Tässä-paljastuu-syy-miksi-kohu

Joskus kuuluu totuus suvakinkin suusta:

"Jos oikein tarkkaan asiaa katsellaan, niin tuo SVL on vain kourallinen omansorttisiaan kaheleita. Niistä ei ole oikeastaan ole ollut kuin hyötyä suvaitsevaisuuden voittokululle. Niitä on voitu esittää sen mannekiineina, mikä olet, ellet ole suvaitsevainen.

Känniääliöt muksivat toisiaan kaduilla muutenkin, mutta tuo Jimin tapaus oli oikea onnenpotku. Nyt päästään asiassa eteenpäin. Seuraavaan vaiheeseen.

Niin hyödyllisiä kuin SVL:n natsit ovat olleetkin, niistä tulee vieläkin hyödyllisempiä kieltämällä koko järjestö. Joku on ehtinyt ihmetellä, miten tehokas keino on kieltää järjestö, joka saattaa vain mennä maan alle ja jatkaa toimintaansa.

Juuri TÄSTÄ syystä SVL:n kieltämisen kampanjointi on ehkä nerokkainta mitä on viime aikoina saatu aikaan. Eikä SVL:n pelkkä retorinen kieltäminen suinkaan riitä. Sen jäsenyys pitää myös KRIMINALISOIDA.

Idea tähän saatiin, kun kerran keskusteltiin vasemmiston historiasta ja Mc Carthyistisestä poliittisesta vainosta. Mietittiin, että entäpä jos mekin saataisiin samanlainen prosessi liikkeelle.

https://en.wikipedia.org/wiki/McCarthyism

Kun SVL:n natsipellet saadaan menemään maan alle, eivätkä harjoita toimintaansa julkisesti. Niin voimme syyttää käytännössä KETÄ TAHANSA murhia tekeväksi natsihirviöksi, jos avaa suutaan vähänkään vääristä asioista.

Oikein hykerryttää ajatus, että tulevaisuudessa järjestetään julkisia televisioitavia kuulemisia joihin tuodaan kaikenlaisia vasemmistoa tai maahanmuuttajia pilkanneita. Ja heiltä kysytään kuuluvatko, tai ovatko koskaan kuuluneet SVL-järjestöön? Jos vastaus on kyllä, niin kansalaisluottamuksen menetys ja riittävän monta vuotta pakkotyötä napsahtaa. Jos vastaus on ei (kuten varmasti lähes kaikki) niin pannaan se elämään valvonnan alla, ja kehoitetaan tämän tuntevia tarkkailemaan josko vielä näkyy kansallismielisyyden merkkejä. Konstit kyllä osataan.

Juuri tämän saavuttamiseksi pitää SVL kieltää, ja sen jäsenistä tehdä myytti lapsia kaduilla murhailevista möröistä. Tällä tavalla ei kukaan pysty tulevaisuudessa aukottomasti todistamaan ETTEI ole murhanhimoinen natsimörkö. Vain kuuliainen elämäntyö vasemmiston alaisuudessa maahanmuuttajien hyväksi toimien VOI säästää epäilyksen kohdistumiselta".

Että tällaista.
2<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No tarkoitus on vain viedä Suomalaisilta tuon mediamyllytyksen tekosyyn nojalla se kaikki päättäjien arvostelu oikeus pois Suomalaisilta. Että silleen.

Äänestä

Stalinilla oli tapana sanoa, että syyllinen on saatu kiinni, keksikää sopiva rikos. Yleensä rikosnimike oli kansanvihollinen. Sellaisen kohtalo oli karu NKVD:n kellarissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


natsikakaroista kirjoitti:

Joskus kuuluu totuus suvakinkin suusta:

"Jos oikein tarkkaan asiaa katsellaan, niin tuo SVL on vain kourallinen omansorttisiaan kaheleita. Niistä ei ole oikeastaan ole ollut kuin hyötyä suvaitsevaisuuden voittokululle. Niitä on voitu esittää sen mannekiineina, mikä olet, ellet ole suvaitsevainen.

Känniääliöt muksivat toisiaan kaduilla muutenkin, mutta tuo Jimin tapaus oli oikea onnenpotku. Nyt päästään asiassa eteenpäin. Seuraavaan vaiheeseen.

Niin hyödyllisiä kuin SVL:n natsit ovat olleetkin, niistä tulee vieläkin hyödyllisempiä kieltämällä koko järjestö. Joku on ehtinyt ihmetellä, miten tehokas keino on kieltää järjestö, joka saattaa vain mennä maan alle ja jatkaa toimintaansa.

Juuri TÄSTÄ syystä SVL:n kieltämisen kampanjointi on ehkä nerokkainta mitä on viime aikoina saatu aikaan. Eikä SVL:n pelkkä retorinen kieltäminen suinkaan riitä. Sen jäsenyys pitää myös KRIMINALISOIDA.

Idea tähän saatiin, kun kerran keskusteltiin vasemmiston historiasta ja Mc Carthyistisestä poliittisesta vainosta. Mietittiin, että entäpä jos mekin saataisiin samanlainen prosessi liikkeelle.

https://en.wikipedia.org/wiki/McCarthyism

Kun SVL:n natsipellet saadaan menemään maan alle, eivätkä harjoita toimintaansa julkisesti. Niin voimme syyttää käytännössä KETÄ TAHANSA murhia tekeväksi natsihirviöksi, jos avaa suutaan vähänkään vääristä asioista.

Oikein hykerryttää ajatus, että tulevaisuudessa järjestetään julkisia televisioitavia kuulemisia joihin tuodaan kaikenlaisia vasemmistoa tai maahanmuuttajia pilkanneita. Ja heiltä kysytään kuuluvatko, tai ovatko koskaan kuuluneet SVL-järjestöön? Jos vastaus on kyllä, niin kansalaisluottamuksen menetys ja riittävän monta vuotta pakkotyötä napsahtaa. Jos vastaus on ei (kuten varmasti lähes kaikki) niin pannaan se elämään valvonnan alla, ja kehoitetaan tämän tuntevia tarkkailemaan josko vielä näkyy kansallismielisyyden merkkejä. Konstit kyllä osataan.

Juuri tämän saavuttamiseksi pitää SVL kieltää, ja sen jäsenistä tehdä myytti lapsia kaduilla murhailevista möröistä. Tällä tavalla ei kukaan pysty tulevaisuudessa aukottomasti todistamaan ETTEI ole murhanhimoinen natsimörkö. Vain kuuliainen elämäntyö vasemmiston alaisuudessa maahanmuuttajien hyväksi toimien VOI säästää epäilyksen kohdistumiselta".

Että tällaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu