1970-luvun taistolaisvuosina

Helsingin Sanomat keksi nimityksen 70-luvun alussa, ja liike kuihtui sosialismin myötä, mutta sen kansanedustajat, mm. Laakso ja Esko-Juhani Tennilä sekä Stasin ilmiantaja Pentti Tiusanen, ovat hyvin vaikutusvaltaisia Vasemmistoliitossa, joskin jäivät taustalle 2011. Paavo Arhinmäki eli "pikku-Tennilä" (SK) nousi Vasemmistoliiton johtoon taistolais- eli änkyräsiiven avulla.

Skp oli jakautunut stalinisteihin eli dogmaatikkoihin ja revisionisteihin, jotka kannattivat Marxin ja Leninin oppeja mutta halusivat tarkistaa ja soveltaa niitä. Kun marxilaisuuden periaatteet eivät kuitenkaan toimi käytännössä, stalinistit turvautuivat "vallankumouksellisiin kokemuksiin" eli Neuvostoliiton, "reaalisesti olemassa olevan sosialistisen yhteiskunnan", toimintatapaan.

1970-luvulla taistolaisena Tiedonantaja-lehden toimittajana työskennellyt Anssi Sinnemäki (Annin isä) kertoi, että taistolaisliikkeeessä muokattiin ilmapiiriä väkivaltaisten ratkaisujen hyväksymiselle ja siten luotiin kasvualustaa terrorismille. Terrorismi oli osa ajan henkeä. Sinnemäen mukaan kuitenkin Suomessa Neuvosto-ohjatun liikkeen johto suitsi radikaaleinta vasemmistoa, mikä ei kuitenkaan kokonaan poistanut terrorin vaaraa.
Taistolaisten peitejärjestöistä tunnetuimpia on Toimittajaliitto, joka oli taistolaisten käsissä 1970-luvusta alkaen, sekä Rauhanpuolustajat, joka tuki kommunististen terrorijärjestöjen "vapaustaistelua".

Poliittiset veisut raikasivat
1970-luvun alussa suomalainen yhteiskunta ajautui voimakkaaseen poliittiseen murrokseen. Koko vuosikymmenen ajan kukoisti vasemmistolainen, poliittinen laululiike. Liikkeen kantavia voimia ja tunnetuimpia säveltäjiä olivat muun muassa Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja Otto Donner. Love Records julkaisi suurimman osan poliittisen laululiikkeen levyistä. Laululiikkeen alkuna voidaan pitää Suomen kommunistisen puolueen Leninin satavuotisjuhlia vuonna 1970.

Henkilöitä alettiin leimata ulkopoliittisesti epäluotettaviksi. Kommunistien oli panostettava toimittajakoulutukseen ja otettava se haltuunsa. Teatterikoulut, elokuva-alan koulutuslaitokset ja kaikki esittävän taiteen koulutuspaikat olivat sopivia kommunistiselle solutukselle. Suomessa radio ja TV oli vallattava. Skp ja KGB toimivat systemaattisesti korkeakouluissa 1970-luvulla. Skp kasvatti erityisiä täsmäryhmiä korkeakouluihin Helsingissä, Turussa, Vaasassa ja Jyväskylässä. Taistolaisuus sai riveihinsä yllättävän paljon yliopisto- ja kulttuuriväkeä.

Taistolaiset toimivat ja vaikuttivat monissa joukkojärjestöissä, joissa eivät olleet enemmistönä kuten Suomi-Neuvostoliitto -seurassa (SNS) ja edesauttoivat näin kehitystä, joka tunnetaan nimellä suomettuminen. Suomen Rauhanpuolustajissa taistolainen rauhanpolitiikka oli hallitsevana. Taistolaisilla oli omat järjestönsä kuten Asukasliitto, Kulttuurityöntekijäin liitto (KTL), Toimittajaliitto ja Tutkijaliitto. Kansan Raittiusliitto (KRL) siirtyi opposition haltuun 1970-luvun puolivälissä. SOL:lla oli tärkeä asema taistolaisten tiedonvälityksessä ja yhteyksissä muiden maiden kommunisteihin johtuen järjestön julkisesta ja virallisemmasta (SKDL:n yhteisöjäsenyys) asemasta verrattuna muihin taistolaisjärjestöihin. Taistolaiset saivat äänensä kuuluviin omassa laajassa lehdistössään. SKP:n opposition epävirallinen pää-äänenkannattaja oli 1968 ilmestymisensä aloittanut Tiedonantaja.

Näitä nykydemareita "rauhanliikkeeseen yhä kuuluu Tuomioja, Halonen ja näitä silmäätekeviä.
Mm Halosen puhe taistolais aikaan: "suomelle olisi ollut hyväksi liittyä neuvostoliittoon". Ajatus eli voimakkaana taistolaisten keskuudessa.
Onneksemme ei kuitenkaan !