidioottinsa kuolemaan.

Jos narkki-Jimillä oli hiv, häntä olisi voitu syyttää laillisen mielenilmaisijan taponyrityksestä.

Väkivalta-anarkistit, jotka rakastavat väkivaltaa väkivallan itsensä vuoksi, ovat keksineet kohteikseen muutoin rauhanomaiset toisinajattelijat, jotka he ovat leimanneet natseiksi ja fasisteiksi ja luinpa täällä eilen oikein kauniin, suvakkien taholta "kaikille fasisteille" osoitetun tappouhkauksenkin. Se tappouhkaus poiki välittömästi muidenkin suvakkien tappouhkaushuudot ja nyt tuo ed.mainittu ketju on yhden suvakin toimesta täynnä pelkkää tappamisella uhkaamista. Kyllä kommunistiset puolueet, vassariliitto asiansa osaa. Nuo tekopyhät rauhanuskoiset murhaajat, yhdessä pedofiilikavereidensa, islamistien kanssa. Se on jo hyvinkin kansallissosialistinen toimintatapa, tehokkaampi kuin vanhanajan kommareiden käyttämät vankileiriensaaristot.

Tapaus Jimi muistuttaa kommunistien muitakin false flagejä, mm. tapaus "Mainilan lauksia". Myös "Itis3 2016-09-11", apureinaan IL:n arabihuiviin kietoutunut toimittaja, sekä väkivaltarikollinen somaliakka.

1Äänestä

Kaksi uusnatsia vain kinasteli ja mahdollisesti huonoin seurauksin..

Äänestä

Voi räkä.

Äänestä

onpa täällä suljetulla osastolla aika ummehtunut ilma ja väkivalta leijuu ilmassa. Suvaitsevaisuus on sitä että sietää toisen ihmisen tyhmänkin mielipiteen. Jos joku sylkee eleenomaisesti maahan, hänellä on siinäkin jokin syy, ilmeisesti paheksunta väkivaltaisen ääriryhmän agitaatiota vastaan.

Koettakaas kaikki immeiset sietää toisianne vaikka hieltä se haisisikin, olisi ruma ja vielä mielipiteetkin väärällään.

Äänestä
  • kaikilla ei taida olla lääkitys kohdallaan vieläkään

    Äänestä

Monta naista on kuollut Suomessa samasta syystä kun mieskumppani pahoinpidellyt.

Uhrikaan ei mikään puhtoinen pyhimys ollut.

Äänestä

Tämä kauhea hoohotus sataa suoraan epäillyn laariin. Odotettavissa on vuosikausien oikeudenkäynti. Pitää olla aika kovat perusteet ja näytöt, että epäilty voidaan tuomita sellaisen henkilön taposta saati murhasta, joka on ollut viikon sairaalassa hoidossa ja tutkimuksissa ja poistunut vapaehtoisesti sekä omaaloitteisesti sairaalasta kotiin. Ennen kuin epäilty tuomitaan, lääkärit ja sairaala pitää tuomita tutkimusten laiminlyönnistä ja huolimattomuudesta ja uhri hoitoohjeiden noudatta jättämisestä.

Vuosikymmenen päästä lopputulema tulee olemaan, että epäillylle joudutaan maksamaan ennen näkemättömän korkeat vahngonkorvaukset. Onhan hänet tuominnut ennen oikeudenkäyntiä ja edes kuolemansyyntutkintaa, ei ainoastaaan media vaan poliittiset puolueet, järjestöt ja suuri osa poliittista eliittiä ja julkimoita. Näin suomi nousee, kun täytetään kakolat ja sukevat poliittisella eliitillä sillä tuskin he pelkällä ehdonalaisuudella herjaustuomiosta välttyvät.

Äänestä
  • Mitä jos joku on murhannut uhrin jotta saataisiin aikaan nyt saatu kuhina ja ihmisten mieliä johdettua tiettyyn suuntaan.

    Äänestä

  • enolenimimerkki kirjoitti:

    Mitä jos joku on murhannut uhrin jotta saataisiin aikaan nyt saatu kuhina ja ihmisten mieliä johdettua tiettyyn suuntaan.

    Murhannut jotta syytteen saisi se ääriliikkeen henkilö.

    Äänestä

  • enolenimimerkki kirjoitti:

    Murhannut jotta syytteen saisi se ääriliikkeen henkilö.

    natseilla on pyrkimys provosoida ja tekijät "uhrautuvat" mielellään. Tarkistakaa vaikka historiankirjoista mitä ovat jo 1930-luvulla tehneet.

    Äänestä

  • enolenimimerkki kirjoitti:

    Murhannut jotta syytteen saisi se ääriliikkeen henkilö.

    Mihinkä tässä sirkuksessa voisi luottaa.

    Sipilä lupasi tänään pikakäsittelyllä lakimuutoksia joilla ääri- ja väkivaltaiset liikkeet kielletään. Niin nopeasti jo ensi viikolla hallitus käsittelee lakimuutosesitystä, siis ennen kuin edes kuolinsyy tässä enemmän kuin kyseenalaisessa tapauksessa on selvä?

    Tänään samana päivänä oli sitten painetussa iltalehdessä listaa mitkä ovat viranomaisten luokittelussa kiellettäviä, kaikki äärivasemmiston ja oikeiston järjestöt ja kas kummaa ydinvoimaa vastustavat järjestöt.

    Käytännössä poliittista päätösvaltaa edustava voi ohjata suopon ja keskusrikospoliisin vaientamaan kaiken demokratiaa vaativan toiminnan tällaisilla lakijärjestelyillä jatkossa.

    Ensimmäisen kerran minusta todella on alkanut tuntua siltä, että sanavapaus ja demokratia on meillä totaalisesti uhattuna. Jos yksittäinen väkivallanteko jo enne sen aiheuttamien vahinkojen todellisuutta tiedetään, on syys kaiken yhteiskunnallisen keskustelun rajoittamiselle ja isoveli vahtimiselle olemme tiellä kohti diktatuuria ja todellista väkivaltaa.

    Enbuske haastatteli tai paremminkin yritti ripittää James Hirvisaarta ohjelmassaan Tuomaksen vieraana 16.12.2015 koskien Jameksen kirjoitusta jossa hän oli ilmaissut värikkääseen tyyliinsä surevansa sitä ettei vastaanottokeskukseksi kaavailtu rakennus palanut kokonaan tuhopoltto yrityksen yhteydessä.

    Kyseisen nauhoitteen yhteydessä Enbuske korostaa sitä, ettei suomessa saa perustuslain nojalla tuomita mitään rotua tai ryhmää muutaman kyseisiin ryhmiin kuuluvien ihmisen tekojen takia. Tarkoittaen ettei turvapaikanhakijoiden raiskaukset tai väkivalta ole peruste vaati rajoja kiinni kaikilta toisiltakin hakijoilta.

    https://youtu.be/1HcfwQyEeXw?t=1m53s

    Kannattaa katsoa tuo video vaikka kokonaan alusta, eikä vain kohdasta josta kyseinen Enbusken vetoomus tuohon lakikohtaan alkaa.

    Nyt tämä maineikas pohjoismainen merkittävä perustuslaillinen ihmisoikeus on enemmän kuin uhattuna ja kohdentuen omin kansalaisiin ja veronmaksajiin valitsemiemme edustajien toimesta! Ja lyhtynäköinen mullilaumakansa taputtaa ilosta käsiään yhteen, kuvitellessaan voittaneensa jotakin merkittävää ja tuottaneensa turvallisuutta. Näin asia ei kuitenkaan ole, eikä voi olla.

    Nyt olisi jokaisen suomalaisen syytä herätä ja miettiä mittasuhteista ja sitä, onko tosiaankin tarvetta tällaisiin sanavapauden ja toiminnan rajoittamisiin muutaman sekoilijan tähden. Siis yhden pahoinpitelyn takia, kun ei tuolla lakimuutoksella suljeta rajoja, koska siitä perustuslaissa onkin kas kummaa eri kohta luettavana ja siihen ei kajota. Vain omien kansalaisten toimintaan voidaan lakien turvin kunnolla puuttua.

    Käytännössä mikä tahansa puuttuminen turvapaikanhakijan tai muun rikollisen toimintaan kansalaisten taholta voidaan tuota lakia soveltaen luokitella kriminalisiksi ja näin ollen tämäkin laki heikentää kansalaistemme turvaa jopa fyysisellä tasolla, eikä vain sanan ja kokoontumisvapauden osalta.

    Kuolemantuottamus ja väkivalta, pahoinpitely on Suomessa sanktioitu ja kenties niitä sanktioita olisi syytä korottaa rikokseen syyllistyneen tekijän osalta vaikka tuplaamalla tuomiot. Luulisi sen olevan riittävän selkeä viesti niille, jotka turvautuvat tällainen ihonväristä ja aatteestaan huolimatta, ettei se ole meillä sallittua eikä kannattavaa.

    Ja näin tulee menetellä tämän rautatieasemankin tapauksen kohdalla, kun tutkimukset on tehty ja kuolinsyy selvitetty ja todistajat kultu, sekä videot katseltu. Nyt tässä tapauksen yhteydessä rangaistaan kaikkia jotka ovat jatkossa eri mieltä kuin eliittinen johtajisto, jonka valintamenettelyäkin päästään hiomaan ilman, että kansa voisi toimintaan puuttua mielenosoituksella tai muulla kansalaisaktivismilla. Ääritoiminnaksi kun voidaan tulkita mitä tahansa, paitsi suviseuroja joilla pääministerit nimitetään. Tosin niissäkin on ihmisiä tallautunut joskus kuoliaaksi..

    Äänestä

  • Uskon, että suurin osa suomalaisista on kanssasi täysin samaa meltä. Poliitikot valitettavasti tekevät nykyisin aivan käsittämättömiä hätiköityjä ehdotuksia. Maltti on valttia, mutta Sipilän hallitukselta se ajatus on kadonnut.

    Äänestä

SSS hallituksen toimintaohje on ollut alusta alkaen "Parempi ensin hutkia kuin tutkia".

Äänestä

Toisten erilaisten ajatuksen vastustaja kuoli yrittäen estää toisenlaisia ajatuksia
ilmaisemasta henkilöiltä kuin itsellä on, eli vapaiden mielipiteiden ilmaisemista
tukahduttava henkilö kuoli tehtävässään.

Henkilö yritti estää vapaata mielipidevapautta puuttumalla huutamalla ja räkimällä,
jolloin syntyi tapaturma henkilöä poistettaessa.

Äänestä

Nyt oli kyse yksittäistapauksesta joten tyhmää lähteä yleistämään.
Suurin osa tuosta porukasta on ihan järkevää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajatuksenjasananVapaus kirjoitti:

Ensimmäinen ihminen Suomessa on kuollut koska esitti poliittisen mielipiteensä kadulla Helsingissä sanallisesti.

Puhun tietysti Jimi Karttusesta joka pahoinpideltiin kuoliaaksi koska hän uskalsi sanoa eriävän mileipiteensä kadulla laittomasti mieltään osoittavalle uusnatsille. SVL ei ollut hakenut mielenosoituslupaa.
Uusnatsistisen SVL:n natsitunnuksia kantavaa nuolella varustettua lippua kantava henkilö pahoinpiteli häntä kunnes hän kaatui maahan ja sitten kuvasi hänet maassa makaamassa. Se ei riitä tämän vastenmielisen örkin tekosiksi. Kuten tiedämme, örkit tykkäävät tehdä sellaisia asioita jotka ovat ihmisille vastenmielisiä ( hyppiä ruumiitten päällä, nuolla verisiä veitsiä jne). Tämäkin örkki teki jotain inhimillisesti syvästi vastenmielistä : se laittoi maassa makaavan pahoinpitelyn uhrin kuvan nettiin. Ja kehui tekemisillään.
Itse näin tämän kuvan toisen verkoston tekemästä kuvakappaapuksesta.

Tästä näemme nyt ihan käytännössä mitä sana sananvapaus merkitsee äärioikeistolle.
Juurin tämän verran äärioikeisto on valmis antamaan sananvapautta muille. Ja juuri tämän verran se haluaa sitä itselleen.

Esitän syvimmän osanottoni Jimi karttusen perheelle. Suru on liian syvä. Mutta asia jota poikanne puolusti oli oikea. Toivon että se on edes pieni lohtu tässä synkässä tilanteessa, synkkenevässä Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu