Mormonien vaskipallo on olemassa

Krimson

Tuo mormonien kirjassaan mainitsema vaskipallo on jo olemassa. Katsokaa aurinkoisella ilmalla paljain silmin hetki Aurinkoon ja siirtäkää katse muualle. Aurinko on nyt erilainen kuin ennen. Kiinnittäkää huomio siihen kuinka silmään jäänyt heijastus toimii sitä taustaa vasten johon olette siirtäneet katseen.

Kasvihuoneilmiö tuli käsitteenä 1990-luvulla ja kaikki ympäristön muuttuminen perustellaan sillä. Todellisuudessa heikkovirtateknologia ja langattomat signaalit tulivat samaan aikaan. Hyönteiset ovat miltei kadonneet. Vielä 1980-luvulla auton tuulilasi sotkeentui hyönteisistä.

Euroopan unionin kerrotaan käsitelleen ns. HAARP:ia joka vaikuttaa ionosfääriin ja jonka kerrotaan olevan radiokommunikaatio- ja tiedustelujärjestelmä. Kasvihuoneilmiötä tutki henkilö nimeltä Carl Sagan. Saganin kerrotaan tutkineen mahdollisuutta vaikuttaa ionosfäärin toimintaan ja tehneen myös kokeiluja aminohapoilla. Glykosaminoglukaaneihin kuuluu mm. hyaluronihappo jota on ihmisen silmän lasiaisessa.

Michael Moore kehotti elokuvassaan Fahrenheit 9/11 kiinnittämään huuomion joidenkin haastateltavien henkilöiden silmiin. Siitä on aikaa noin 15 vuotta ja teknologia on mennyt pidemmälle. Perusteknologia oli olemassa jo 1970-luvulla jolloin korvaan kyettiin lähettämään signaalia henkilön tiedostamatta, mutta nukkuvan ihmisen se herätti. Carl Saganin kerrotaan olleen Thomas Goldin palkkalistoilla, ja yksi Goldin hypoteeseista koski juuri korvan rakennetta.

Hans-Peter Martin ja Harald Schumann kiinnittivät 1990-luvun kirjassaan Globalisaatioloukku huomion satelliittitiedustelun käyttöön satoja arvioitaessa. He huomauttivat myös Yhdysvaltojen vahvasta asemasta vehnäntuottajana. Kun pölytys epäonnistuu kansat joutuvat turvautumaan tuontiruokaan, vehnästä tulee ase.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpölöpsis

      Kasvihuoneilmiö on ihan totta. Ilman sitä maapallon lämpötila olisi 20 -30 astetta kylmempi kuin mitä se on.

      • Krimson

        Tarkoitat pitkäaikaista kasvihuoneilmiötä. Tämä mediassa oleva kasvihuoneilmiö on taas toiminut perusteluna lyhyen aikavälin muutoksille. Se voinee selittää asiaa mutta koko ilmaston muutosta se ei riitä selittämään. Maasta käsin katsoen Auringonvalon toiminta on ainakin muuttunut.


    • rkop

      Kansat eivät huoli geenimuunneltuja viljoja! Kun amerikklaiset ovat saaneet muunneltua kaikki ruokansa geenimuunnelluiksi, niin kuolevat puolessa vuodessa Eläikokeiden osoittamana!

    • rkop

      Pakamoilla ollut kaikenlaista rekvisiittaa, mutta Evankeliumiin niitä ei saa lisätä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe