Menneen ajan ihminen näki heimon synnyn sukupuuna. Yleensä asiaa tarkasteltiin patrilineaarisesti, miespuolisten sukutaulujen kautta.
Oli uskomus, että poika tai tytär sai alkunsa vain isänsä spermasta. Nainen oli kasvualusta, mutta ei jättänyt ominaisuuksiaan jälkeläiselle, niin kuin nyt tiedämme. Äiti oli kuin maaemo, johon kylvettiin siemen, mutta tuotti vain sellaista satoa, mikä oli jo siemenessä.
Kuvaan kuului, että heimolla ajateltiiin olevan kantaisä, jonka jälkeläisjoukko oli sukupolvi sukupolvelta kasvanut ja muodosti nyt kokonaisen heimon tai kansan. Aluksi siis oli yksi mies, joka oli monistunut suureksi joukoksi. Kuviteltiin sukupuu.
Nyt tiedämme, että totuushan ei ole ollenkaan tällainen. Joskin parilla on yleensä useampiakin lapsia, myös ihmisyksilöllä on aina kaksi vanhempaa, neljä isovanhempaa, kahdeksan isoisovanhempaa jne. Lisäksi äidin osuus on jopa suurempi perinnöllisyysasiassa, sillä lapsi perii aina myös äidin soluliman mitokondrioineen ja niiden DNA:n, mutta isältä vain kromosomien DNA:n.
Vaikka edelleenkin piirtelemme sukupuita patrilineaarisesti siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme isossa suvussa pysty seuraamaan kaikkia linjoja, todellinen sukupuu onkin verkko. Esivanhempia on yhtä suuri joukko, kuin on ollut muinaisuudessa populaation koko. Koska esivanhempien täytyy olla jossakin vaiheessa verkossa jo useammassakin haarautumiskohdassa, vielä parempi sukulaisuuden kuvaaja onkin köysi, jonka paksuus kuvaa kulloistakin populaation kokoa, ja haarautumakohdasta lähtee lankoja eri haarautumakohtiin. Siis vähän kuin hermosolut ovat aivoissa haarakkeillaan kiinni useissa hermosoluissa.
Ei heimolla siis ole todellisuudessa ollut mitään kantavanhempia eikä koko ihmiskunnallakaan ole ollut, vaan meidän kantavanhempiamme ovat olleet kaikki, jotka kunakin aikana ovat lisääntyneet keskenään, koko silloinen populaatio, eri aikoina eri.
Biologinen kuva sopeutumisesta, evoluutiosta, lajiutumisesta ja esivanhempien runsaudesta on niin vastaansanomaton, että melkein kaikki ovat sen omaksuneet, vaikkeivät yksityiskohtia ymmärtäisikään. Täytyy kulkea todella laput silmillä, jos sen kieltää.
Suomen kirkossa ja muissakin maailman ekumeenisen kirkon osissa melkein kaikki papit ovat omaksuneet biologisen kannan. Sen mukaan uskomme ja opetamme. Emme halua viedä kristittyjä väärälle raiteelle, pois tieteellisestä ajattelusta menneen ajan ihmisten varhaiskantaiseen ajatteluun.
Jotkut ajattelevat, että jos usko myyttisiin esivanhempiin ja hyvässä tarkoituksessa tehtyihin sukutauluihin katoaa, katoaa myös kristinusko. Ei katoa. Edelleen julistamme Jeesuksen sovintoveren voimaa, edelleen kerromme, että Hänessä saa syntien anteeksiannon, levon ja rauhan ja että hänen työnsä tähden meillä on pääsy uuteen maahan ja uuteen taivaaseen. Hän nousi ylös kuolonuneen nukkuneista esikoisena. Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.
Oli uskomus, että poika tai tytär sai alkunsa vain isänsä spermasta. Nainen oli kasvualusta, mutta ei jättänyt ominaisuuksiaan jälkeläiselle, niin kuin nyt tiedämme. Äiti oli kuin maaemo, johon kylvettiin siemen, mutta tuotti vain sellaista satoa, mikä oli jo siemenessä.
Kuvaan kuului, että heimolla ajateltiiin olevan kantaisä, jonka jälkeläisjoukko oli sukupolvi sukupolvelta kasvanut ja muodosti nyt kokonaisen heimon tai kansan. Aluksi siis oli yksi mies, joka oli monistunut suureksi joukoksi. Kuviteltiin sukupuu.
Nyt tiedämme, että totuushan ei ole ollenkaan tällainen. Joskin parilla on yleensä useampiakin lapsia, myös ihmisyksilöllä on aina kaksi vanhempaa, neljä isovanhempaa, kahdeksan isoisovanhempaa jne. Lisäksi äidin osuus on jopa suurempi perinnöllisyysasiassa, sillä lapsi perii aina myös äidin soluliman mitokondrioineen ja niiden DNA:n, mutta isältä vain kromosomien DNA:n.
Vaikka edelleenkin piirtelemme sukupuita patrilineaarisesti siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme isossa suvussa pysty seuraamaan kaikkia linjoja, todellinen sukupuu onkin verkko. Esivanhempia on yhtä suuri joukko, kuin on ollut muinaisuudessa populaation koko. Koska esivanhempien täytyy olla jossakin vaiheessa verkossa jo useammassakin haarautumiskohdassa, vielä parempi sukulaisuuden kuvaaja onkin köysi, jonka paksuus kuvaa kulloistakin populaation kokoa, ja haarautumakohdasta lähtee lankoja eri haarautumakohtiin. Siis vähän kuin hermosolut ovat aivoissa haarakkeillaan kiinni useissa hermosoluissa.
Ei heimolla siis ole todellisuudessa ollut mitään kantavanhempia eikä koko ihmiskunnallakaan ole ollut, vaan meidän kantavanhempiamme ovat olleet kaikki, jotka kunakin aikana ovat lisääntyneet keskenään, koko silloinen populaatio, eri aikoina eri.
Biologinen kuva sopeutumisesta, evoluutiosta, lajiutumisesta ja esivanhempien runsaudesta on niin vastaansanomaton, että melkein kaikki ovat sen omaksuneet, vaikkeivät yksityiskohtia ymmärtäisikään. Täytyy kulkea todella laput silmillä, jos sen kieltää.
Suomen kirkossa ja muissakin maailman ekumeenisen kirkon osissa melkein kaikki papit ovat omaksuneet biologisen kannan. Sen mukaan uskomme ja opetamme. Emme halua viedä kristittyjä väärälle raiteelle, pois tieteellisestä ajattelusta menneen ajan ihmisten varhaiskantaiseen ajatteluun.
Jotkut ajattelevat, että jos usko myyttisiin esivanhempiin ja hyvässä tarkoituksessa tehtyihin sukutauluihin katoaa, katoaa myös kristinusko. Ei katoa. Edelleen julistamme Jeesuksen sovintoveren voimaa, edelleen kerromme, että Hänessä saa syntien anteeksiannon, levon ja rauhan ja että hänen työnsä tähden meillä on pääsy uuteen maahan ja uuteen taivaaseen. Hän nousi ylös kuolonuneen nukkuneista esikoisena. Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä on pitkään käytetty matrilineaarista sukupuutu ja itsellä tuo linja johtaa Pohjois-Skotlantiin 800-luvulle. Patrilinearinen linja taas johtaisi Turkkiin 1100-luvulle, mutta ei ole yhtä hodokas koska siihen ei liity viikinkien ryöstöretket.
Sukupuihin liittyy myös Jeesuksen sukupuu Raamatussa. Jeesus oli Daavidin sukua jne. Sukupuiden glorifioima sukutaulu ei ole totta, mutta näin aina tehdään kun halutaan kirkastaa henkilön merkitystä.
Samalla tavalla nostetaan ihminen muita ylemmäksi kun annetaan "ylimaallisia" kieltoja tai käskyjä jotka koskevat mm hänen kuvaamistaan. Mohammedia kuvataan kasvot verholla peitettynä ja Jeesuksella on
filmitähden piirteet pyhissä kuvissa.
On mukavampaa katsoa miellytävän näköistä pääosan esittäjää ja sama taitaa olla pyhissä ihmisissä.