http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/uutuuskirja-palvotusta-mannerheimista-rikkoo-tabuja-homoilua-juopottelua-ja-karu-lapsuus/
Totuus alkaa vihdoinkin avautua pikku hiljaa.
Totuus alkaa vihdoinkin avautua pikku hiljaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mannerheimhan oli aika hyvä rakentamaan itselleen henkilökulttia, suomalaiset ovat olleet uskomattoman innokkaita osallistumaan tuohon kulttiin. Sellaista se huono itsetunto teettää.
Sensuuri on näköjään keventynyt huomattavasti Suomessa kun tuommoisia kirjojakin saa jo kirjoittaa ja ne vielä julkaistaankin.
Joo, mutta kyllä varmaan tappouhkauksia tulee satelemaan. Mutta historoitsijoiden pitää Suomessakin uskaltaa jo alkaa suoraan kertomaan muutakin kuin kiillotettua kansallismytologiaa. On noista ajoista jo sen verran kauan aikaa vierähtänyt.
Kirjan historijoitsijan mielestä kommunistit saattavat loukkaantua kirjan sisällöstä.
Kommunisteja ei vaan enää ole paitsi äärioikeistolaiskoohojen mielikuvituksessa. Ja miksi kommunistit edes loukkaantuisivat Mannerheimin päihdeongelmista ja homoiluista?
Kyllähän nyt ainakin Suomen kommunistinen puolue on vielä Suomen puoluerekisterissä.
ei tuon artikkelin pohjalta ole mitään uutta.
Nuo asiat ovat olleet kaikki tiedossa. Ne löytyvät lukuisista Mannerheimin elämäkerroista.
Ainoa poikkeus on ehkä tuo nuoruuden mahdollisen homoilun korostaminen. Se tuntuu kiehtovan erityisesti äärivasemmistoa.
Mannerheimilla oli paljon naissuhteita viimeisiin vuosiin asti. Kuinka pitkälle niissä mentiin, on eri asia. Hän oli kuitenkin naimisissa ja sai kolme lasta,
Oliko Carl Gustaf Emil Mannerheim homo vai ei?
Häneen onkin liitetty useampi homoseksuaalinen tarina. Vuonna 1886 koko sanaa ”homo” ei ollut edes vielä olemassa, eikä rikoslaissakaan tunnettu homoseksuaalisia tekoja. Minkäänlaisia tietolähteitä Mannerheimin seksielämään ei juuri ole olemassa. Joten vaikea sanoa, himoitsiko Mannerheim miehiä vai naisia. Sen kumminkin tiedän, että hän ei aikamiehenä pilannut uraansa jäämällä kiinni homoilusta.
Mannerheimhan varjeli visusti yksityisyyttään. Hän suhtautui pidättyvästi molempiin sukupuoliin.
Hänellä ei ollut rakkaussuhteita. Se oli tietoinen valinta, ei tragedia. Mannerheim piti uraansa ja Suomen kohtaloita tärkeämpinä kuin vehtaamista ja hempeilyä
..niinpä! taas paljastui, kuinka Mannerheim kielsi natsien tulon talvisotaan avuksi suomeen! Kuinka Mannerheim pyrki tekemään yhteistä puolustusliittoa Neuvostoliiton kanssa, jotta se ei ottaisi suomelta niin paljon alueita !
Loppuun asti tuo käsittämätön suurmies oli suomen asialla. Jälleen historia siipien havinaa, kun suomi oli veitsen terällä ja yksi mies oli vaankielenä suomen itsenäisyyden säilyttämiselle!
Tähän Mannerheimille: you tube:Finnish Military Marches - Jääkärimarssi
Mannerheimhan oli kyyninen opportunisti, joka oli valmis jopa äärimmäiseen maanpetokseen ja vallankaappaukseen Suomesssa toteuttaakseen sotaisat unelmansa:
"Alkuvuonna 1919, ollessaan valtionhoitajana, Mannerheim keskusteli Britannian Suomeen lähettämän sotilasvaltuuskunnan kanssa hyökkäyksestä Pietariin. Mannerheim oli jo aiemmin Lontoon-matkallaan esittänyt Britannian sotaministerille Winston Churchillille, että Suomi on valmis hyökkäämään Neuvostoliittoon.
Brittiraporttien mukaan Mannerheim oli innokas hyökkäämään, mutta asetti ehtoja Suomen osallistumiselle: Britannian piti tukea hyökkäystä poliittisesti, valkoisen Venäjän tunnustaa Suomen itsenäisyys, ja Petsamo sekä Itä-Karjala piti liittää Suomeen. Liittoutuneiden olisi pitänyt myös kustantaa sotaretki ja myöntää Suomelle viidentoista miljoonan punnan laina. Hyökkäyssuunnitelmat kariutuivat kesällä 1919 vahvistettuun uuteen hallitusmuotoon, jossa presidentti ei enää voinut julistaa sotaa yksin.
Syksyllä 1919 Mannerheim jatkoi Churchillin kanssa kaavailuja hyökkäyksestä Pietariin. Mannerheim vakuutti, että operaatio olisi mahdollinen ja se voitaisiin toteuttaa ilman vallankaappausta Suomessa, taivuttelemalla presidentti Ståhlberg sodan kannalle. Tarvittaessa Mannerheim olisi ollut myös valmis vallankaappaukseen. Hanke raukesi tällä kertaa Britannian hallituksen vastustukseen ja Venäjän valkoisten joukkojen kokemiin tappioihin. Tämän jälkeen Mannerheim pyrki saamaan aikaan sotilasliittoa Suomen, Puolan ja liittoutuneiden kesken."
"Brittiraporttien mukaan Mannerheim oli innokas hyökkäämään, mutta asetti ehtoja Suomen osallistumiselle: Britannian piti tukea hyökkäystä poliittisesti, valkoisen Venäjän tunnustaa Suomen itsenäisyys,"
On muistettava, että Venäjällä oli meneillään vallankumous ja pian alkaisi sisällissota joten tilanne oli vielä tässä vaiheessa erittäin epäselvä. Tietysti oli aivan luonnollista hänen taustansa huomioiden, että Mannerheim kannatti Tsaarin Venäjää eikä bolseviikkejä ja halusi vain tukea länsimaita bolseviikkeja vastaan.
Toisealta Mannerheim halusi takeita Suomen itsenäisyydelle tilanteen epäselvyyden vuoksi eikä hyökännyt, koska Venäjän valkoiset eivät hyväksyneet Suomen itsenäisyyttä.
..Jutusta olisi pitänyt tehdä Mannerheim elokuvaan osa. JOS Mannerheim olisi mennyt Leninin ja Stalin , Troskin roskasakin lopettamaan Pietarista. Kuinka monta kymmentä miljoonaa venäläistä olisi selviytynyt hengissä!?
Venäjä olisi tuonut maailman oman panoksen jotka nyt tulivatkin katoamaan Leninin ja Stalinin hornaan, kusipäiseen ryssän punahelvettiin.
Mannerheim ehdotti asiaa, joka olisi pitänyt tehdä!
Venäjällähän ei tapahtunut vallankumousta, Lenin ja kolme kaverusta varastivat vallan, kun sitä ei ollut missään. Alkoi hirveä murhaamisen aikakausi.
Mannerheim oli käsittämätn mies aikanaan! ...
Kirjoitustaidoton juoppo yrittää kirjoitta historiaa uusiksi. Melko hellyyttävää.
Mannerheimillahan oli kädet veressä v. 1918 tapahtumista.
Talvi- ja jatkosodan aikaisiin tapahtumiin en
ota kantaa mutta vuoden 1918 sisällissotaan
kylläkin. Mannerheimilla, niin kuin monilla sodan
aikaisilla ylemmillä upseereillamme, Kenraalit mukaan
lukien, oli niin sanotusti ”kädet Veressä” v.1918 tapah-
tumista. Mannerheim antoi Valkoisten upseeristolle luvan
pidätystilanteessa ”tarvittaessa” ampua Punaisia tai epäiltyjiä
Sen luvan antamisen jälkeen alkoi järkyttävän raaka lahtaus.
Lahtaus ei loppunut Punaisten antauduttuakaan vaan
vankileireillä tuomioita määrättiin tekaistuin perustein.
Naisia ja lapsia surmattiin siinä niin kuin miehiäkin.
Vankileirien tappotuomiot yritettiin vierittää saksalaisten
syyksi mutta todistetusti Suojeluskuntalaiset olivat teloitusten
toimeenpaneva taho.
Mannerheimi Valkoisten ylipäällikkönä ei tehnyt mitään
teloitusten estämiseksi. Vasta kun ulkovallat puuttui verisiin
joukko teloituksiin, oli Valkokaartinkin taivuttava.
Vuoden 1918 sisällisodan julmuudet ja vääryydet on voittanut
osapuoli pyrkinyt vuosikymmenet pitämään salassa avoimelta
tutkimukselta.Vasta nykyiset tutkijat ovat perusteellisemmin
päässeet tutkimaan sisällissotaa.
Joukkohaudat meillä on vielä avaamatta. Se työ on vielä edessä.
Sieltä saattaisi löytyä vastaus monelle tarinalle.
Vankien teloittamisen aloittivat punaiset. Se oli molemminpuolista. Valkoiset ottivat enemmän vankeja ja teloittivat enemmän.
Vankileireillä punaiset tuomittiin yleensä lyhyisiin vankeusrangaistuksiin.
Pääosa eli yli 50 000 armahdettiin vielä vuoden 1918 aikana. ei siihen ulkovallat puuttuneet.
Mannerheim kielsi omavaltaiset teloitukset useaan otteeseen viimeksi vielä 11.5. 1918.
"Vasta nykyiset tutkijat ovat perusteellisemmin
päässeet tutkimaan sisällissotaa."
Valetta. Jaakko Paavolainen aloitti tutkimisen 1966.
Oliko Mannerheim homoseksuaali?
Käsittääkseni hänellä oli epäonnistunut lyhyt avioliitto takanaan (kulissi?) ja Mannerheimin naisseikkailuista en ole juurikaan kuullut. Lapsia taisi kumminkin olla mutta konstikos tuo on homollekin?
Lapsesta lähtien miesporukoissa viihtyneen Marskin seksuaalinen suuntautuminen ei sinänsä ole mitenkään merkittävää mutta mielenkiintoista kuitenkin.
Olisiko Marski jyrätty täysin jos hänen homous olisikin paljastunut hänen elämänsä iakana? Ehkä Mielisairaala, vankeustuomio tai jopa kuolemantuomioko vaihtoehtoina jos marski olisi tullut kaapista joskus ulos?
Ajan hengen tuntien kaukaa ei olisi liipannut.
Mitä luulette?
Itä-Karjalan keskitysleirit olivat suoraan Suomen puolustusvoimain ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin alaisen Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan, ylipäällikön itsensä käskystä muodostamia internointileirejä, joihin sotilashallinto eristi Suomen Neuvostoliitolta jatkosodassa (1941–1944) valtaaman Itä-Karjalan osan:
”epäkansallista” eli syntyperältään ei-suomensukuista väestöä, ”niiltä alueilta, joilla heidän oleskeluaan sotatoimia silmällä pitäen ei voitu sallia”;
”poliittisesti epäluotettavia sotilashallintoalueen kansalliseen [eli syntyperältään suomensukuiseen] ja epäkansalliseen väestöön kuuluvia henkilöitä”;
”poikkeustapauksissa muitakin sotilashallintoalueen väestöön kuuluvia henkilöitä, joiden vapaana oloa ei pidetty suotavana”.
Osmo Hyytiä osoittaa tutkimuksessaan (2008), että Itä-Karjalan venäläinen väestö siirrettiin syksyllä 1941 internointileireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä.
Jatkosodan alkaessa Suomi aloitti hyökkäyksen edeten Laatokan pohjois- ja itäpuolitse Itä-Karjalaan. Suomalaisten joukkojen edetessä, alueen väestö jaoteltiin kansallisuuden perusteella. Ylipäällikkö oli ennen Itä-Karjalan sotilashallinnon perustamista 8. heinäkuuta 1941 antanut käskyn määräten vallatun alueen väestön käsittelystä.
Kansalliseen väestöön kuulunut sai vihreän oleskeluluvan, epäkansalliseen punaisen kortin. Tarkoituksena oli ”Suomen kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön luominen Itä-Karjalaan”. Näin vallatun alueen väestö eroteltiin suomensukuisiin yhteistyökumppaneihin ja vihollismaan väestöön, joka siirrettiin keskitysleireihin.
Vallattujen alueiden väestö koostui lähes kokonaan naisista, alle 15-vuotiaista lapsista ja vanhoista miehistä. Korkeimmillaan kuolleisuus leireillä oli kesällä 1942, jolloin leirien vahvuudesta väheni 500–600 asukasta kuukaudessa. Näistä suurin osa oli lapsia ja vanhuksia
” Uuusi mielenkiintoinen kirja julkaistu”
Tiltun ”mielenkiintoinen kirja” oli ”UUSI” VUONNA 2016 ELI 9 VUOTTA SITTEN!
Aloitushan on tehty 9 vuotta sitten😜
Tiltu lyö omaan polveensa!
Se kertoo vain Tiltun polvesta!
Päälahtarin nimenomaisella käskyllä vankeja ei otettu: Ammutaan paikalla, siis ilman mitään syytä: päällikön harkinnan mukaan!
Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:
Täältä löytyy aito lehti tuolta ajalta.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1223114/image/2
M-heimin helmikuussa -18 antama käsky oli kaksiosainen. Ensin siinä käskettiin ampua kaikki sabotöörit. Sitten käsky jatkuu: "niin muodoin tulee ampua myös kaikki jotka ase kädessä tekevät vastarintaa laillisen hallituksen joukoille". Tässä on selvä ja kiistaton KÄSKY ampua kaikki punavangit ja sitä käskyä myös toteltiin. Vasta kun vankeja alkoi tulla isoja joukkoja alettiin heitä kerätä vankileireihin missä heidät oli tarkoitus tappaa nälällä ja taudeilla.
Ketään punasotilasta ei m-heimin käskyä noudattaen ollut tarkoitus jättää henkiin. Punasotilaitten lisäksi tapettiin myös tuhansia siviileitä, jotka eivät olleet asetta käteensä ottaneet.
Taistelun aikana antautunut ja aseestaan luopunut kapinallinen voitiin ottaa vangiksi joukko-osaston päällikön oman harkinnan mukaan (Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan). Päällikkö saattoi oman harkintansa mukaan ammuttaa vankien joukosta vaarallisina pidetyt. Vankien kuulustelun yhteydessä tuli selvittää myös vangin vaarallisuus. Tämän perusteella vangit jaettiin kolmeen luokkaan: heti ammuttavat, vangittavat ja vapautettavat.
Menettely oli vastoin vuoden 1907 Haagin sopimusta, jonka mukaan sotavankien kohtalosta ei voinut päättää joukko-osasto tai yksittäinen henkilö, vaan he olivat hallituksen vastuulla.
M-heim käskee: "niin muodoin tulee ampua myös kaikki jotka ase kädessä tekevät vastarintaa laillisen hallituksen joukoille".
Suora käsky, ei pelkkä lupa, ampua antautuneet. Tätä käskyä noudatettiin hanakasti koko sodan ajan.
” Suora käsky, ei pelkkä lupa, ampua antautuneet. Tätä käskyä noudatettiin hanakasti koko sodan ajan.”
Ja höpö höpö! Punaisia jäi sotavangiksi liki 100.000 ja ajan myötä valtaosa heistä armahdettiin!
Sotasurmat vuonna 1918
Kuolintavan ja osapuolen mukaan
PUNAISET
Kuolintapa
Kaatunut 5.199
Teloitettu, ammuttu, murhattu 7.370
Kuollut vankileirillä 11.652
Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan 607
Kadonnut 1.767
Muut kuolintavat 443
YHTEENSÄ 27.038
VALKOISET
Kuolintapa
Kaatunut 3.414
Teloitettu, ammuttu, murhattu 1.424
Kuollut vankileirillä 4
Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan
Kadonnut 46
Muut kuolintavat 291
YHTEENSÄ 5.179
Lykkäät pötyä!
Totta turiset.
Gustaf oli enemmän.
Mannerheimin homous on täysin luonnollinen asia, eikä siitä tarvitse kenenkään hermostua.