1. Yhtäkkiä heräät eräänä aamuna ja sinulla on harmaat hiukset. Hyppäät sängystä ja tuijotat peiliä, mutta ei auta mitään vaikka huutaisit apua.
Ellen, 6 vuotta
2. Jos lähdet matkoille ja aivosi tippuvat pois, et luultavasti löydä enää kotiin koska et ajattele enää selkeästi.
Caroline, 6 vuotta
3. Miltei kaikilla ihmisillä on aivot. Niillä jotka ovat vähän hassuja, niillä on kanan aivot.
Johan, 5 vuotta
4. Äiti sanoo että olen mustasukkainen Simonille, mutta se ei ole totta. Se on vain tavallista vihaa.
Ingrid, 8 vuotta
5. Ruotsin kansallispäivänä ne päästää kuninkaan ulos Skansenista. Hän heiluttaa ihmisille ja ajattelee, että onpa hauskaa katsella ympärilleen.
Lissi, 6 vuotta
6. On olemassa monia erilaisia ihoja. Esinahka on esimerkiksi iho, joka ihmisellä on edessä ja takanahka on iho, joka ihmisellä on takana.
Teresa, 6 vuotta
7. Jos minä olisin pääministeri, määräisin hyviä asioita. Mutta en suoraan tiedä mikä on hyvää, joten vähän täytyy arvata.
Vincent, 6 vuotta
8. Jesus eli maassa kaukana, kaukana täältä. Minun isoäitini on käynyt siellä ja valittanut muurista. Se oli hyvin vanha ja rappeutunut.
Jon, 6 vuotta
9. Ihmiset jotka ovat rakastuneita, pitävät toisiaan käsistä kiinni etteivät sormukset putoa. Koska ne maksavat paljon rahaa.
Tiina, 7 vuotta
10. Naisia kutsutaan possuiksi ja miehiä sioksi. Lapsia kutsutaan kullannupuiksi.
Sofie, 5 vuotta
11. Jotta saa lapsia, pitää istuttaa siemen. Jos se kasvaa tosi paljon, on riskinä saada kolmoset.
Johan, 7 vuotta
12. Jeesuksella ei ollut rahapussia sillä hänellä ei ollut taskuja. Ainoastaan vaipat koko ajan. Sitten tilanne muuttui tosi pahaksi.
Kevin, 8 vuotta
13. Joissakin paikoissa on niin kuuma, että niiden jotka asuvat siellä, täytää asua muualla.
Elin, 8 vuotta
14. Ihminen voi elää ilman aivoja, hullut miehet ja tyhmät ihmiset tekevät niin. Mutta sydän ihmisellä pitää olla.
Lydia, 7 vuotta
15. Vanhat naiset eivät enää muni. Kun ne on jotain nelkyt tai viiskyt, silloin ne lopettaa munimisen. Se tarkoittaa, että ne ei enää voi tuottaa ihmisiä. Hautominen alkaa joskus neljäntoista ikäisenä ja kestää jonnekkin keski-ikään.
Johannes, 8 vuotta
16. Joten Jeesus lensi taivaaseen ja siellä hän tapasi Jeesuksen ja istuu nyt sen oikealla puolella. Se on mahdotonta ymmärtää ja siitä ei tarvitse murehtia.
Stina, 8 vuotta
17. Ulkokuorella ei ole väliä. Katso vaikka minua, minä näytän hyvältä, mutta minulla ei siltikään ole ketään jonka kanssa menisin naimisiin.
Brian, 7 vuotta
18. Sairaalassa tulee sairaaksi, koska siellä kaipaa kotiin niin että tulee sairaaksi.
Lisa, 6 vuotta
19. On todella tavallista aikuisilta syyttää lapsia jos esimerkiksi kotona on joku katastrofi.
Oliver, 6 vuotta
20. Ennenvanhaan hammaslääkärit olivat vaarallisia ihmisiä. He käyttivät rautakiskoja ja vetivät hampaita pois kaikkialla. Jopa viisaudenhampaat he vetivät ulos. Siitä syystä ihmiset eivät silloin tienneet paljoakaan.
Emil, 7 vuotta
Lähde: Fredagshumor
Lapsikin tietää esinahkasta jotakin?
TotuusTapahtuuTässä
1
56
Vastaukset
Lasten suusta tulee monia totuuksia, näkevät ihan omasta kulmastaan asioita.
Nämä olet napannut suoraan arvostettua sivulta, mutta ei se mitään, ehkä kaikki eivät lue niitä.
Muutenkin näistä tulee jotenkin mieleen Mark Levengoodin ja Unni Lindellin pienet kirjat.
Täältä netistäkin löytyy paljon sivustoja 'lasten suusta sanottua' yms., joita on joskus ihan hauskaa lukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5131542- 641166
- 61862
- 61845
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18827Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101756- 76741
- 30697
- 63695
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691