Pääseekö ratikalla Tampereelta pois?

Kun ratikka valmistuu, niin kaikki tamperelaiset haluavat lähteä täältä karkuun. Pääseekö ratikalla Tampereelta pois? Pormestari Ikonen voisi antaa ilmaislipun kaikille poislähtijöille ja näin hän jäisi yksin ihailemaan suurinta saavutustaan: kolisevaa romukasaa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikuttaa dementikon kirjoitukselta - missä olet niin setä hakee takaisin hoitoon?

Äänestä

Hauska kirjoitus, onneksi kaikki hämäläiset eivät ole tosikoita. Tampereen Kokoomuksen ja Vihreiden vaihtokaupalla syntyneet rantatunneli ja ratikka hankkeet sysäävät tamperelaiset yhä syvempään velkaloukkuun ja eri arvoiseen asemaan.
Miksi rantatunnelin päälle ei tehty isoa ja hienoa puisto-aluetta johon tamperelaiset voisivat mennä ulkoilemaan ja nauttimaan Näsijärvestä.

Äänestä
  • Sääliksi käy seuraavaa pormestaria ja hänen joukioitaan. Eivät voi keksiä mitään uutta kivaa. Pelkän kurjuuden jakamisella ei saa kuin pahan mielen kaikile. Ja auta arm i as, jos skeptikoiden epäilyt nykyisten hankkeiden järkevyydestä ja hinnasta ovatkin totta. Mirenkäk sitten säästetään? Toaikoista, tottakai, koska eihän kukaan tule yrittäjäksi kuntaan, joka hinnoittelee itsensä ulos. Työtmillä ei taas ole varaa matkustaa ratikalla, eikä edes varaa tai halua ostaa asuntoa ratikan reitin vierestä.

    Äänestä


Ei pääse, tuleva ratikka kulkee vain takaperin ja aina hervantaa kohden.

Äänestä

Pääseekö sillä ratikalla joskus tänne Kämmenniemeen?

Äänestä

Tää vaihto bussista ratikkaan ja päinvastoin raivostuttaa jo nyt .

Äänestä
  • Vaihdot+lisäääntyvät+nykyisen+bussiliikenteen+vaihtoihin+verrattuna+vaivaiset+5%,+eli+nykyisestä+15%:sta+20%:iin.+Se+on+selvityksissä.+Nykysin+siis+15%:iin+bussimatkoista+sisältyy+vaihto.Jotenkin+uskomatonta,+että+joku+voi+pitää+vaihtoa+ongelmallisena.+Kaikki+lattiatasotkin+samalla+korkeudella,+ei+tarvitse+nousta+portaita+edes.+Askelia+se+vaatii+ehkäpä+noin+30-40+kpl,+eli+sellaiset+20+metriäOletko+todella+ylipainoinen+vaiko+vaan+aivan+helvetin+laiska,+kun+vaihto+ottaa+noin+koville?+Vai+oletko+keksinyt+vaan+jonkin+syyn+vastustaa,+pääasia+että+vastustetaan?

    Äänestä

  • rgb543 kirjoitti:

    Vaihdot+lisäääntyvät+nykyisen+bussiliikenteen+vaihtoihin+verrattuna+vaivaiset+5%,+eli+nykyisestä+15%:sta+20%:iin.+Se+on+selvityksissä.+Nykysin+siis+15%:iin+bussimatkoista+sisältyy+vaihto.Jotenkin+uskomatonta,+että+joku+voi+pitää+vaihtoa+ongelmallisena.+Kaikki+lattiatasotkin+samalla+korkeudella,+ei+tarvitse+nousta+portaita+edes.+Askelia+se+vaatii+ehkäpä+noin+30-40+kpl,+eli+sellaiset+20+metriäOletko+todella+ylipainoinen+vaiko+vaan+aivan+helvetin+laiska,+kun+vaihto+ottaa+noin+koville?+Vai+oletko+keksinyt+vaan+jonkin+syyn+vastustaa,+pääasia+että+vastustetaan?

    Täytyy myös aina muistaa kuka ne selvitykset on tehny. Ratikka halutaan väkisin Tampereelle ja selvitykset tehdään sen mukaan.
    Itse vastustan ratikkaa sen takia kun Tampereella ei ole varaa näihin ratikoihin ja tunneleihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Kun ratikka valmistuu, niin kaikki tamperelaiset haluavat lähteä täältä karkuun. Pääseekö ratikalla Tampereelta pois? Pormestari Ikonen voisi antaa ilmaislipun kaikille poislähtijöille ja näin hän jäisi yksin ihailemaan suurinta saavutustaan: kolisevaa romukasaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu