Olen nähnyt useitakin unia liittyen vaikeisiin aikoihin. Selkeää vakoilutoimintaa on menneillään. Tätäkin kirjoittaessani meni kone outoon tilaan, jossa ikään kuin jarrua tuli tekstin ilmestymiseen. Jokin nappaustoiminto meni päälle?
Mutta tämän samaisen unen olen kertonut aiemminkin. Jos tämä saisi olla tässä luettavana.
Minä olen nähnyt unen, jossa oli ikään kuin kolme erinäistä iskua. Ensimmäisessä iskussa jotkut tyypit heittivät jotakin vaarallista ainetta päälle. Ympärilläni oli paljon porukkaa. Pian huomasin heitä hävinneen tuon ensimmäisen iskun aikana/jälkeen. Toisessa vaiheessa pakenin mataliin vesiin, josta selvisin. Kolmannessa vaiheessa pakenin syviin virtoihin, joista ajattelin, ettei jalatkaan yllä pohjaan, ja virta oli pyörteinen. Selvisin siltikin.
Sen jälkeen menin johonkin sairaalaan. Kysyin heiltä, mikä sairaala se oli. Vastattiin, että Lapin syyssairaala. Kerroin sillä uskonasioista ja kyselin, onko uskovaisia. Joku nainen kertoi olevansa. Näin kuitenkin, että hänelle oli korvakorut, vai oliko meikkiä. Joka tapauksessa jotakin maailmallista. Hän kuitenkin halusi ikään kuin olla uskovainen. Siihen liittyi muutakin, mutta en nyt kerro enempää. Toisekseen en osaa kertoa unta edes täsmälleen, millainen se oli.
Näin sitten jonkun merkin, josta päättelin, ettei yhteiskunnallinen kaoottinen tilanne parane, vaan aikovat pedon merkkauksen lähettää. Se oli jokin symbolinen merkki, josta en osaa edes kertoa, millainen se merkkinäky oli siinä. Tiesin kuitenkin, mitä se merkitsi. Ympärilleni tuli enemmänkin porukkaa. Kaikki eivät olleet vilpittömällä mielellä siinä. Tiesin yhden miehen heistä olevan vainoojan. Mukaani tullut sairaalassa hoidossa ollut nainen lähti jotenkin kävelemään ilmeisesti paikasta, jossa hänen piti olla. Sieltä hän ei ilmeisesti saanut poistua kuin nukkumaan tai levähtämään. Tarkkailija kysyi naiselta, minne hän on menossa. Nainen vastasi, että lepäämään, jolloin antoivat hänen mennä/tulla minun mukana. Lepäämään kun meni, niin siellä levolla oli ikään kuin jokin paikka, josta pääsi pakenemaan... Siinä oli loppusessa se tilanne, että piti päästä pakoon.

Vastaukset 7
Vanhimmat
fdfsdssds
dfgfgdggg
gfdfdfdfd
rttrtt
Olen lukenut netistä myös jonkun kertomuksen, missä joku oli nähnyt Patmos-saarella enkelinäyn, olikohan jotain vuonna 1998. Samassa paikassa kuin Ilmestyskirjan Johannes.
Tai Patmos-luodossa.
Ottakaapa nyt kiltisti unilääkkeen lisäksi se psyykelääke.