Tietoa siitä kun lehtien myynti muuttui

ei vielä tiedä syitä.


Vuonna 1990 lopetettiin USA:ssa kirjallisuuden myyminen ja siirryttiin mankumaan "lahjoituksia". Muutosta perusteltiin sillä, että näin "Jehovan kansa voi yhä enemmän yksinkertaistaa Raamattuun perustuvaa opetustyötään ja erottautua uskonnon kaupallistajista". (Kirje seurakunnille 21.2.1990) Totuus on kuitenkin raadollisempi. Vain hieman yli kuukautta aikaisemmin eli tammikuun 17. päivänä Kalifornian osavaltio oli tuominnut Jimmy Swaggartin maksamaan veroa myymästään kirjallisuudesta ja kaseteista. Vartiotorni oli aktiivinen oikeudenkäynnissä ja yritti tukea Swaggartia. Vastaavat oikeudenpäätökset ovat muuttaneet aiempaa käytäntöä myös muissa maissa. "Valon kirkastuminen" ei ole kuitenkaan yltänyt vielä niihin maihin, joissa uskonnollisen kirjallisuuden myyntitulo rinnastetaan lahjoitukseen.
Lahjoituskäytäntö osoittautui veronkierroksi jo saman tien. Samainen kirje, jossa uusi käytäntö lanseerattiin, kehotti mainitsemaan ovenavaajalle, että "joku on lahjoittanut (lehtitilauksesta) $5 ja toiset $10 tai enemmän, mutta määrä jätetään ovenavaajan harkintaan. -- Jos osoittautuu, ettei tilaaja tee lahjoitusta, on meillä Jehovan työtovereina mahdollisuus itse tukea tätä työtä."
Valtakunnan Palveluksemme 11/96 (USA) kiitti niitä ystäviä, jotka vertaavat Seuran julkaisujen hintoja kaupallisten yritysten tuottamiin ja lahjoittavat vastaavan summan. Raamatun hinnaksi suositeltiin $20, viitekirjan $40 ja cd-rompun $50-100. Yhden rompun (tekninen) valmistaminen maksaa kuitenkin vain $1-2.
10503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

>>>Yhden rompun (tekninen) valmistaminen maksaa kuitenkin vain $1-2.

Äänestä
  • "lahjoituksiksi jos joku" voi myös osallistua lahjoituksilaan työn ylläpitoon. Vai kävisikö niin kuin parilla tummalla pikkupojalla, joista toinen kysyi toiselta kolehtihaavin kierrettyä ohi kirkossa: "Paljonko sinä sait?". JT:illä tosin ei kierrä kolehtihaavi, ja lahjalaatikot ovat koko ajan tarkan silmällä pidon alaiset.

    N. N.

    Äänestä

  • >>Afrikasta ei varmaankaan tule lahjoituksia>>

    Älä nyt höpötä. Tottakai raha liikkuu tänne, vai väitätkö, että Suomessa painetaan kirjallisuutta alituisella tappiolla? Tuo painobisnes on voitollista - muutenhan se ei toimisi ollenkaan ja olisi loppunut vuosikymmeniä sitten.

    Äänestä

  • voisi seura laajentaa lahjatavaroiden tuotantoaan esim. vaikka T-paitoihin.
    Tehdas vaan pystyyn ja todistajat vapaaehtoistyötä tekemään paitojan kanssa.
    Näitä paitoja jeppulat ovat innokkaita hankkimaan itselleen hyvällä lahjoitusrahalla,ja valtio jäisi taas nuolemaan näppejään niinkuin CD-kaupassakin.
    T-paitoihin ei kannata tuotevalikoimaa jättää.
    Mallia voi katsoa vapailta markkinoilta.
    Hinta tietenkin samaksi kun normaaleissa myymälöissä.
    Tällä tavalla saatte todistajilta lisää ja aina vaan lisää lahjoituksia Seura-Molokin pohjattomaan kitaan.
    Voi voi kun teitä jeppulat seura sahaa koko ajan linssiin raha-asioissakin.

    Äänestä

  • *kertoja* kirjoitti:

    >>Afrikasta ei varmaankaan tule lahjoituksia>>

    Älä nyt höpötä. Tottakai raha liikkuu tänne, vai väitätkö, että Suomessa painetaan kirjallisuutta alituisella tappiolla? Tuo painobisnes on voitollista - muutenhan se ei toimisi ollenkaan ja olisi loppunut vuosikymmeniä sitten.

    Tarkoitan sitä, että varakkaampien maiden on otettava osaa köyhempien maiden painokustannuksiin. Sen vuoksi meidän joilla on hynää on huomioitava myös noiden maiden kustannusista.


    Tottakai rahaa pitää tulla enemmän kuin on menoja. Muutenhan homma polkisi paikallaan. Millä sinä luulet yli 110 haaratoimistoa perustetun?


    Siis työn tukemisestahan tässä on kyse. Ei siitä maksaako jonkun levyn materiaali 1-2 e.

    Äänestä

  • on niin kannattavaa kirjoitti:

    voisi seura laajentaa lahjatavaroiden tuotantoaan esim. vaikka T-paitoihin.
    Tehdas vaan pystyyn ja todistajat vapaaehtoistyötä tekemään paitojan kanssa.
    Näitä paitoja jeppulat ovat innokkaita hankkimaan itselleen hyvällä lahjoitusrahalla,ja valtio jäisi taas nuolemaan näppejään niinkuin CD-kaupassakin.
    T-paitoihin ei kannata tuotevalikoimaa jättää.
    Mallia voi katsoa vapailta markkinoilta.
    Hinta tietenkin samaksi kun normaaleissa myymälöissä.
    Tällä tavalla saatte todistajilta lisää ja aina vaan lisää lahjoituksia Seura-Molokin pohjattomaan kitaan.
    Voi voi kun teitä jeppulat seura sahaa koko ajan linssiin raha-asioissakin.

    Voi voi itsellesi. Voivotteluista huolimatta kukaan ei ole osoittanut kenenkä taskuun rahat päätyisivät.

    Eräällä sivustolla huolestuneena kyseltiinkin, eikö tosiaankaan ole mitään raha skandaalia todistettavasti löytynyt.


    Epätoivoissaan on tarjottu seuran rahastosijoituksia, jotka kuulemma heti pitäisi hävittää.

    Kysyin täällä miksi punaisella ristillä on rahastosijoituksia Vanuatulla. Sain tyydyttävän vastauksen. Mutta jos sitä samaa vastausta tarjoaa VTS:n kohdalla, se ei enää olekaan kovin hyvä vastaus.

    Mistäköhän se johtuisi?



    Vastaus Vanuatun rahastosta.

    >>>Minkä tahansa instanssin on parempi hoitaa rahoituksensa varman päälle, jotta se voi toimia myös tulevaisuudessa. Olisi erittäin lyhyt näköistä pistää kaikki säästöt sileäksi ja myydä vielä irtaimistokin sen päälle, jotta voisi antaa maksimaalisen avun johonkin yhteen kohteeseen ja lopettaa koko avustus toiminta vararikon vuoksi. Mielestäni ei ole siis mitenkään kummallista että punaisella ristillä on rahasto sijoituksia ylläpitämään omaa toimintaansa.

    Äänestä

Kas siinä ohjenuora ahneille Todistajien järjestölle...

Äänestä
  • Ja siksihän sitä saakin ilman rahaa jos haluaa.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Ja siksihän sitä saakin ilman rahaa jos haluaa.

    Kyllä Seura sen rahan saa, vaikka sitten lähettämällä vanhimmistoille kirjeitä, joissa muistutetaan "lahjoitusvajeesta".

    Äänestä

  • Mutta mutta kirjoitti:

    Kyllä Seura sen rahan saa, vaikka sitten lähettämällä vanhimmistoille kirjeitä, joissa muistutetaan "lahjoitusvajeesta".

    Voihan kirjeitä lähetellä, mutta ei ole pakko maksaa. En usko, että lahjoitusperiaatteella lähetettyä voidaan periä millään tavalla. Eli sillä tavalla joka tapauksessa ilmaista.

    Ja nyt eritoten, kun UM on laitettu nettiin, sitä voi kirjastosta ilmaiseksi lueskella. Me joilla on pätäkkää, haluamme tukea käyhempien maiden painokustannuksia arvioimalla lahjoituksemme mieluimmin hieman ylä kuin ala-kanttiin


    Lahjoituksia ilman muuta odotetaan tehtäväksi, olisihan järjetöntä olettaa hommaa pyöritettävän ilman rahaa.


    Imeisesti jossain päin maailmaa tämän kaltainen muistutus on hamstraamisesta lähetetty. Voidaan tietysti spekuloida sillä, että minäkin voisin kyseisen kirjeen laatia, löytyy laatikosta seuran omaa kirjepaperia sen verran. On sitä maailman sivu kirjeitä väärennetty. Tämä näin ohimennen mainittakoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahjoituksiksi jos joku kirjoitti:

ei vielä tiedä syitä.


Vuonna 1990 lopetettiin USA:ssa kirjallisuuden myyminen ja siirryttiin mankumaan "lahjoituksia". Muutosta perusteltiin sillä, että näin "Jehovan kansa voi yhä enemmän yksinkertaistaa Raamattuun perustuvaa opetustyötään ja erottautua uskonnon kaupallistajista". (Kirje seurakunnille 21.2.1990) Totuus on kuitenkin raadollisempi. Vain hieman yli kuukautta aikaisemmin eli tammikuun 17. päivänä Kalifornian osavaltio oli tuominnut Jimmy Swaggartin maksamaan veroa myymästään kirjallisuudesta ja kaseteista. Vartiotorni oli aktiivinen oikeudenkäynnissä ja yritti tukea Swaggartia. Vastaavat oikeudenpäätökset ovat muuttaneet aiempaa käytäntöä myös muissa maissa. "Valon kirkastuminen" ei ole kuitenkaan yltänyt vielä niihin maihin, joissa uskonnollisen kirjallisuuden myyntitulo rinnastetaan lahjoitukseen.
Lahjoituskäytäntö osoittautui veronkierroksi jo saman tien. Samainen kirje, jossa uusi käytäntö lanseerattiin, kehotti mainitsemaan ovenavaajalle, että "joku on lahjoittanut (lehtitilauksesta) $5 ja toiset $10 tai enemmän, mutta määrä jätetään ovenavaajan harkintaan. -- Jos osoittautuu, ettei tilaaja tee lahjoitusta, on meillä Jehovan työtovereina mahdollisuus itse tukea tätä työtä."
Valtakunnan Palveluksemme 11/96 (USA) kiitti niitä ystäviä, jotka vertaavat Seuran julkaisujen hintoja kaupallisten yritysten tuottamiin ja lahjoittavat vastaavan summan. Raamatun hinnaksi suositeltiin $20, viitekirjan $40 ja cd-rompun $50-100. Yhden rompun (tekninen) valmistaminen maksaa kuitenkin vain $1-2.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu