Ulkomaalaistaustaisten tekemisiin ei puututa

Ulkomaalaistaustaisten tekemisiin ei puututa
Sunnuntai 18.09.2016

Nyt tulee totuuksia ulkomaalaistaustaisista. Jonkun se pitää tehdä, kun koko Suomi heitä pelkää.

Jokainen haluaa tulla tänne Suomeen siksi, että he saavat kaiken kultalautasella tarjottuna. Osa heistä ei tiedä nöyryydestä mitään. Vai on ihmisillä hätä, kun vastaanottokeskuksissa aletaan ruokalakkoon. Heidät olisi pitänyt palauttaa saman tien kotimaahansa.

Te kaikki päättäjät ja vallan kahvassa olevat, että tiedä yhtään mitään tavallisten ihmisten elämästä samoissa vuokrakerrostaloissa.

On yhteinen pyykkitupa, sauna, jota tilataan aina etukäteen ennen sinne menoa. He tekevät, mitä huvittaa. Kukaan ei esimerkiksi Vaasassa uskalla puuttua heidän tekemisiinsä.

Jos joillakin kantasuomalaisilla tulee heidän kanssaan erimielisyyttä tai väärinymmärrystä kielitaidon takia tai muuta riitaa, he aloittavat joukkopainostuksen, joka on henkistä ja erittäin julmaa. Jos heillä on suomalaisia ystäviä, he ovat siinä taustatukena.

Sinut syrjäytetään, kukaan ei puhu kanssasi. Jos sinua tullaan vastaan jossakin, he kääntävät suuntaa tai päänsä sivulle. Sinua muistetaan aina katsoa vihaisesti.

Kun kantasuomalainen yrittää hakea apua jostakin pelkoonsa, hänelle sanotaan vain kylmästi: ”Sinun pitää muuttaa pois, tuohan on kauheeta.”

Meitä on jo monta, jotka ovat tähän samaan tilanteeseen joutuneet.

Oletteko te, jotka työskentelette vastaanottokeskuksissa, kertoneet heille, että jos he saavat turvapaikan, niin heidän taloudelliset tukensa ovat monta kertaa paremmat kuin kantasuomalaisilla? Ette varmaankaan.

Heillä on joka päivä eri vaatteet päällä ja kaikilla autot. Me kaikista vähätuloisimmat kantasuomalaiset jonotamme nöyränä, että saamme diakonia-ruokakassit.

Vallankahvassa olevilla on henkivartijat ja kameravalvonnat asunnoissa. He ovat niin korkealla norsunluutornissaan, että helppoa on suu hymyssä kehua monikulttuurista Suomea. Meillä muilla on turvaton olo.

Kaipaamme vanhoja aikoja. Jos itse ja ystäväni olisimme miljonäärejä, meidän ei olisi täytynyt kirjoittaa tätä. Kertokaa nyt meille, mistä saamme apua ja tukea?

BIRGIT NORRGÅRD

Vaasa



http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/ulkomaalaistaustaisten-tekemisiin-ei-puututa-1.2125981?fb_action_ids=1288046031205781&fb_action_types=og.comments
43461
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olipa hyvä kirjoitus!!!!! Asia on juuri niin,kuin Birgit kertoi!!!! Ministeritkin vähättelävät ulkomaalaisten tekemiä rikoksia! Kukaan ministereistä ei ole puuttunut matujen raiskauksiin,tappoihin,eikä mihinkään muuhunkaan!!!! Mutta katsotaan vaan.vielä tulee aika,jolloin hyysärit,ja kantasuomalaisia sortavat päättäjät huomaavat olleensa väärässä!!! Mutta silloin on jo liian myöhäistä!!!!

Äänestä
  • PS, MV-lehti näkyy jälleen.

    Äänestä

Olipa hyvä ja ajankohtainen kirjoitus! Suomalaisille tehdään heikennöksiä jatkuvasti, maksajina kyllä näille matuille kelvataan. Ja tämä suuri ristiriita näiden tulijoiden kanssa, heille annetaan kaikki mahdollinen ja vähän ylimmääräistä päälle. Ja, miksi näille ei kerrota, että suomalaiset maksavat kaiken heidän ylläpitonsa ja että olisi kyllä kohtuullista heidän myös kunnioittavan suomalaisia. Tätä kunnioitusta voitaisiin alkaa opettaa kyllä noissa vastaanottokeskuksissa heti! Ja tuokin on todella tosi, ettei näiden naapurissa enää voi tavallinen työssäkäyvä suomalainen asua!!! ottakoot herrat ja suvakit hetkeksi naapuriinsa, niin ehkä näkevät jotain muutakin, kuin "ihanan monikulttuurisuuden" ...hyi h......i.

Äänestä

Kyllä v....u on kun täällä sensuroidaan näitä kirjoituksia!!! olen tähänkin jo vastannut monta kertaa, että ompa hyvä kirjoitus ja aina häviää...prkl.....v....u.

Äänestä
  • Eihän tästä ole poistettu yhtään vastausta. 🤔

    Äänestä

Tähän kirjoitukseen kommentointi on estetty!!! olen yrittänyt jo monta kertaa...olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä...

Äänestä

tähän vastaaminen/kommentointi on estetty!!!! olen monesti yrittänyt...tätäkö suomi tulee tekemään, vain matumyönteiset pääsevät läpi???

Äänestä
  • huomasin saman. tämä pistää vaan vihaksi. matuja ei saa arvostella. kaiken pitää olla unelmahöttöä.

    Äänestä

  • aivopesu on alkanut.

    Äänestä

Että suomalainen uskaltaa omalla nimellään kirjoittaa totuuden,todella rohkea ihminen.Minusta itsestäni ei tuohon ole ,vaikka juuri sama käsitys on minulla
kun vaasalaisella Birgit Norrgårdilla maan matuttamisesta.

Mutta eihän nämä korkeat hallitusherrat ja muu eliitti meidän kirjoituksiamme vaivaidu lukemaan. Jos lukevatkin, olankohautuksella ne kuitataan.

Tämä on kai vissiin sitä kuuluisaa "VIHAPUHETTA" mistä ministeri Orpo taa aamu TV ssä muisti puhua.

Jos ne tiukalle panevat,häkki heilahtaa uusien lakien mukaan jo tästä minunkin sepustuksesta.

Ja sitte kuiteni näjä samat herrat puhuvat "SANANVAPAUDESTA"

Äänestä
  • ja saavat ottaa lisää velkaa, kun näitä oikeusjuttuja tulee sitten tuhansittain päivässä.

    Äänestä

Suomen halitus on ottanut p-korean mallin nämä lällärit - hallitustamme vie joku hulluus suomen tuhoon ja vapaan sananvapauden kieltoon, onkos islam saanut jo näin kovaan otteeseen suomemme.

Äänestä

Teinityttöjä ahdisteltiin Saarijärvellä - kaksi turvapaikanhakijaa otettiin kiinni
Tänään klo 16:45
Poliisin mukaan alaikäisten tyttöjen lähentelystä epäillyt miehet on jo vapautettu.

Kahden Saarijärven vastaanottokeskuksen asukkaan epäillään lähennelleen kahta alaikäistä tyttöä myöhään lauantai-iltana.

Poliisi kertoo ottaneensa tapauksesta kaksi miestä kiinni Saarijärven keskustassa lauantai-iltana. Vuosina 1993 ja 1994 syntyneet miehet on kuitenkin jo vapautettu kuulustelujen jälkeen. Miehistä toinen vapautettiin sunnuntaina ja toinen maanantaina.

Rikosylikonstaapeli Jari Aronen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että miehet ovat Saarijärven Kolkanlahdella sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa asuvia turvapaikanhakijoita.


Poliisin mukaan miesten epäillään lähennelleen humalassa 14- ja 15-vuotiaita tyttöjä. Toinen tyttö kertoi, että häntä suudeltiin väkisin ja toisen mukaan hänen lähelleen tullut mies silitti häntä hiuksista.

Lähentely keskeytyi, kun toisen tytön äiti tuli paikalle. Hän soitti välittömästi poliisit paikalle.

Poliisi tutkii tapausta nyt lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

MATTI TANNER
[email protected]

Äänestä

päättäjät tienaa matu pisneksellä fantsuu käteistä, jota kilisee ovista ja ikkunoista. eikä verottaja perään huutele. politikot ryöstää härskisti kansan varat matu pisneksillään.

Äänestä
  • Suomalaisista löytyy kyllä jo valmiiksi hyväosaisia ihmisiä, rahanahneita jotka rahasta tuhoavat Suomen,tämä matubisnes on räikein esimerkki siitä.

    Saarijärvellä kopeloija matut kuulemma humalassa, Eihä muslimi koskekkaan alkoholiin,se tarina taitaa olla kestämätön.

    Juuri samanlaisia matujen kaljakiekeröitä oli kesällä uimarannallamme kun paikallisillakin jossakin.
    Kalja kelpaa oli muslimi tai ei muslimi .Mutta kenen rahoilla turvikset kaljaa ostavat ????

    Äänestä

Justiin sanoi yks tuttukin joka asustelee työn takii hesas et vuokraisäntä oli sanonu et ulkolaiset menee milloin huvittaa yhteisiin tiloihin touhaamaan, vaikka joku toinen olisi varannut vuoron listaan. Se meinas ettei ne ymmärrä, sanoin ettei ehkä välitä, että röyhkeyttä.

Äänestä
  • Vaadi että talon SÄÄNNÖT saatava sellaisella kielellä että jos osaavat lukea niin ymmärtävät !

    Sanktiota peliin jos tekee virheitä !

    Äänestä

Olen aivan samaa mieltä siitä että kaikki jotka poikkeavat yleisestä suvakkien linjasta ja uskaltavat olla erimieltä ovat rasisteja. Tämä on suomalaista sananvapautta.

Äänestä

Tämä kuuluu siihen suureen suunnitelmaan mikä on Bilderberg kokouksesta jo vuosia sitten päätetty.

Äänestä

Lähetään hakemaan Putinilta turvapaikkaa isolla porukalla, niin eiköhän päättäjät ala kusemaan kintuilleen, kun kanta-suomalaiset äänestäjät katovat ja isisksen muslu-apinalauma on johdossa ja hyökätään sitten Suomeen Putinin johdolla ja tapetaan tämä apinalauma.
Somaalin Äo juuri voittaa simpansin jos aina edes siihenkään riittä ja samaa näyttää olevan stubin, sipilän ja orpo pojan ja monen hyysärin äo siinä 60-70....

Äänestä

Birgitan kirjoitus tosi asiallinen

Äänestä
  • Onkos mitään tehtävissä, vaan jatketaankos samaan tyylliin kultalautasella syättöä lomilijoille.

    Jos joku älähtää tästä on rasse, vituiks menee.

    Äänestä

Työssä käyvä veronmaksaja ja maahanmuuttaja ei sovi samaan kerrostaloon.Niillä on eri vuorokausirytmi.Kun työssäkäyvän pitäisi alkaa nukkua niin maahanmuuttajilla alkaa vuorkauden virkuin aika ja otetaan yhteyksiä kotimaahansa ja nauretaan ja pulistaan niin että koko talo kuulee.

Äänestä
  • Ota ohteys talon iSÄNNÖITSIJÄÄN ja kerro hänelle että miksi eivät nuku yöllä !

    Äänestä

Birgitta kirjoittaa realistisesti.

Äänestä

Kun näitä rauhanmarsseja aina järjestellään suvakkien ja poliitikkojen toimesta, niin niissä aina korostuu suomalaisten rasismi. Me, suomalaiset olemme paskaväkeä ja rasisteja paitsi tietysti ne vihervassarit ja suvakit ...Kun viime vuoden lopulla näitä mamuja tulvi rajan, ensimmäisenä pisti silmään heidän pääasiassa hyvä vaatetuksensa, muotivaatteet, kännykät ja kuulokkeet korvilla,...ja sitten puhutaan hätää kärsivistä. Nuo ihmiset eivät ole hätää kärsineet, eivät ainakaan aineellista puutetta. Röyhkeys on silmiinpistävä ominaisuus ja sitä röyhkeyttä ruokkivat Sipilä, Orpo, Risikko ja kumppanit. Melkeinpä tuntuu siltä, että suomalaisten olisi siirryttävä takavasemmalle, luovutettava asunnot ja lähdettävä pois tästä maasta. Nämä lukuisat raiskaukset, vielä lukuisammat naisten ahdistelut, murhat ovat seurausta tästä maahanmuutosta. Tänne otetaan ihmisiä meidän turvallisuutemme kustannuksella. Kukaan poliitikko ei ole kertaakaan pahoitellut näitä raiskausmurhia ja muita pahoinpitelyjä, vaan ne on aina vaiennettu, se on rasismia ja vihapuhetta. Seuraaviin vaaleihin on aikaa.....mutta ääntäni en anna suvakeille.

Äänestä

Kylla taloyhtiöissä on SÄÄNNÖT - joten kaikkien talossa asuvien on hyvä tietää ne - jos eivät osaa lukea niin ISÄNNÖITSIJÄN puheille niin alkaa tapahtumaan !

Äänestä

pitää paikkansa mutiaasista ei saa sanoa mitään pahaa.Risikkokin kieltää viha puheen pitäköön suunsa kiini ,kuinka on voitu pitää rajat auki ja päästää suameen tälläänen paska porukka kaiken karvaasta, sakkia ,suami ei ole sosiaali tomisto, RAJAT KIINNI HETI. kaikki pitää palauttaa mistä ovat tulleet

Äänestä

Hyvä kirjoitus. Suomi ensin ja ääriliikkeet ymmärtävät suomalaisten hädän. Poliitikot puolustavat matuja, eivät välitä matujen tekimistä raiskauksista ja murhista pätkääkään. Kansaa haukutaan rasistiseksi ja kansa halutaan vaientaan. Tämä ei tule onnistumaan. Risikko on tyhmääkin tyhmempi sisäministeri, samaa luokkaa Orpon kanssa. Eikö pyrkyri ministereillämme ole tärkempää tehtävää kuin puuhastella jonkun unelmahöttö Peli poikki tilaisuuden kanssa. Rasismi ei tule koskaan loppumaan, johan tämän on historia osoittanut. Katsokaa vaikka Amerikan tilannetta. Ongelmia tuottaa tietyt rodut, jotka eivät integroidu länsimaalaiseen yhteiskuntaan. Tätä faktaa ei pysty kukaan kieltämään. Suomi ei pysty sen paremmin kuin muutkaat maat integroimaan matuja maahamme. Terrorisolut ovat ujuttautuneet maahamme ja iskuja on odotettavissa. Mälmön tilanne on pian Suomessakin. Meidän ministereillämme ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa. Ottakaa huomioon, että suurin ja hiljaisin Suomi ensin kannattajakunta on kotona. Hienoa, että meillä on MV-lehti, josta saa lukea monikulttuurisuuden realismia.

Äänestä
  • Juuri näin! Meitä ei hiljennetä vääryyksien edessä!!!!

    Äänestä

Suomi ensin on suomalaisten asialla.

Äänestä

Suomalaiset ja vain suomalaiset olisivat erittäin kiitollisia, jos kaikki turvapaikan hakijat palautettaisiin.

Äänestä

Suomi on raiskattu noitten maahan muuttajien vuoksi.
Suomi ei ole enää suomi.
Se oli kunnon ylilyönti suomalaisuutta vastaan, kun suomalaisten leiri purettiin Helsingin rautatie asemalta. Ja nämä ulkomaalaiset sai jäädä.
Suomalaisia nöyryytettiin viimeisen päälle, kun heidän ei edes annettu rautatien torin penkeillä istua.
Turvapaikan hakijoille haluttiin näyttää, kun suomalaista vietiin kuristus otteella poliisi autoon.

Äänestä

Samoja ihmisiä tässä ollaan,samalla pallolla.
Aika pikkusieluista meininkiä etten sanoisi.

Äänestä
  • Ei mitään samaa, turhahan tätä näitten hyökkäysröyhkeyttä on vesittää, mitäs sämää meissä on ei mitään, tulevat suomen kultuuriamme hävittämään, sehän tässä on näillä tarkoitus ja piikkiimme loikoilemaan.

    Äänestä


Joo samoja ihmisiä ollaan, mutta mielestäni Suomeen halajavan pitää käyttäytyä täällä suomalaisten tapojen mukaan. Miksi luulette, että lähi-idässä soditaan jatkuvasti? Senkö takia, että siellä osataan käyttäytyä toisia kohtaan kunnioittavasti? Senkö vuoksi, että naisia kunnioitetaan ja arvostetaan siellä?

Äänestä

Kantasuomalaiset on ajettu toisen luokan kansalaisiksi omassa maassaan,päättäjiemme ja median toimesta.Jokainen hallitsematonta maahanmuuttoa kritsoiva kirjoitus tulkitaan välittömästi "vihapuheeksi",tällä tulpataan tehokkaasti perustuslaissa oleva sananvapaus kansalaisilta.Eihän päättäjämme ole perustuslaista sekä kansalaisista muutenkaan välittäneet,suuntana on ollut EU herrojen perseenuoleminen, palkintona hyväpalkkainen virka ,viimeisenpänä sellaisen sai ylimielinen Stubb.
Aloittaja kertoi karun totuuden tämän päivän Suomesta,suomalaiset ei saa turvaa maahanmuuttajien terrorilta viranomaisilta,päivastoin heidät syyllistetään tilanteista joita maahantulijat aiheuttavat.

Äänestä

Pelkääkö päättäjät matuja. Niitten rötöksistä ei sanota ääneen.
Ne saa käyttäytyä miten haluavat.
Ne eivät ole, eikä koskaan tule olemaan suomalaisia, ei ikinä vaikka voissa paistaisi.
Niillä on tappelijan geenit jo verissä.
Ne on sitä mieltä, että väärä uskoiset on tapettava.
Ne ei koskaan tule sopeutumaan suomalaisiin tapoihin.

Miksi täällä suomessa vielä kulkee somaleja, miksi niitä ei olla vieläkään palautettu.
Ne ei kuulu suomeen, ne ei ole sinisilmäisiä, ei vaaleita, ne ei ole suomalaisia.

SUOMI KUULUU VAIN SUOMALAISILLE, NIILLE JOITTEN JUURET ON SUOMESSA.

Äänestä

Nyt täytyy sanoa kun luin artikkelin. Eihän noita maahan tunkeutujia täältä pois saa, kun elintaso
on huomattavasti parempi, kuin monella suomalaisella.
Täytyy sanoa, itse saan eläkettä alle 1000€ kuussa. Tämä on tosi.
Leipäjonossa on käytävä. Vaatteita ei ole varaa ostaa. Lääkkeisiin kuuluu rahaa.
Lääkäriin ei todellakaan ole varaa.

Eläkeläinen ei voi lakkoilla.
Olen sitä mieltä, että eläkeläinen on ongelmajätettä, Ainakin päättäjien mielestä.
Päättäjien mielestä eläkeläinen joutaa kuollakkin, jos ei ole varaa edes lääkäriin mennä.
Minun päähäni ei mahdu mitenkään, miksi ihmeessä noita maahan muuttajia palvotaan suomessa kuin kuninkaita.
Olen maksanut veroja suomelle muutama kymmenen vuotta. Mitä he maahan tulijat ovat maksaneet.
Heillä on selvästi etuoikeus asioihin, mihin meillä oikeilla suomalaisilla ei ole.
Täysveri suomalainen tuntee itsensä arvottomaksi maahantulijaan nähden.

Äänestä
  • Et ole ainut niukalla toimeentulolla elävä Suomalainen,meitä on paljon kohtalotovereitasi.Päättäjät ja julkinen sana paapovat maahantulijoita antamatta mitään arvoa maan rakentajille jotka nyt nälkäeläkkeellä yrittävät kituuttaa päivästä toiseen.Ihmettelevät sitten vielä kansalaisten suhtautumista nuivasti, lisääntyvään maahantunkeutumiseen.
    Tuo Suomi 100 toimikunta oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus,19 miljoonan potista riitti kylläkin satojatuhansien pompsia kavereilleen,mutta ei esimerkiksi 2000 euron määrärahaa Marskin ritarien muistotilaisuuden kahvituskustannuksiin.Johtuisikohan toimikunnan jäseten kokoonpanosta,mm.. tuo hesan naispiispa jolle hapan maistuu sekä tämä epäonnistunut vasemmistoräppäri jonka ystäväpiiriin kuuluu jos jonkinsortin sakkia.

    Äänestä

Äänestäkää vaan vihreitä.vasemmistoliittoa.Sdp.Rkp nämä ovat pahimmat mamuttaja puolueet suomessa ja he kun pääsevät valtaan niin tämä on vasta alkua sitten se monkultuurisuus triplaantuu,

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


näinhäseon kirjoitti:

Ulkomaalaistaustaisten tekemisiin ei puututa
Sunnuntai 18.09.2016

Nyt tulee totuuksia ulkomaalaistaustaisista. Jonkun se pitää tehdä, kun koko Suomi heitä pelkää.

Jokainen haluaa tulla tänne Suomeen siksi, että he saavat kaiken kultalautasella tarjottuna. Osa heistä ei tiedä nöyryydestä mitään. Vai on ihmisillä hätä, kun vastaanottokeskuksissa aletaan ruokalakkoon. Heidät olisi pitänyt palauttaa saman tien kotimaahansa.

Te kaikki päättäjät ja vallan kahvassa olevat, että tiedä yhtään mitään tavallisten ihmisten elämästä samoissa vuokrakerrostaloissa.

On yhteinen pyykkitupa, sauna, jota tilataan aina etukäteen ennen sinne menoa. He tekevät, mitä huvittaa. Kukaan ei esimerkiksi Vaasassa uskalla puuttua heidän tekemisiinsä.

Jos joillakin kantasuomalaisilla tulee heidän kanssaan erimielisyyttä tai väärinymmärrystä kielitaidon takia tai muuta riitaa, he aloittavat joukkopainostuksen, joka on henkistä ja erittäin julmaa. Jos heillä on suomalaisia ystäviä, he ovat siinä taustatukena.

Sinut syrjäytetään, kukaan ei puhu kanssasi. Jos sinua tullaan vastaan jossakin, he kääntävät suuntaa tai päänsä sivulle. Sinua muistetaan aina katsoa vihaisesti.

Kun kantasuomalainen yrittää hakea apua jostakin pelkoonsa, hänelle sanotaan vain kylmästi: ”Sinun pitää muuttaa pois, tuohan on kauheeta.”

Meitä on jo monta, jotka ovat tähän samaan tilanteeseen joutuneet.

Oletteko te, jotka työskentelette vastaanottokeskuksissa, kertoneet heille, että jos he saavat turvapaikan, niin heidän taloudelliset tukensa ovat monta kertaa paremmat kuin kantasuomalaisilla? Ette varmaankaan.

Heillä on joka päivä eri vaatteet päällä ja kaikilla autot. Me kaikista vähätuloisimmat kantasuomalaiset jonotamme nöyränä, että saamme diakonia-ruokakassit.

Vallankahvassa olevilla on henkivartijat ja kameravalvonnat asunnoissa. He ovat niin korkealla norsunluutornissaan, että helppoa on suu hymyssä kehua monikulttuurista Suomea. Meillä muilla on turvaton olo.

Kaipaamme vanhoja aikoja. Jos itse ja ystäväni olisimme miljonäärejä, meidän ei olisi täytynyt kirjoittaa tätä. Kertokaa nyt meille, mistä saamme apua ja tukea?

BIRGIT NORRGÅRD

Vaasa



http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/ulkomaalaistaustaisten-tekemisiin-ei-puututa-1.2125981?fb_action_ids=1288046031205781&fb_action_types=og.comments

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu