Hallintoportaan väki pakenee Kauhavalta

Mikä muuttoaalto heihin on yhtäkkiä iskenyt? Katsokaa 19.9. esityslistaa.
http://www.kauhava.fi/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
6100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kurikan ja Ilmajoen kunnissa ollaan tehty järkevät päätökset ja turvapaikanhakijoille ollaan sanottu nyt ei.

Kurikan kaupunginhallitus kaatoi asian maanantain kaupunginhallituksen äänestyksessä äänin 9- 2. Näin ollen Kurikka ei tee minkäänlaista sopimusta Ely- keskuksen kanssa pakolaisten vastaanotosta eikä pakolaisille myönnetä edes kuntapaikkoja.

Kurikassa kaupunginjohtaja Juha Luukko oli suurin asian eteenpäin viejä ja hän onkin pettynyt päätöksestä:

– Maakunnan toiseksi suurimpana kaupunkina myös Kurikan pitäisi kantaa vastuuta ihmisten hädästä.

Ilmajoella sen sijaan laitettiin kerralla tohinaksi. Kuntaan suunniteltiin ns. yksintulleiden lapsipakolaisten asumisyksikköä. Asian takia kunnassa kerättiin jopa adressia asiaa vastaan ja ääniä pienessä kunnassa saatiin nopeasti kasaan yli 600. Suomen Sisun Etelä- Pohjanmaan piiripäällikkö Juha Mäenpäällä oli tässä asiassa suuri osuus. Kunnanjohtaja Seppo Ristikoski väittää, että adressilla ei ollut vaikutusta hänen päätökseensä lopettaa neuvottelut asian tiimoilta.

– Meillä vain ei ollut edellytyksiä perustaa asumisyksikköä.

Tällaisia järkeviä päätöksiä pitää vain uskaltaa tehdä. Monissa muissakin Pohjanmaan kunnissa ollaan tehty periaatepäätöksiä olla ottamatta kuntaan laittomia muslimeja. Mm. Pyhäjokilaakson kunnissa ollaan tehty keskinäisiä sopimuksia, että sotapakolaisia ei kuntiin suosiolla oteta.

https://paavotajukangas.com/2016/09/21/kurikka-ja-ilmajoki-kiitos-ei-sotapakolaisille/

Äänestä

Maassa naan tavalla tai maasta pois
https://www.youtube.com/watch?v=z0rp-0RcA8g

Kauhavanjoesta rahantahkuaja.
Koneinssit töihin ja pitkin kauhavanjokea ja laskuihin rakentamaan näitä voimmalaitoksia, kauhavasta tulee itsenäinen sähköstä säästyy pitkä centti ja jopa siitä voipi ylituotannon nyydä valtakunnan sähköverkkoon.
https://i.ytimg.com/vi/ZmHY9DkD1Hw/hqdefault.jpg?custom=true&w=196&h=110&stc=true&jpg444=true&jpgq=90&sp=68&sigh=0tPCVQdAnIBxPgobix_cukSG6mw

Tulevaisuuden SUURKAUHAVAN kunnantalolta kokoustiimiä.
https://www.youtube.com/watch?v=Oc8a0Gz1pww

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092022346098_uu.shtml

Riita biljardivuorosta johti veriseen nujakkaan vastaanottokeskuksessa - tuomio lieveni hovissa
Keskiviikko 21.9.2016 klo 07.33
Rovaniemen hovioikeus on lieventänyt nuoren miehen törkeästä pahoinpitelystä saamaa tuomiota. Hän selviää ehdollisella vankeusrangaistuksella.


Lankasaksin tehty veriteko tapahtui Oulun Hiukkavaaran vastaanottokeskuksessa tammikuun lopulla.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdeksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen.
Rovaniemen hovioikeus on nyt määrännyt miehen päästettäväksi vapaaksi ja katsoo, että yksi vuosi ja kymmenen kuukautta ehdollista riittää.

MEHÄN NÄMÄKIN VIULUT MAKSELLAAN JA KAIKEN MUUKIN HAUSKANPIDON NÄITTEN YMPÄRILLÄ

avaas juttu on pitkä

Äänestä

Mikkä hallintoportaan väet? nämähän on luottamushenkilöitä. Luottamushenkilönä näkee kuinka kurjassa jamassa kaupunki on ja pakenee. Investoitu kaikkeen hulluuteen yli varojen.

Äänestä

OHO, ja muutot senkun lisääntyy. :)

Äänestä

Eikös se niin mene, että rotat jättää uppoavan laivan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

Mikä muuttoaalto heihin on yhtäkkiä iskenyt? Katsokaa 19.9. esityslistaa.
http://www.kauhava.fi/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu