Halla-aho:"Media sokeana raivosta"

Halla-ahon mukaan media kirjoittaa myös valikoiden väkivaltatapahtumista.

”Kun turvapaikanhakijat ahdistelevat, raiskaavat tai pahoinpitelevät ihmisiä, vallitsee kumiseva hiljaisuus, korkeintaan mutistaan jotain yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja varoitetaan tekemästä yleistyksiä.”

”Kun yksittäinen taparikollinen sitten potkaisee ihmistä rautatieasemalla, ei edes vaadita taparikollisia lukkojen taakse, vaan käytetään tapausta keppihevosena ja hyökätään niitä vastaan, jotka ovat valinneet väkivallattoman ja demokraattisen toimintatavan”, hän toteaa.

HALLA-AHO korostaa, että perussuomalaisilla ei ole tekemistä vastarintaliikkeen tai poliittisen väkivallan kanssa.

”Median hysteerinen hyökkäys on tuskan huuto. Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille ja avoimien ovien politiikka tulossa tiensä päähän kaikkialla Euroopassa. Se saa toimittajat sokeaksi raivosta.”

Halla-aho luonnehti median toimintaa Asema-aukion tapauksessa raukkamaiseksi.

”Median toimintaa voi pitää epätoivoisena, säälittävänä ja raukkamaisena yrityksenä siirtää keskustelua pois todellisista ongelmista, turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytöstä, siirtolaisvyöryn taloudellisista seurauksista ja turvapaikkaturistien ja islamistien aiheuttamasta todellisesta turvallisuusuhasta Suomessa ja Euroopassa.”

Halla-aho kertoi, että hän ei tietääkseen koskaan ole ollut tekemisissä yhdenkään Suomen Vastarintaliikkeeseen kuuluvan henkilön kanssa.

Halla-aho sanoi puheenvuorossaan, että hänestä Asema-aukion pahoinpitelystä keskusteltaessa puhe poliittisesti motivoidusta henkirikoksesta on ”pikkasen keinotekoista”.

”Uhrin hengenmenetys, sikäli kun hengenmenetys oli yhteydessä pahoinpitelyyn, niin se selvästikään ei ollut tekijän tarkoituksena –hän ei potkaissut uhriaan päähän vain rintaan.”

Ylen politiikkaradiossa Halla-aho oli aiemmin kutsunut tekoa tönäisyksi. Hän arvioi tuolloin, että vastaavia pahoinpitelyjä tapahtuu joka ainoa viikonloppu Helsingin rautatieaseman tuntumassa, mutta ne eivät ylitä uutiskynnystä.

Halla-aho kertoi tilaisuuden jälkeen HS:lle puhuneensa alkuun tönäisystä, koska sai vasta myöhemmin tiedon siitä, että kyseessä oli ollut potku.

”Oli potku tai tönäisy, olennaista on, että henkilö sai vammoja kaatuessaan”, Halla-aho sanoi.
456
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomea hallitsee muutama media, joiden toimittajat koostuvat narkkarihörhöistä ja juoppohulluista suvakeista.

1Äänestä

YLE:n uutisissa kerrottiin uusnatsien pahoinpitelemästä henkilöstä, monikko ja yksi syytettynä?

Miten uutisointi voi olla näin ja tällä tasolla?

Mies sylki ja sai potkun. Joutui sairaalaan ja pääsi kotiin. Kuoli viikkoa myöhemmin. Mikä on kuolinsyy?!

1Äänestä

Torsti Sireeni kiihottaa kansanryhmää vastaan.

Torsti Sireeni on sotakiihottaja

Äänestä

Halla on viisas mies. Allekirjoitan täysin hänen kirjoituksensa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


viisaatsanat kirjoitti:

Halla-ahon mukaan media kirjoittaa myös valikoiden väkivaltatapahtumista.

”Kun turvapaikanhakijat ahdistelevat, raiskaavat tai pahoinpitelevät ihmisiä, vallitsee kumiseva hiljaisuus, korkeintaan mutistaan jotain yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja varoitetaan tekemästä yleistyksiä.”

”Kun yksittäinen taparikollinen sitten potkaisee ihmistä rautatieasemalla, ei edes vaadita taparikollisia lukkojen taakse, vaan käytetään tapausta keppihevosena ja hyökätään niitä vastaan, jotka ovat valinneet väkivallattoman ja demokraattisen toimintatavan”, hän toteaa.

HALLA-AHO korostaa, että perussuomalaisilla ei ole tekemistä vastarintaliikkeen tai poliittisen väkivallan kanssa.

”Median hysteerinen hyökkäys on tuskan huuto. Monikulttuurinen unelma on ajamassa karille ja avoimien ovien politiikka tulossa tiensä päähän kaikkialla Euroopassa. Se saa toimittajat sokeaksi raivosta.”

Halla-aho luonnehti median toimintaa Asema-aukion tapauksessa raukkamaiseksi.

”Median toimintaa voi pitää epätoivoisena, säälittävänä ja raukkamaisena yrityksenä siirtää keskustelua pois todellisista ongelmista, turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytöstä, siirtolaisvyöryn taloudellisista seurauksista ja turvapaikkaturistien ja islamistien aiheuttamasta todellisesta turvallisuusuhasta Suomessa ja Euroopassa.”

Halla-aho kertoi, että hän ei tietääkseen koskaan ole ollut tekemisissä yhdenkään Suomen Vastarintaliikkeeseen kuuluvan henkilön kanssa.

Halla-aho sanoi puheenvuorossaan, että hänestä Asema-aukion pahoinpitelystä keskusteltaessa puhe poliittisesti motivoidusta henkirikoksesta on ”pikkasen keinotekoista”.

”Uhrin hengenmenetys, sikäli kun hengenmenetys oli yhteydessä pahoinpitelyyn, niin se selvästikään ei ollut tekijän tarkoituksena –hän ei potkaissut uhriaan päähän vain rintaan.”

Ylen politiikkaradiossa Halla-aho oli aiemmin kutsunut tekoa tönäisyksi. Hän arvioi tuolloin, että vastaavia pahoinpitelyjä tapahtuu joka ainoa viikonloppu Helsingin rautatieaseman tuntumassa, mutta ne eivät ylitä uutiskynnystä.

Halla-aho kertoi tilaisuuden jälkeen HS:lle puhuneensa alkuun tönäisystä, koska sai vasta myöhemmin tiedon siitä, että kyseessä oli ollut potku.

”Oli potku tai tönäisy, olennaista on, että henkilö sai vammoja kaatuessaan”, Halla-aho sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu