Presidentti Sauli Niinistön ja muiden politiikkojemme lisäksi miljoonat surevat suomalaiset ovat verranneet Jimi Karttusen väkivaltaista ja ennenaikaista lähtöä John Lennonin kuolemaan. Heidät kummatkin murhattiin ja emme koskaan tule tietämään paljonko heillä olisi vielä ollut annettavaa maailmalle. Kummatkin olivat pidettyjä niin ihmisinä niinkuin myös luomisvoimaisina runopoikinakin, he kokivat kummatkin täysin turhan väkivaltaisen lopun. Vahvistamattomien tietojen mukaan runopoika Jimi Joonas Karttunen tullaan hautaamaan marsalkka Mannerheimin kanssa samaan hautaan Helsingin Hietaniemen hautasmaalle, siellä hän lepää muiden maamme sankarivainajien kanssa ikuista untaan.
Runopojat Jimi ja John kuolivat kesken luomistyön
DilleVonNiinistöVihreät
251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen ollut tästä Helsingin rautatieaseman tapauksesta tosi pöyristynyt ja järkyttynyt, olen ollut järkyttyneempi ja pöyristyneempi kuin Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola koskaan mistään. Olen lihonnut tapauksen jälkeen ainakin 30 kiloa kun olen syönyt pelkkää dallaspullaa suruuni, enkä ole pysynyt käymään töissäkään enää ainakaan viiteentoista vuoteen. Loppuuko tämä pöyristely koskaan, tiedättekö te?
Ainakin kaksi ikivihreäksi muodostuvaa runolausetta Jimi jätti ihmisten mieliin, joita voi sitten kelata vuoden ajoista riippumatta, kuukausittain, aina yhä uudelleen ja uudelleen. Kansainvälisyydestään tunnettuna, runolauseet on tietenkin kirjoitettu englanniksi, suomennosta on myös saatavilla. Toki sankarit ansaitsevat kunniapaikan ikiunelleen.