Sisällissodan ensimmäinen tunnustelu tulossa

33114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Valtava melu on nostatettu tyhjästä ja epäoleellisesta samalla, kun todella tärkeästä ja oleellisesta vaietaan ikäänkuin Allahin käskystä.

Käsittämätöntä miten sokeita näin monet voivatkin olla!

Äänestä

kummalla puolella aiot taistella?
itse en jaksa osallistua

Äänestä
  • Kommunisteilla on nyt varmaan ylivoima. Hyvä, ettei ole Eduskuntavaalit tulossa, Suomeen muodotuisi kommunistienemmistöinen hallitus ja kommunistit olisivat Eduskunnan suurin puolue.

    Äänestä

  • En ehdi osallistumaan, mutta olen tietenkin kotimaani Suomen ja suomalaisten puolella. Haluan Suomen pysyvän enkä muslimisoituvan vähäisessäkään määrin. Värillä ei ole väliä, mutta sillä ovatko ihmiset hyviä vai pahoja toisilleen, ahkeria vaiko laiskoja, rehellisiä vaiko epärehellisiä, rauhallisia vaiko väkivaltaisi, SILLÄ ON VÄLIÄ!

    Äänestä

  • Näin todennäköisesti kävisi, sillä YLE:n aivopesu sataa heidän laariinsa.

    Äänestä

Taas on annettu lupa "vastamielenosoitukseen", joka tunnetusti keskittyy vain varsinaisen mielenosoituksen häiriköintiin!?

Tämäkö on poliisiylijohtajan käsitys, miten väkivaltaisuudet saadaan loppumaan???

Huomatkaa myös lehden ilmoitus, että kyse on "rasismista ja sen vastustamisesta"!?

VAIKKA mielenosoitus vastustaa holtitonta mamupolitiikkaa ja puolustaa omaa maataan, kansaansa, kulttuuriaan ja uskontoaan?

Jokainen mediapäästö on näköjään mukana suvakkipropagandan levityksessä...

Äänestä
  • Hoh , hoijaa, kun ei ole hajuakaan siitä mitä kertoo Suomen perustuslaki. Ei poliisi voi estää yhtään mielenosoitusta.

    Suomen perustuslaki

    2 luku
    Perusoikeudet

    13 §
    Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

    Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

    Jos maahan halutaan sotaa, niin ei sitä laki kiellä.

    Äänestä

Eikö nyt voitaisi jo sopia, että järjestetään yksi mielenosoitus kerrallaan? Kaikilla pitää olla sananvapaus järkevästi ilmaista huolensa ilman, että joutuu häirinnän kohteeksi.

Äänestä
  • Eihän vihervasuri hörhöt kykene eri aikaisiin mielenosoituksiin. Heidänhän on pakko tulla häiritsemään ollessaan niin mahdottoman SUVAITSEVAISIA, joten on sama vaikka nämä kaksi eri mielenosoitustakin ovat samaan aikaan.

    Muistakaa kuvata kaikki tapahtumat, jälkipyykkiä taas tulossa provokaatioiden ja ehkä lavastusten seurauksena. Ja riippuen kummalta puolelta tapahtuu olet joko median suosikki tai median inhokki.

    Äänestä

Miksei Suomi auta syyrialaisia naisia ja lapsia, jotka pakenevat sotaa, vaan irakilaisia miehiä, joiden ei edes tarvitsisi olla täällä?

https://www.youtube.com/watch?v=_PToQuxvZgM

Miksei rikollisia ja väkivaltaisia poisteta autettavien joukoista?

Äänestä
  • NIIN, MIKSEI?!

    Äänestä

  • niin miksei. Mieti sitä loppu elämäsi ja kuole sen takia stressiin ennenaikaisesti

    Äänestä

Varmaan ainaki wannabe-muslimit on tuola mielenosoituksessa ärisemässä. Ainakin valtamedian lukisin siihen lahkoon lukeutuvaksi. Oishan se Sharia ihana laki. Täytyy se jöö jonkun panna tätä rettelöiontiä vastaan

Äänestä

–" Suomeen on viime vuosina rakentunut hiljaisuuden kulttuuri, jonka varjossa rasismi ja väkivaltainen äärioikeisto ovat saaneet kasvaa rauhassa. Yksi rohkea päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden ja maksoi siitä hengellään, järjestäjät kertovat mielenosoituksen taustasta."

-- hups hups. Eipä tainnut Jimi- poika itsekään tietää mitä teki kulkiessaan SVL: n lippupartion pakeille. Lienee jo epäkunnioittavaa vainajaa kohtaan mutta pakko on kysyä että mitä hän mahtoi vastustaa tuolloin? Ihan hänen omien nettikirjoittelujen pohjalta ei oikein tunnista että kyseessä olisi varsinaisesti rohkeasti rasismia vastustanut sankarivainaja.

Tämähän rasismia vastustava nuori mies saa jo varsin eeppiset mittasuhteet. Kaikki on mahdollista maassa jossa suurin osa lukijoista noteeraa vain isolla kirjoitetut otsikot.

Kuolema on tietysti aina peruuttamatonta ja tuomittava teko tuo on mutta kyllä nyt tässä tapauksessa lypsetään vainajasta kaikki irti tietyillä tahoilla.

Äänestä
  • Ihmettelen kun lehdistö on jo jakanut tekijän nimen ja kuvan, vaikka kyseessä on vasta epäily.
    Kun ulkomaalaistaustainen on raiskannut ja häntä haetaan, niin ei saa kertoa edes ihonväriä saatikka nimeä ennen kuin on tuomittu.

    Kuolinsyykään ei ole selvä, jopa sairaalan lääkäri sitä ihmettelee, koska päästettiin sairaalahoidosta jo poiskin. Onko sairaalakin tehnyt hoitovirheen?

    Suomalaiset ovat aina eriarvoisessa asemassa = huonommassa

    Äänestä

  • Oikein "hiljaisuuden kulttuuri". Niin sekö kun maahanmuuttajien väkivallasta vaietaan julkisen median (päättäjien) toimesta ja suvakit haluavat lisää?

    Liian monta vuotta ovat he pitäneetkin jatkuvaa homolesbosuvakkipropagandaa, jonka seurauksista nyt kärsimme: on mamuälämölöä kaduilla ja kouluissa, tuherrusta, joukkoraiskausta, ryhmissä,tehtävää teloitusta veitsellä ja päähänpotkimalla, hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa, toimeentulotukien ja kotimaan luovutus vierasmaalaisille vastoin suomalaisten tahtoa.

    Kansan mitta on nyt täynnä!

    Alas monikulttuurisuus, alas muslimisaatio, alas väkivalta!
    Ylös totuus, rauha ja Suomen kansalaiset!

    Äänestä

  • Mitä ihmettelemistä siinä on, YLE ja muu media on tietoisesti harrastanut vuosia yksipuolista uutisointia ja aivopesua. Sanomalehdet ovat puolensa valinneet ja lukijat valitsevat lehtensä sen mukaan. YLE:n pitäisi parlamenttaarisena tiedonvälittäjänä olla puolueeton. Jos YLE:n uutiset ja ohjelmat ajatellaan vaikka metrin pituisena janana, missä vasemmalla on vasemmisto ja oikealla oikeisto, niin uutisointi ja ohjelmasisältö asettuu jonnekin 10-20 sentin päähän janan vasemmasta päästä.
    Sensurointia on myös se, mikä jätetään kertomatta. Oikeudessa todistaja syyllistyy rikokseen ei todista kuten todistajan valassa kerrotaan: mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä.

    Äänestä

  • Jussi..Pussi kirjoitti:

    Mitä ihmettelemistä siinä on, YLE ja muu media on tietoisesti harrastanut vuosia yksipuolista uutisointia ja aivopesua. Sanomalehdet ovat puolensa valinneet ja lukijat valitsevat lehtensä sen mukaan. YLE:n pitäisi parlamenttaarisena tiedonvälittäjänä olla puolueeton. Jos YLE:n uutiset ja ohjelmat ajatellaan vaikka metrin pituisena janana, missä vasemmalla on vasemmisto ja oikealla oikeisto, niin uutisointi ja ohjelmasisältö asettuu jonnekin 10-20 sentin päähän janan vasemmasta päästä.
    Sensurointia on myös se, mikä jätetään kertomatta. Oikeudessa todistaja syyllistyy rikokseen ei todista kuten todistajan valassa kerrotaan: mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä.

    Tuo on hyvä muistutus myös tuo " pois jättäminen". Aika moni uutinen on nykään sellainen, että sellaisenaan kerrottuna se olisi lähes puolueetonta kuvausta tapahtumista puolta valitsematta, mutta sopivasti asioita pois jättämällä se muuttuu täysin propagandaksi.

    Äänestä

  • näinonjäädäkseen kirjoitti:

    Ihmettelen kun lehdistö on jo jakanut tekijän nimen ja kuvan, vaikka kyseessä on vasta epäily.
    Kun ulkomaalaistaustainen on raiskannut ja häntä haetaan, niin ei saa kertoa edes ihonväriä saatikka nimeä ennen kuin on tuomittu.

    Kuolinsyykään ei ole selvä, jopa sairaalan lääkäri sitä ihmettelee, koska päästettiin sairaalahoidosta jo poiskin. Onko sairaalakin tehnyt hoitovirheen?

    Suomalaiset ovat aina eriarvoisessa asemassa = huonommassa

    Stubbin ikkunoita ammuskellut sai ottaa syytteet vastaan täysin naamioituneena. Hänellä oli hansikkaat kädessä ja tämä on erittäin vakuuttavaa, että hän on värillinen. Mahtoi Stubille olla yllätys, että hänen niin kovasti arvostamissa mamuissa on rikollisia. Olisi varmaan luopunut syytteestä mutta ei voinut kun oli ministerin tehtävissä silloin ja ministeriä vastaan tehty rikos tutkitaan ja teosta tuomitaan. Tuli sentään 3 kk:tta ehdollista, jolle maturikkolliseset viittaavat kintaalla tässä tapauksessa hanskoilla. Kuvottaako Stubbia?

    Äänestä

  • näinonjäädäkseen kirjoitti:

    Ihmettelen kun lehdistö on jo jakanut tekijän nimen ja kuvan, vaikka kyseessä on vasta epäily.
    Kun ulkomaalaistaustainen on raiskannut ja häntä haetaan, niin ei saa kertoa edes ihonväriä saatikka nimeä ennen kuin on tuomittu.

    Kuolinsyykään ei ole selvä, jopa sairaalan lääkäri sitä ihmettelee, koska päästettiin sairaalahoidosta jo poiskin. Onko sairaalakin tehnyt hoitovirheen?

    Suomalaiset ovat aina eriarvoisessa asemassa = huonommassa

    "Kuolinsyykään ei ole selvä, jopa sairaalan lääkäri sitä ihmettelee, koska päästettiin sairaalahoidosta jo poiskin. Onko sairaalakin tehnyt hoitovirheen?"

    --Aika outoa on kun kuoleva ihminen passitetaan kotiinsa. Näinhän tässä on nyt tosiasiassa käynyt ,kun hänen hoidostaan vastuussa oleva lääkäri on hänet kotiin siis päästänyt pois sairaalahoidosta.

    Hoitava lääkäri on vastuussa siitä että potilas joka kotiutetaan on siinä kunnossa että hän pärjää ilman sairaalahoitoa ,joten näyttää siltä että tästä tapauksesta ei välttämättä ole ihan kaikkea lopullista vielä sanottu. Toki kiistatta hänet sairaalahoitoon toimitettiin nimenomaan tuon potkusta johtuneen kaatumisen seurauksena ,joten en nyt mitään valkopesua halua harrastaa kuitenkaan.

    Kuitenkin eipä näy Ilta-Sanomissa isoja lööppejä jotka kirkuvat näin :

    " PASSITETTIIN KOTIIN SAIRAALASTA , KUOLI SEURAAVANA PÄIVÄNÄ "

    Ei vaan otsikoissa lukee isoin kirjaimin:

    "NATSIT PAHOINPITELIVÄT MIEHEN KUOLIAAKSI"

    ...Onhan noissa otsikoissa pieni vivahde-ero havaittavissa. Kieltämättä.

    Äänestä

  • Jussi..Pussi kirjoitti:

    Mitä ihmettelemistä siinä on, YLE ja muu media on tietoisesti harrastanut vuosia yksipuolista uutisointia ja aivopesua. Sanomalehdet ovat puolensa valinneet ja lukijat valitsevat lehtensä sen mukaan. YLE:n pitäisi parlamenttaarisena tiedonvälittäjänä olla puolueeton. Jos YLE:n uutiset ja ohjelmat ajatellaan vaikka metrin pituisena janana, missä vasemmalla on vasemmisto ja oikealla oikeisto, niin uutisointi ja ohjelmasisältö asettuu jonnekin 10-20 sentin päähän janan vasemmasta päästä.
    Sensurointia on myös se, mikä jätetään kertomatta. Oikeudessa todistaja syyllistyy rikokseen ei todista kuten todistajan valassa kerrotaan: mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä.

    Näin näyttää olevan. YLE : lla on omat hyvät puolensa ja laadukkaitakin ohjelmia mutta näissä mamu-asioissa on heidän linjansa aikamoisen yksipuoleista , joten ilmeisesti on olemassa jonkinlaiset yhteiset koodit millä media toimii näiden uutisointien kanssa.

    Ei tätä muuten oikein voi selittää.

    Äänestä

Jimi tullaan hautaamaan hietaniemeen sankarihautaan sotilaallisin kunnianosoituksin.

Äänestä

Eivät kai "isänmaalliset" aio häiritä toisten mielenosoitusta, vaikka täälläkin kovasti kehuttiin, etteivät sellaista tee. Täytynee lähteä näiden SVL- ja Suomi ensin-pelleporukoiden kiusaksi tuohon mielenosoitukseen, vaikken yleensä massatapahtumissa liiku.

Äänestä
  • Sinä tulet sinne häiritsemään naamioituneena joka tapauksessa riippumatta milloin se on.

    Äänestä

  • Jjhjliujh kirjoitti:

    Sinä tulet sinne häiritsemään naamioituneena joka tapauksessa riippumatta milloin se on.

    En liiku naamioituneena missään, enkä omista edes hupparia. Joudut nyt keksimään itsellesi uuden fantasian. Jätän ne naamioitumiset näille mukamas isänmaallisille pelkureille.

    Äänestä

Saadaanko taas nähdä kuinka hamepukuiset natsit juoksevat pakoon?

Äänestä

Ahne valtaeliitti suodattaa omaa propagandaansa.
Matut ulos Suomesta, ei muuta!
Islamisaatio-peli on pantava nyt poikki.
Suomalaisia on tapettu, raiskattu ja ryöstettty.
Nyt riittää!!!!!

Äänestä

Nyt jostain syystä muutamat tiedotusvälineet ovat alkaneet aivan älyttömän sodan suomalaisia vastaan. Kun yksi laaja hyökkäys vesittyy muutamassa tunnissa niin ei muuta toista kehiin.

Itse olen Tuula Komsin kanssa samaa mieltä. Toivottavasti ei, mutta jos Suomessa tapahtuu jotain radikaalia lähiaikoina niin syy on suurelta osin tiedotusvälineiden. Ihmettelen ministeri Ristikkoa ja muuta maan johtoa lausuntoineen, eivät kuitenkaan yhtään ole huolissaan tästä valheellisesta tiedottamisesta jolla kuitenkin saattaa olla arvaamattomat seuraukset

http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223106-ihan-eniten-pelkaan-mediaa

Äänestä
  • Kyllä suomalaisenkin median pitäisi paremmin tuntea vastuunsa tiedonvälityksessä. Eivät näköjään tarkoittaneet itseään tuossa aikaisemmin tänä vuonna antamassaan julistuksessa...

    Kaupallisten lehtien tyylihän on nimenomaan kärkevä ja yksinkertaistava jo senkin takia että heidän ensisijainen tehtävänsä on vain ja ainoastaan saada lehtensä kaupaksi ja mainostuloja taloon . Rahaa tulee vain näkyvyydellä mediakentällä , ei muulla .

    YLE on kokonaan toinen juttu. Siltä meidän pitäisi voida odottaa asiallista tiedonvälitystä sillä heillä ei ole mitään varsinaista syytä kärjistää tai silotella yhtään mitään. He saavat rahansa muuta kautta kuin kaupalliset mediat, joten heidän tehtävänsä on vain ja ainoastaan olla luotettava ja puolueeton tiedonvälittäjä kansakunnalle.

    Sitä YLE ei ole tällä hetkellä ja meidän valitsemamme valvojat eivät saa mitään muutosta tuossa apparaatissa aikaan. Valitettavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stuppi kirjoitti:

Tästä se alkaa. Mahtaako sodan kolmas osapuoli matut ottaa osaa.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/436587-jannite-kasvaa-kaksi-vastakkaista-mielenosoitusta-helsingissa-tuhansia-tulossa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu