KÄÄNNE: Berliiniin ensimmäinen punavihreä hallitus

Saksan pääkaupungissa Berliinissä, tai oikeastaan Berliinin osavaltiossa, äänestettiin tänään historiallinen vaalitulos.

Sosiaalidemokraattien 22 % kannatus oli alhaisempi kuin kertaakaan Hitlerin kukistumisen jälkeen. Oikeiston pääpuolueen Kristillisdemokraattien samoin, mutta vieläkin alhaisempi 17 %.

Suomen Vasemmistoliiton sisarpuolue Die Linke nousi kolmanneksi suurimmaksi. Sen kannatus kasvoi yli kolmanneksella 16 %:iin. Vihreiden ääniosuus laski hieman, mutta vihreitäkin äänesti Berliinissä 15 %.

Oikeistopopulistinen Alternative für Deutschland keräsi 14 % ääniä vanhoilta oikeistopuolueiden äänestäjiltä, lähinnä Angela Merkelin kristillisdemokraateilta ja 2 %:n kannatuksensa kadottaneelta natsipuolueelta sekä 9 %:n kannatuksestaan alle 5 % äänikynnyksen romahtaneelta Piraattipuolueelta.

Vaalitulos johtaa Saksan poliittisten arvioitsijoiden mukaan siihen, että Berliiniin syntyy historian ensimmäinen punavihreä hallitus.

Tulevan vasemmistohallituksen sisällä punavihreillä puolueilla Vasemmistoliitolla ja Vihreillä on selkeä enemmistö 31 % yhteiskannatuksella. Konservatiivisempaa demaripuoluetta äänesti 22 %. Vasemmiston sisäinen voimatasapaino heilahti näissä vaaleissa lähes 10 % punavihreiden eduksi.

Samanlainen tulos on odotettavissa myös Suomen suurimmissa kaupungeissa ensi vuoden kuntavaaleissa.

https://www.theguardian.com/world/2016/sep/18/angela-merkels-party-suffers-slump-in-berlin-election
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaalitulos+johtaa+Saksan+poliittisten+arvioitsijoiden+mukaan+siihen,+että+Berliiniin+syntyy+historian+ensimmäinen+punavihreä+hallitus.Tulevan+vasemmistohallituksen+sisällä+punavihreillä+puolueilla+Vasemmistoliitolla+ja+Vihreillä+on+selkeä+enemmistö+31+%+yhteiskannatuksella.+Konservatiivisempaa+demaripuoluetta+äänesti+22+%.

Äänestä

Berliinin jälkeen vuorossa Helsinki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Saksan pääkaupungissa Berliinissä, tai oikeastaan Berliinin osavaltiossa, äänestettiin tänään historiallinen vaalitulos.

Sosiaalidemokraattien 22 % kannatus oli alhaisempi kuin kertaakaan Hitlerin kukistumisen jälkeen. Oikeiston pääpuolueen Kristillisdemokraattien samoin, mutta vieläkin alhaisempi 17 %.

Suomen Vasemmistoliiton sisarpuolue Die Linke nousi kolmanneksi suurimmaksi. Sen kannatus kasvoi yli kolmanneksella 16 %:iin. Vihreiden ääniosuus laski hieman, mutta vihreitäkin äänesti Berliinissä 15 %.

Oikeistopopulistinen Alternative für Deutschland keräsi 14 % ääniä vanhoilta oikeistopuolueiden äänestäjiltä, lähinnä Angela Merkelin kristillisdemokraateilta ja 2 %:n kannatuksensa kadottaneelta natsipuolueelta sekä 9 %:n kannatuksestaan alle 5 % äänikynnyksen romahtaneelta Piraattipuolueelta.

Vaalitulos johtaa Saksan poliittisten arvioitsijoiden mukaan siihen, että Berliiniin syntyy historian ensimmäinen punavihreä hallitus.

Tulevan vasemmistohallituksen sisällä punavihreillä puolueilla Vasemmistoliitolla ja Vihreillä on selkeä enemmistö 31 % yhteiskannatuksella. Konservatiivisempaa demaripuoluetta äänesti 22 %. Vasemmiston sisäinen voimatasapaino heilahti näissä vaaleissa lähes 10 % punavihreiden eduksi.

Samanlainen tulos on odotettavissa myös Suomen suurimmissa kaupungeissa ensi vuoden kuntavaaleissa.

https://www.theguardian.com/world/2016/sep/18/angela-merkels-party-suffers-slump-in-berlin-election

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu